Rentoudu keskellä päivää - osallistu lounasjoogaan

Julkaistu: 17.8.2012 7:20

Lounasjoogatunnilla ajatukset eivät karkaa töihin - lounaaseen kylläkin.

Vielä joitain vuosia sitten joogabuumin jyllätessä Suomessa perinteinen astangajooga oli ehdoton ykkönen. Nyt harrastajat hakevat uusia elämyksiä.

Helsingin Designmuseon takapihalle rakennettiin designpääkaupunkivuoden kunniaksi Paviljonki, jossa järjestetään lounasjoogaa ulkoilmassa.

Lounasjoogatunneilla käydään läpi eri joogasuuntauksia. Tällä kertaa on flow-joogaa.

- Flown liikkeet ovat muihin suuntauksiin verrattuna aika tanssillisia ja naisellisia. Flow on pinnalla erityisesti Yhdysvalloissa, joogaohjaaja Satu Tuomela kertoo.

Paviljongissa joogamatot levitetään aivan kaverin viereen, sillä osallistujia on useita kymmeniä.

- Aika yllättävää, mutta joidenkin tutkimusten mukaan Suomessa joogataan väkilukuun nähden eniten maailmassa, kun taas Intiassa nuoret eivät joogaa enää juuri ollenkaan, Tuomela kertoo.

Ennen ensimmäisiä liikkeitä Tuomela lupasi, että tunnista tulee rankka.

Lupaus lunastettu. Reiteni huutavat, kun yritän taipua spagaattiin. Mutta lopputunnista kiristävät reisilihakseni alkavat venyä ennätyksellisesti, kun aurinko lämmittää muovikaton läpi joogasalin ilman ihanan trooppiseksi.

Tunnin jälkeen hymysuita näkyy myös ympärilläni.

- Täällä tunne on niin yhteisöllinen ja energia hyvä, että tunnin lopussa alkoi itkettää, sanoo jo monelle lounasjoogatunnille osallistunut Elina Mattila.

Lounasjooga

Mitä?
Tehokas ja rentouttava joogatauko kesken työpäivän. Tunnit järjestää HIMA Jooga Lifestyle, ja ne ovat ilmaisia. Ota mielellään oma joogamatto mukaan.

Missä?
Designmuseon takapihalla, Ullanlinnankatu 2-4, Helsinki.

Milloin?
Joka torstai kello 11-12 syyskuun 13. päivään saakka.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Tuoreimmat

Lukijat kertovat - lue tarinat!