Keijo

Huuhkajat

Valikko

Huuhkajat

Huuhkajissa kerran pelannut puolustaja valitsemassa Kosovon maajoukkueen

HUUHKAJAT
Lum Rexhepi on lähes varma siitä, kumpaa maata - Suomea vai Kosovoa - hän edustaa jatkossa jalkapalloviheriöillä.
HJK:n 23-vuotias toppari Lum Rexhepi majailee parhaillaan Saksassa, Frankfurtissa, missä hän valmistautuu Kosovon maajoukkueen kanssa perjantain A-maaotteluun Färsaaria vastaan.

Rexhepi on edustanut maajoukkuetasolla Kosovon lisäksi aiemmin myös Suomea, niin aikuisten kuin nuorten maajoukkueissa. Huuhkajissa hän on pelannut yhden maaottelun, Kosovon paidassa tilille on kertynyt kaksi epävirallista peliä.

Vuosien ajan häneltä on kyselty, kumpaa maata aikoo edustaa. Nyt valinta näyttää vihdoin syntyneen.

– Olen käytännössä päättänyt pelata Kosovon maajoukkueessa. Ihan vain siksi, että Suomessa on niin paljon laadukkaita toppareita ja täällä on hirveä tarve toppareille. Ajattelin, että Kosovo tarvitsee minua enemmän. Tämä on myös hyvä keino lähestyä juuriani, joista olen todella ylpeä, Rexhepi perustelee valintaansa.

– Ihan vaan minkä maan edustaminen on kunnia-asia. Mutta tässä vaiheessa täytyy jo keskittyä itse futikseen eikä miettiä liikaa tunneasioita, hän jatkaa.

Huuhkajien pelaavaan kokoonpanoon ei ole helppo murtautua, kun toppareina ovat muun muassa Markus Halsti, Niklas Moisander, Joona Toivio ja Paulus Arajuuri.

Kosovon edustusoikeus tulee Turussa elokuussa 1992 syntyneelle Rexhepille vanhempien kautta. He ovat Kosovon albaaneja, ja Rexhepin koko suku asuu siellä.

– Vanhempani, ehkä enemmän isäni, ovat olleet sitä mieltä, että minun pitäisi edustaa Kosovoa. Totta kai he ovat iloisia siitä, pelaaja selittää.

Fyysisille ominaisuuksille käyttöä

HJK:hon täksi kaudeksi norjalaisesta Lilleströmistä siirtynyt Rexhepi sai soiton Kosovon päävalmentajalta Albert Bunjakilta jo noin kuusi vuotta sitten. Silloin Bunjaki kertoi teinifutarille rakentavansa Kosovolle maajoukkuetta.

Silloin Rexhepi ei ottanut valmentajansa puheita yhtä tosissaan kuin nyt. Sanat tuntuivat hatarilta Viikinkien kasvatille, joka pelasi vielä niihin aikoihin HJK:n junioreissa ennen siirtoaan FC Honkaan.

Kovia kokenutta Kosovoa potkaisi toukokuun alkupuolella onni, kun se hyväksyttiin kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan jäseneksi. Viimeistään silloin Bunjakin puheet konkretisoituivat Rexhepin päässä.

– Olemme jutelleet vähän roolistani ja muistakin pelaajista, mutta hänkään ei vielä oikein tiedä kuka on tulossa ja kuka ei, 68 Veikkausliigan ottelua urallaan Hongassa ja HJK:ssa pelannut Rexhepi sanoo ja jatkaa:

– Fyysisille ominaisuuksilleni on käyttöä tässä joukkueessa. Hirveän montaa isoa jätkää tässä ei ole mukana, hyvistä pääpeli -ja kaksinkamppailutaidoistaan tunnettu puolustaja kertoo.

Suomi vastassa jo syksyllä?

On mahdollista, että Fifan tuoreet jäsenmaat Kosovo ja Gibraltar täydentävät syksyllä alkavien MM-karsintojen kahta viiden joukkueen lohkoa. Kosovo saatetaan siis sijoittaa samaan I-lohkoon Suomen kanssa.

– Jos Kosovo hyväksytään näihin karsintoihin, ymmärsin valmentajan puheista, että menisimme ehkä Suomen lohkoon. Se olisi aika siistiä.

192-senttisen Rexhepin lisäksi myös SJK:n keskikenttäpelaaja Mehmet Hetemaj on pelannut sekä Suomen että Kosovon maajoukkueessa. Myös "Mehun" veli, Italian Serie A:ssa pelaava Perparim Hetemaj ja Kazakstanin pääsarjassa palloileva Erfan Zeneli ovat pelaajia, jotka Suomen Palloliitto saattaa menettää Kosovon maajoukkueeseen.

Kuuluisin kosovolaislähtöinen pelaaja Suomessa on suomalaiselle futisväelle tuttu mies, Veikkausliigassa PK-35 Vantaata valmentava Shefki Kuqi, joka muutti 12-vuotiaana Kosovosta Mikkeliin ja loi sen jälkeen hienon uran ulkomailla ja Suomen maajoukkueessa. Yksi Shefkin lempinimestä on "Kosovon härkä".

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    2. 2

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    3. 3

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    4. 4

      Miksei MM-Lahden laduissa vedetty kotiinpäin? ”Suomella olisi ollut loistava sauma taktikoida”

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    8. 8

      Kaksi loukkaantunut vakavasti rekan ja henkilöauton kolarissa Valtimolla

    9. 9

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    10. 10

      Nokialaista miestä epäillään 17-vuotiaan tyttöystävänsä murhasta – Poliisi: Epäilty esti uhrin hengityksen ilmastointiteipillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    8. 8

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    2. 2

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    3. 3

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    4. 4

      Miksei MM-Lahden laduissa vedetty kotiinpäin? ”Suomella olisi ollut loistava sauma taktikoida”

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. Näytä lisää