Lapset puttasivat ohi - Tiger Woodsista hullaantunut isä puri ja hakkasi mailalla

Julkaistu: 25.01.2012 19:50

Englannissa on paljastunut karmaiseva pahoinpitelytapaus.

Golfista hullaantunut englantilaisisä halusi epätoivoisesti pojistaan (8- ja 6-vuotiaat) "seuraavan Tiger Woodsin".

Hän hakkasi poikia kun nämä epäonnistuivat lyönneissään.

Asiasta kertoi The Sun.

33-vuotias isä tunnusti kolme eri pahoinpitelysyytettä burnleylaisessa oikeusistuimessa.

Hän sai teoistaan kahden vuoden ehdollisen tuomion.

Isän todettiin hakanneen lapsiaan golfmailalla kun lapset epäonnistuivat lyönneissään.

Vaikka vanhempi poika voitti junioriturnauksen, hän sai mailasta jalkaansa huonon lyönnin jälkeen.

Isä myös heitti poikaa pallolla päähän vain metrin päästä.

Nuorempi poika loukkasi pahoinpitelyissä polvensa ja sai naarmun silmäänsä.

Kumpaakin purtiin. The Sunin mukaan pojat sanoivat poliisille nauttivansa golfista ja sen olevan "heidän työnsä".

- Meistä tulee vanhempana mestarigolfaajia, nuorempi sanoi.

- Tämä on lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Se on anteeksiantamatonta enkä usko kenekään järkevän ihmisen ymmärtävän tällaista, tuomari Beverley Lunt sanoi.

- Jos annat golfinnostuksen ottaa itsestäsi vallan ja käyt käsiksi kumpaankaan, olet välittömästi edessäni ja lähetän sinut vankilaan.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Golf: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä