Idols-finalistit Susanna Erkinheimo ja Diandra Flores kertovat Ilta-Sanomille, mikä oli kisan vaikein paikka ja herkin hetki.
- Johanna Kurkelan Rakkauslaulu. Siitä jäi positiivinen mieli. Pystyin näyttämään siinä itsestäni täysin toisen puolen. Ja kyllähän se
The House of Rising Sun (Top 15-lähetys) meni minulta todella hyvin. Ja kun kaikki vielä kehuivat esitystä, sain siitä hyvät fiilikset.
Ikimuistoisin tuomarikommentti?
- Luulin ensin, että Blondien Call Me oli mennyt hyvin, mutta esityksen jälkeen Laura Voutilainen sanoi, että vaikka biisi on villi, hänelle ei mun esityksestä tullut yhtään villi olo. Kun katsoin itseäni myöhemmin tv:stä, minun kävi itseäni sääliksi.
Kisan vaikein paikka?
- Se, että olen joutunut olemaan poissa kotoa. Varsinkin ihan ensimmäisillä viikoilla oli todella paha mieli, etten ollut kotona lasten (6- ja 4-vuotiaat tyttäret Lilja ja Meimi) kanssa. Se tunne on onneksi helpottanut loppua kohti.
Diandra Flores, mikä oli Idols-kevään paras esityksesi?
- Beyoncén Listen. Mulla oli esityksen aikana todella vapautunut olo, ja laulu meni hyvin koko esityksen ajan. Olin koko kisan ajan halunnut laulaa sen kappaleen.
Huonoin esityksesi?
- U2:n With Or Without You. Se ei oikein natsannut. En saanut tuotua siihen kappaleeseen tarpeeksi omaa lisää. Tuntui, että se oli todella tylsä mun esittämänä.
Kisan herkin hetki?
- Top 15-tuloslähetys, kun viisi joutui kerralla lähtemään kisasta. En ollut ehtinyt ihan kaikkiin tutustua kovin hyvin, mutta olimme silti ehtineet treenata yhdessä jo jonkin aikaa. Ja kun heti lähetyksen jälkeen muutimme Idols-taloon, kaikki oli aikamoista myllerrystä.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 15:20
1.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 17:18
2.
-
Mies putosi koulun työmaalla ja kuoli 16:19
3.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 17:09
4.
-
Bostonin iskuista kuulusteltu ammuttiin Orlandossa - hyökkäsi kohti FBI:n agenttia 17:31
5.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 16:09
6.
-
Illalla televisiossa: Ilona pettyi, kun odotettu kuolema ei tullutkaan 15:30
7.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 11:58
8.
-
Näin pilaat parisuhteesi - katso tyhmät tavat, jotka johtavat eroon 16:06
9.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 12:51
10.
-
Moottoripyöräilijä kiihdytti vaarallisesti Oulussa - eturengas nousi, törmäsi liikennemerkkiin 17:47
11.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 10:28
12.
-
Ennakkotilasitko reilun kännykän? Se ei olekaan kovin reilu 17:09
13.
-
Homevauriot kuohuttivat eduskunnassa: "Tuijotetaan vain firman voittoja" 16:35
14.
-
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä 14:40
15.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 11:43
16.
-
Toni Wirtanen kommentoi Suomipopille, kannattiko Kristan suudella 16:10
17.
-
Anitra Ahtola löysi uuden miehen 14:16
18.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 09:04
19.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 10:07
20.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 10:28
1.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
2.
-
Nyt on in tunkea kissa leukaan - katso kuva ilmiöstä 21.5. 17:48
3.
-
Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla 17:17
4.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 11:58
5.
-
Pubi vai kauppa? "Viekää myymälänne muualle, Lidl" 21.5. 20:36
6.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 09:04
7.
-
Törmäsi kuorma-auton kanssa - pyöräilijä kuoli Turussa 00:03
8.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 15:20
9.
-
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä 14:40
10.
-
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä" 21.5. 18:35
11.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 12:51
12.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
13.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 11:43
14.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 10:07
15.
-
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu 06:02
16.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
17.
-
Jari Sarasvuo: Tuttavat kerjänneet rahaa 06:24
18.
-
Kekäläinen antoi tähtensä kuulla kunniansa: "Häpeällistä" 07:27
19.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
5.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
6.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
7.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
8.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
9.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
10.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
11.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
12.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
13.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
14.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
15.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
16.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
17.
-
Serbian kaunottaret raivostuivat viisutappiosta: Rasismia! 15.5. 17:47
18.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
19.

Idols menee hyllylle - ei nähdä ensi vuonna
Toni Wirtanen kommentoi Suomipopille, kannattiko Kristan suudella
Fort Boyardin dramaattinen päätösjakso: Käärmeen purema ja räppäri menettää tajuntansa
Illalla televisiossa: Ilona pettyi, kun odotettu kuolema ei tullutkaan
Duudsonien elämänarvot uusiksi Liettuan-varikkopysähdyksellä
Anitra Ahtola löysi uuden miehen
Loreenin uusi musiikkivideo ensinäytössä!
Robert Pattinson lopetti suhteen nähtyään ex-rakastajan tekstarin Kristenin puhelimessa
Rob Halford vaihtoi Harley-Davidsonin pyörätuoliin
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon?




