Huuhkajapuolustaja Jukka Raitalaa ei nähty sunnuntaina Osasunan kokoonpanossa joukkueen hakiessa kauden ensimmäisen vierasvoittonsa.
Syynä suomalaisen sivussa oloon oli reisivamma - ei kuitenkaan sama joka häntä vaivasi maajoukkueen Tanskan matkalla.
- Takareisi meni pari päivää sitten. Nyt hajosi vasen jalka, kun jouduin jäämään maaottelusta pois oikean jalan etureisivamman vuoksi, Raitala kertoi.
- Tämä on aika kummallista, sillä minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut lihasvammoja, nyt niitä on kaksi putkeen.
Jukka Raitala ei kuitenkaan odota pitkää taukoa peleistä.
Hänen mukaansa Espanyol-ottelu saattoi jäädä hyvin ainoaksi väliin jääneeksi kamppailuksi.
- En usko, että vamma on vakava. Voi olla, että pelaan jo ensi viikonloppuna ja viimeistään sitten sitä seuraavana.
Vaikka oma pelaaminen jäi väliin, jaksoi Raitala riemuita 2-1-voitosta joka nosti Osasunan varsin mukaviin asemiin sarjassa.
- Tuli todella tärkeä ja hyvä voitto. Olemme nousseet jo euro-paikkojen tuntumaan ja se on yli odotusten. Olemme sarjassa hyvissä asemissa, Raitala sanoi.





