Toni, Anton, Antto

Huuhkajat

Valikko

Huuhkajat

Moisanderin AZ haastajana Euroopan liigassa

Niklas Moisanderin AZ Alkmaar kohtaa torstaina Eurooppa-liigan ottelussa Sheriffin. AZ:n jatkohaaveet ovat tiukassa, joten AZ voi lähteä otteluun ilman suuria paineita.

AZ on neljän joukkueen lohkossa tällä hetkellä kolmantena vain yhden voiton saavuttaneena. Jatkopaikkaan oikeuttavaan toiseen sijaan AZ:lla on matkaa neljä pistettä. Niklas Moisander myöntää, että AZ eurotaival on tällä kaudella ollut pienoinen pettymys, mutta myös vastustajien kovan tason olleen pieni yllätys.

- Heikon eurotaipaleen syynä on varmasti vähän molempia. Varsinkin vierasottelut ovat meiltä menneet alakanttiin. Kiovan Dynamo tiedostettiin toki kovaksi vastustajaksi, mutta BATE Borisovin kovuus oli yllätys. Harva tietää kuinka kova joukkue se on, Moisander kertaa.

Moisanderin heikon alun syynä on myös joukkueen kokemattomuus.

- Meiltä on lähtenyt parin viime vuoden aikana paljon kokemusta ja meillä on tällä hetkellä hyvin nuori ja kokematon joukkue. Mestarien liigassa pelanneesta joukkueesta jäljellä taitaa itseni lisäksi olla pari pelaajaa. Kokemuksen puute on näkynyt nimenomaan vierasotteluissa.

AZ:lla on vielä kuitenkin mahdollisuudet nousta jatkopaikalle, mikäli se voittaa molemmat jäljellä olevat ottelunsa ja samaan aikaan BATE kompastuu. Moisander ottaa tilanteen kuitenkin rauhallisesti.

- Voimme lähteä vapautuneesti ja ilman paineita pelaamaan jäljellä olevia otteluita, sillä meillä ei ole mitään hävittävää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Sarjahukuttajalle 14 ja puoli vuotta vankeutta

    4. 4

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    5. 5

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    6. 6

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    7. 7

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    8. 8

      Teollisuusrakennus palaa Pälkäneellä – yksi ihminen kuollut

    9. 9

      Suosikkinäyttelijä Antti Holman täyskäännös: ”Tajusin, että kuolen kolmekymppisenä, jos en lopeta tupakoimista ja juomista”

    10. 10

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Sarjahukuttajalle 14 ja puoli vuotta vankeutta

    4. 4

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    5. 5

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    6. Näytä lisää