Huuhkajakapteeni Niklas Moisanderin AZ:n hurja syyslento ei tunnu hyytyvän. Joukkue porskuttaa Hollannin Eredivisien ykköspaikalla
Perjantainen 2-0-kotivoitto Utrechtista vain paransi alkmaarilaisten asemia.- Mahtava tapa aloittaa viikonloppu: iso voitto meille. Laitoimme samalla paineen päälle kilpailijoillemme. Me otimme kolme pistettä ja heidän täytyisi nyt tehdä sama, jos haluavat pitää eron kärkeen samana, Niklas Moisander muistuttaa.
Myös AZ:n kapteeninnauhaa kantavan Moisanderin mukaan joukkue on nyt positiivisessa kierteessä.
- Koko joukkueella on itseluottamus huipussaan ja onnistumiset ruokkivat. Lähdimme kauteen haastajina, mutta nyt olemme sarjassa keulilla ja cupeissa vahvasti mukana. Peli kulkee jopa yllättävän hyvin eivätkä esitykset ole ailahdelleet, ”Nikke” kiittelee koko joukkuetta.
Haasteita kuitenkin riittää tasaiseen tahtiin edessäkin. Paljon aikaa hengähtämiselle ei Moisanderin mukaan ole, mutta edessä on sentään yksi vapaapäivä.
- Lauantaina vielä palautellaan, mutta sunnuntaina on odotettu vapaapäivä. Pelitahti on ollut kova ja kovana se jatkuu myös. Keskiviikkona pelaamme Malmössä meille huipputärkeän Eurooppa-liigan ottelun ja sunnuntaina jatkuu sarja.
Kommentit
Kirjoita kommentti





