Avaamalla Sanoma News Oy:n julkaiseman Ilta-Sanomien verkkopalvelun sivut käyttäjä sitoutuu noudattamaan jäljempänä esitettyjä ehtoja.
Ilta-Sanomien verkkopalvelun käyttäminen on pääosin maksutonta, mutta verkkopalvelu voi sisältää myös maksullisia palveluja, kuten Liigapörssi-palvelu. Maksullisten palvelujen hinnat ja maksuehdot on ilmoitettu kunkin palvelun yhteydessä. Ilta-Sanomat varaa oikeuden muuttaa palvelujen käyttö- ja maksuehtoja.
Verkkopalvelu toimitetaan sitoumuksetta. Ilta-Sanomat vastaa verkkopalvelun toimituksellisen sisällön lainmukaisuudesta ja pyrkii mahdollisimman korkeatasoiseen palveluun, mutta ei miltään osin takaa verkkopalvelun tai sen osien oikeellisuutta tai toimintavarmuutta. Ilta-Sanomilla ei ole vastuuta välittömistä tai välillisistä vahingoista.
Ilta-Sanomilla on oikeus lisätä, muuttaa ja poistaa osia verkkopalvelusta sekä muuttaa verkkopalvelun maksuttomia osioita maksullisiksi tai lopettaa verkkopalvelun ylläpitäminen osittain tai kokonaisuudessaan.
OIKEUDET
Ilta-Sanomien verkkopalvelun sisältö on suojattu tekijänoikeuslain ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Ilta-Sanomien verkkopalvelun kaikki oikeudet, tekijänoikeudet mukaan lukien ovat Ilta-Sanomilla.
Tarjottu ja tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen lehden tai sen yksittäisen osan uudelleenjulkaisun, yleisölle välittämisen tai muun käytön yhteydessä toteutus- tai jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä eikä palauttamisesta. Lukijoiden kuviin sovelletaan lisäksi seuraavia ehtoja: lukijan kuvien ehdot.
Sisällön tai sisällön osan saattaminen yleisön saataviin levittämällä, esittämällä tai näyttämällä julkisesti tai varastointi tai kappaleiden valmistaminen sisällöstä tai sen osasta on kielletty ilman Ilta-Sanomien etukäteen antamaa kirjallista lupaa. Käyttäjällä ei ole oikeutta muodostaa Ilta-Sanomien verkkopalvelusta tai sen osasta toista teosta tai toista palvelua.
Käyttäjällä on oikeus hyödyntää verkkopalvelua ja sen osia yksityiseen käyttöön sekä valmistaa verkkopalvelun osasta muutama kappale omaan käyttöön, opiskeluun, yksityiseen tutkimustoimintaan tai ilman kaupallisia tavoitteita tapahtuvaan harrastustoimintaan. Käyttäjällä on lisäksi oikeus sijoittaa omille verkkosivuilleen linkki Ilta-Sanomien verkkopalveluun. Linkin kautta Ilta-Sanomien verkkopalvelun sivun tulee aueta tyhjään ikkunaan ilman kehyksiä. Muunlainen linkittäminen on kielletty ilman Ilta-Sanomien kirjallista lupaa. Käyttäjä on korvausvelvollinen Ilta-Sanomille ja suoraan muille tahoille mahdollisista väärinkäytöksistä sekä lain- ja sopimuksenvaraisista toimistaan.
VASTUU SISÄLLLÖSTÄ
Ilta-Sanomat vastaa verkkopalveluun itse tuottamansa aineiston tekijänoikeuksista ja muista immateriaalioikeuksista. Ilta-Sanomat ei vastaa sivujen sisällöstä, oikeellisuudesta, täsmällisyydestä tai luotettavuudesta eikä tietojen käytön välittömästi tai välillisesti aiheuttamista vahingoista. Ilta-Sanomat voi koska tahansa muuttaa sivuja, estää pääsyn niille sekä lopettaa verkkopalvelun.
Ilta-Sanomat ei vastaa käyttäjän verkkopalveluun lähettämän materiaalin tai toisen palveluntarjoajan palvelusta tai sisällöstä, niihin liittyvistä tekijänoikeuksista tai muista immateriaalioikeuksista miltään osin siinäkään tapauksessa, että tähän palveluun pääsee Ilta-Sanomien verkkopalvelun kautta linkillä tai muulla tavoin.
Käyttäjä vastaa Ilta-Sanomien verkkopalveluun toimittamastaan tai sen kautta muille käyttäjille ja muihin tietoverkkoihin jakamastaan materiaalista ja siitä, ettei em. materiaali loukkaa kolmannen tekijän-, teollis- ja muita suojattuja oikeuksista tai ole näiden käyttöehtojen, lain tai hyvän tavan vastaista tai aiheuta haittaa tai häiriötä verkolle, Ilta-Sanomille, Ilta-Sanomien sopimuskumppaneille, muille käyttäjille tai kolmansille. Käyttäjä sitoutuu korvaamaan Ilta-Sanomille tai kolmannelle verkkopalvelun tämän kohdan vastaisesta käytöstä mahdollisesti aiheutuvat kustannukset ja vahingon.
Mikäli käyttäjä toimittaa verkkopalveluun kuva- tai videomateriaalia, käyttäjä vastaa siitä, että hänellä on kaikki tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet lähettämäänsä materiaaliin. Tämä tarkoittaa sitä, että käyttäjä on itse kuvannut tai muutoin luonut lähettämänsä materiaalin, taikka että materiaalin kuvannut tai materiaalin luomiseen muutoin osallistuneet henkilöt ovat luovuttaneet käyttäjälle kaikki tarvittavat tekijänoikeutensa (mukaan lukien muuntelu- ja edelleenluovutusoikeuden), ja että materiaalin tallentamiseen on ollut lupa.
Käyttäjällä tulee olla suostumukset kaikilta kuvassa tai videossa esiintyviltä henkilöiltä siihen, että Ilta-Sanomat ja/tai Ilta-Sanomien yhteistyökumppanit voivat hyödyntää ja käsitellä materiaalia kaupallisesti ja muutoin parhaaksi katsomallaan tavalla. Kuvan tai videon lähettäneen käyttäjän tulee kysyttäessä pystyä esittämään ko. suostumukset. Alaikäisten osalta tulee tarvittaessa voida esittää huoltajan suostumus. Käyttäjä vakuuttaa myös, että hän ei ole luovuttanut tai tule luovuttamaan materiaalia yksinoikeudella millekään kolmannelle taholle.
Ilta-Sanomien verkkopalvelun sivuilla on mahdollisesti linkkejä ulkopuolisten ylläpitämille WWW-sivuille. Ilta-Sanomat ei vastaa näiden sivujen sisällöstä eikä ko. sivuilla kerättyjen henkilötietojen rekisteröinnin lainmukaisuudesta.
REKISTERÖITYMINEN JA HENKILÖTIETOJEN KÄYTTÖ
Ilta-Sanomien verkkopalvelun käyttö ei edellytä rekisteröitymistä lukuun ottamatta kulloinkin niitä palveluja, joiden yhteydessä on mainittu rekisteröitymisen olevan palvelun käyttämisen edellytys. Ilta-Sanomat käsittelee rekisteröityneiden käyttäjien henkilötietoja rekisteriselosteen ja tietosuojalausekkeen sekä yksityisyydensuojaa koskevan lainsäädännön mukaisesti.
Rekisteriseloste
Tietosuojalauseke
EVÄSTEET
Verkkopalvelussa käytetään evästeitä tietosuojalausekkeessa kuvatuin tavoin.
Tietosuojalauseke
KESKUSTELUT JA KOMMENTOINTI
Ilta-Sanomien toimitus valitsee keskustelu- tai kommenttipalstalla julkaistavat kirjoitukset. Kirjoittaja myöntää Ilta-Sanomille oikeuden muokata, kopioida, julkaista tai olla julkaisematta kokonaan tai osittain sellaista aineistoa, jonka kirjoittaja on lähettänyt keskustelu- tai kommenttipalstalle. Käyttäjien verkkopalveluun lähettämiä kirjoituksia voidaan julkaista myös paperilehdessä ilman erillistä ilmoitusta.
Keskusteluissa tai kommenteissa julkaistavat mielipiteet eivät välttämättä edusta Ilta-Sanomien linjaa. Kirjoittaja vastaa siitä, että hänen tekstinsä on lakien ja hyvien tapojen mukaista. Kirjoittaja on Suomen lain mukaisesti rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä. Nimi ja yhteystiedot on aina liitettävä kirjoitukseen, vaikka kirjoittaja esiintyisikin nimimerkillä.
Keskustelupalstalla julkaistavien tekstien kirjoittajien henkilöllisyys ja yhteystiedot ovat lähtökohtaisesti luottamuksellisia tietoja, joita Ilta-Sanomat ei luovuta kolmannelle osapuolelle. Ilta-Sanomilla on kuitenkin harkintansa mukaan oikeus luovuttaa kirjoittajan nimi- ja yhteystiedot poliisi- tai muulle viranomaiselle. Tiedot voidaan luovuttaa, jos on syytä epäillä, että itse kirjoituksella on syyllistytty rikolliseen tekoon tai että on tapahtunut rikos, jonka selvittämistä voidaan edistää kirjoittajan nimi- ja yhteystiedot luovuttamalla ja viranomainen esittää tätä koskevan perustellun pyynnön.
ILMOITUKSET
Ilmoitusten julkaisuun sovelletaan kulloinkin voimassaolevan mediakortin ehtoja.
Ilmoittaja on vastuussa ja korvausvelvollinen mainontansa aiheuttamista mahdollisista vahingoista kolmannelle osapuolelle ja/tai Ilta-Sanomille.
Ilta-Sanomien vastuu rajoittuu ilmoituksen korjaamiseen tai poistamiseen. Välillisiä tai välittömiä vahinkoja ei korvata. Rahallisia korvauksia tai lehti-ilmoituksia ei myönnetä verkossa olleen mahdollisen virheen tai puutteen vuoksi.
KÄYTTÖEHTOJEN MUUTTAMINEN
Ilta-Sanomilla on oikeus muuttaa verkkopalvelun käyttöehtoja. Käyttöehtojen muutoksista ilmoitetaan verkkopalvelussa tai muulla vastaavalla tavalla. Muutokset astuvat voimaan ilmoitettuna ajankohtana.
MUUT EHDOT
Sovellukset
Applen App Store -palvelun kautta saataville tuotujen Ilta-Sanomien sovellusten osalta sovelletaan myös Applen kulloinkin voimassaolevia sopimusehtoja.
Nokian Ovi Store –palvelun kautta saataville tuotujen Ilta-Sanomien sovellusten osalta sovelletaan myös Ovi-palvelun ehtoja.
Käyttäjä voi tehdä Ilta-Sanomien iPad-sovelluksen kautta Ilta-Sanomien jatkuvan tilauksen. Tilaus on voimassa jatkuvasti ilman uudistamista, kunnes Käyttäjä irtisanoo tilauksen.
Sopimuksen siirtäminen
Ilta-Sanomilla on oikeus siirtää verkkopalvelu ja sen ylläpitäminen sekä siihen liittyvät henkilörekisterit Sanoma-konserniin kulloinkin kuuluvalle yhtiölle.
Ilta-Sanomien verkkopalveluun ja näihin käyttöehtoihin sovelletaan Suomen lakia, poislukien lainvalintaa koskevat säännökset. Ilta-Sanomien verkkopalvelun käyttöä koskevat mahdolliset erimielisyydet ratkaistaan Helsingin käräjäoikeudessa.
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
1.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 07:03
2.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
3.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
4.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
5.
-
Kaupunkiseikkailijan raju ilmalento - 15-vuotias poika putosi 10 metristä seinältä asvaltille 06:44
6.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
7.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
8.
-
Pesislegenda lataa: "Pelaajia ja joukkueita suorastaan yllytettiin järjestämään sopupelejä" 06:00
9.
-
Joutuuko Ulla Taalasmaa palaamaan Salattuihin elämiin vielä kolmannen kerran? 06:31
10.
-
Taisteleva metso piinaa puolustusvoimia – "Ruuti on aina kuivaa" 24.5. 18:49
11.
-
Matkaopas-Terhi: Näitä ohjeita pitää oikeasti noudattaa - "Maasta tulisi poistua välittömästi" 07:23
12.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
13.
-
Soinin terveiset puoluetoverille: "Teepä niin kuin Timo 1980-luvulla" 24.5. 21:05
14.
-
IFK:lla raskas päivä: myös 19-vuotias pakkilupaus sai NHL-sopimuksen 24.5. 23:30
15.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 24.5. 13:10
16.
-
Horoskooppi 25.5.-26.5.2013 06:00
17.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 24.5. 15:21
18.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 24.5. 14:13
19.
-
Hätkähdyttävät sotakuvat Suomesta näyttävästi esillä ulkomailla 24.5. 13:29
20.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
1.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
2.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 24.5. 14:13
3.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
4.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 24.5. 15:21
5.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 24.5. 13:10
6.
-
Polttoainelitra 99 senttiä: Lahti meni sekaisin - ruuhkia tiedossa koko päiväksi 24.5. 9:09
7.
-
Suomen kuuluisin amerikkalaisbodari lähtee kotiin 24.5. 13:34
8.
-
Naiselta varastettiin tuhansia euroja 3T:n raitiovaunussa 24.5. 11:46
9.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
10.
-
Ministerinsalkun menettäneeltä Jukka Gustafssonilta dramaattinen päivitys: "Tämä on viimeinen FB-kirjoitukseni" 24.5. 10:26
11.
-
Ihmisiä sairaalaan Kehä III:n autokaaoksesta 24.5. 18:42
12.
-
Charlie Sheen vaihtoi nimensä ristimänimekseen 24.5. 9:34
13.
-
20 kiloa laihtunut Pullukka-Mikko: Laihtuminen ei ole rakettitiedettä 24.5. 10:01
14.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
15.
-
MTV3:n urheiluankkuri polttareissaan: En ajatellut, että elämässä käy näin hyvin 24.5. 12:22
16.
-
Hätkähdyttävät sotakuvat Suomesta näyttävästi esillä ulkomailla 24.5. 13:29
17.
-
Puukottaja iski kesken matkan InterCity-junassa 24.5. 16:49
18.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
19.
-
Tosi-tv-laihduttaja: Hiukset lähtivät liian tiukalla kuurilla 23.5. 22:40
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
3.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
4.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
5.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
16.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
17.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
18.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
19.

Näin uskomaton on Pohjois-Korea - katso IS TV Dokumentteja!
Matkaopas-Terhi: Näitä ohjeita pitää oikeasti noudattaa - "Maasta tulisi poistua välittömästi"
Onko hyvä suutelija myös peto sängyssä? Naiset vastaavat!
Uusi kohde tähtäimessä? Katsasta Euroopan kuumat kakkoskaupungit!
Mökki kiven nokassa, kirjaimellisesti - katso päivän uutiskuvat
Miksi Cannesin punaisella matolla kyykistellään? Katso päivän uutiskuvat
Alueen suurin alligaattori napattiin kiinni - katso päivän uutiskuvat
Onko tässä maailman suurin Barbien töppönen? Katso päivän uutiskuvat
Jättimäinen kumiankka lilluu Hongkongin satamassa - katso päivän uutiskuvat




