Hyvä olo

Valikko

Elämä on kestävyysurheilua ja arki kovin extremelaji

BLOGI
Jos ei arki iske lokakuun puolivälissä, se ei iske ikinä. Reilu viikko sitten itselläni oli se hetki, jolloin joko luovutetaan ja palataan takaisin vanhoihin pahoihin tapoihin - tai sitten jatketaan uusia elämäntapoja.
Toteutin toissa viikolla yhden unelmani, joka oli purjehdus Itämeren yli.

Reissu oli hieno kokemus, vaikkakin erilainen kuin odotin. Keli oli kiva ja porukka mukava. Se ei ollut mikään extreme-elämys, pikemminkin päinvastoin: veneessä oltiin kolmen hengen ryhmissä kolmen tai neljän tunnin vuoroissa, jonka jälkeen oli stand by -vuoro, joka vietettin vapaalla, koska miehistöä oli paljon ja olosuhteet hyvät, eikä tarvetta valvomiseen ollut. Sen jälkeen oli vielä samanmittainen vapaavuoro. Veneessä siis pitkälti hengailtiin kannella pari tuntia, jonka jälkeen levättiin kaksi vuoroa. Itse sammutin kännykän ja läppärin  lähtiessä ja käytin vapaa-ajan lukemiseen, lepäämiseen ja univelkojen pois nukkumiseen. Ruoka tuli valmiina eteen vahtivuorojen välissä. 
 
Kolme vuorokautta merellä ilman arkirutiineja ja työstressiä täysihoidossa säännöllistä vuorokausirytmiä noudattaen irrottaa arjesta yhtä tehokkaasti kuin retriitit keskellä korpea.

Mutta paluu arkeen sen jälkeen lokakuussa oli vaikeaa. Joogaan ja kuntoiluun oli tullut parin päivän tauko. Kiusaus sen jatkamiseen oli kova: kunto on jo kesän ja syksyn jäljiltä melko hyvä ja parin päivän lepo teki vain terää. Lisäksi kotona odotti parin päivän poissaolon jälkeinen kaaos, töissä tekemättömät työt pöydällä ja vastaamattomat viestit sähköpostissa. Tekosyitä jatkaa ”lomaa elintapamuutoksesta” siis riitti.
 
Onneksi liikuntaan ja parempiin elintapoihin oli kuitenkin kolmessa kuukaudessa jäänyt jo koukkuun.  Takaisin kotona paluuta seuraava aamu alkoi sen enempää miettimättä samalla smoothiella kuin kaikkina muinakin aamuina ja illalla jalat veivät töiden jälkeen joogasalille ennen kuin pää ehti edes väittää vastaan. Elämä palasi yllättävän nopeasti takaisin ehkä vähän tylsiinkin rutiineihini, joista olen syksyn aikana oppinut jopa nauttimaan.
 
Viime viikolla huomasin, että nyt on aika muuttaa tämä projekti osaksi elämääni sen sijaan, että elämäni pyörisi enää sen ympärillä. Lyhyet kuurit ovat hyviä elämäntapojen muutoksen aloittamiseksi, mutta jossain vaiheessa on pakko  miettiä rehellisesti sitä, mihin oma aika ja rahkeet realistisesti riittävät. 
 
Yksi vaikeimmista asioista ainakin omassa elämässäni on tasapainon löytäminen. Itselleni ei ole ollut koskaan vaikeaa venyä työprojekteissa, tsempata ihmissuhteissa tai yltää urheilussa omien kykyjeni ja jaksamiseni äärirajoille. Toisaalta taas olen aina hyvin helposti siirtynyt työstä, ihmissuhteesta tai muusta haasteesta seuraavaan ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, luovuttanut liian helposti silloin kun ongelmia on tullut eteen.

Voihan sitä tietysti loppuelämänsä niinkin elää, mutta se ei taida olla kovin rakentava ratkaisu, sillä itseänsä on vaikeampi vaihtaa. Mutta muuttua ehkä voi jos oikein kovasti yrittää.
 
Seuraavana haasteenani on jatkaa elämänmuutosta, eikä luovuttaa, vaikka en ehkä kaikkiin tavoitteeseeni yltäisikään, liikkuisi ja pysyisi ruokavaliossa ihan joka päivä tai vaikka pieniä takapakkeja tulisikin.

Alan pikkuhiljaa uskoa, että elämä ei ole jatkuva maksimisuoritus vaan kestävyyslaji. Ja kuten maratonista sanotaan: ei se matka tapa vaan vauhti eli nyt on aika vähän hiljentää, mutta ei luovuttaa.

Lepopäivää arjesta toivottaa Hanna

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  4. 4

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  8. 8

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  9. 9

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  10. 10

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  4. 4

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. Näytä lisää