Selma

Jääkiekko

Valikko

Jääkiekko

Käsittämätön torjuntamäärä - Juuso Riksman nollasi JYPin!

Jokereiden maalivahti Juuso Riksman piti lauantaina huolen siitä, ettei JYPin alavireinen kurssi päässyt muuttumaan. Riksman nollasi kotijoukkueen ja kun Pekka Tuokkola ei toisessa päässä yltänyt samaan, narrit koppasivat pisteet maalein 1-0.

Ottelun ainokaisen löpsäytti narripakki Marko Kauppinen jo skandaalinsavuisessa ensimmäisessä erässä. Kauppinen pääsi tuulettamaan, kun rento löpsäkiekko painui huonosti etukulman sulkeneen Tuokkolan ohi.

Avauserän mielenkiintoisin episodi käytiin kuitenkin katsomon puolella, kun Jokeri-kannattajien kansoittamassa katsomonosassa alkoi savuta. Palohälytys siirsikin joukkueet kopin puolelle jo etuajassa.

Jokereiden Riksman oli tällä kertaa suurin syy siihen, miksi JYPin maalivire pysyi edelleen tukkoisena. Vaivoistaan toipunut Riksman nollasi jyväskyläläiset nappamalla ottelussa käsittämättömän hurjat 51 torjuntaa!

SM-liigan keulilla lauantain kierros laittoi aseteleman tiukaksi. JYPin hävitessä KalPa nappasi pisteet Pelicansin vieraana, ja nousi näin kahden pisteen päähän kummittelemaan.

Vielä joulutauolle lähdettäessä JYP porskutti ylhäisessä yksinäisyydessään liigan kärjessä, nyt se on ajettu kiinni, eikä asetelma näytä jyväskyläläisten kannalta olleenkaan hyvältä. Tatsi on nyt kateissa, ja se saattaa maksaa runkosarjan voiton.

Muista katsoa IS Urheilun netistä myöhemmin illalla video ottelun herkkuhetkistä!

SM-liigan sarjataulukko

Ottelut, voitot, 2p.voitot, 1p.tappiot, tappiot, +maalit, -maalit, pisteet

JYP 47 25 3 4 15 132- 89 85KalPa 48 25 1 6 16 124- 112 83Jokerit 47 23 3 6 15 107- 103 81Kärpät 47 24 3 2 18 151- 120 80Blues 46 23 2 7 14 132- 112 80HPK 47 21 4 3 19 130- 128 74Lukko 48 18 6 2 22 123- 122 68Ilves 47 18 6 2 21 127- 129 68HIFK 47 18 5 4 20 134- 140 68Pelicans 47 18 4 4 21 115- 117 66Tappara 49 18 2 4 25 118- 125 62TPS 47 16 6 2 23 104- 129 62Ässät 46 16 3 3 24 107- 157 57SaiPa 47 15 4 3 25 109- 130 56

Seuraavat ottelut: 2.2. HIFK-Ässät, 10.2. Lukko-TPS, Blues-JYP, Jokerit-Pelicans, KalPa-HIFK, Kärpät-Ilves.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

  2. 2

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  3. 3

    6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

  4. 4

    Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

  5. 5

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  6. 6

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  9. 9

    Imatran kolmoismurhasta epäillyllä useita rikostuomioita – tuomittu taponyrityksestä ja rattijuopumuksista

  10. 10

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  5. 5

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  6. 6

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  7. 7

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  8. 8

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  9. 9

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  10. 10

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

  2. 2

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  3. 3

    6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

  4. 4

    Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

  5. 5

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  6. Näytä lisää