Anna, Anne, Anu

Jääkiekko

Valikko

Jääkiekko

Suomen jääkiekkonaiset lähellä MM-finaalia

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue on voittanut ensimmäisen kerran Yhdysvallat MM-kisoissa. Suomi kukisti Yhdysvallat jatkoajalla 1-0 ja on lähellä pääsyä Kiinan Harbinissa pelattavan MM-lopputurnauksen finaaliin.

Jos Kanada voittaa Yhdysvallat torstaina, Suomi etenee lauantaina pelattavaan loppuotteluun. Suomi ei ole aiemmin yltänyt MM-pronssia ylemmäs.

Suomen maalin laukoi Heidi Pelttari ajassa 63.42 Suomen pelatessa kahden naisen ylivoimalla. USA sai jatkoajan 62. minuutilla jäähyn väärästä vaihdosta ja samalla Gigi Marvin sai kahden minuutin jäähyn koukkaamisesta.

- Noora Tallus oli vasemmalla ja syöttelin hänen kanssaan pari kertaa. Sitten sain kiekon siniviivalle ja maalilla oli hyvä maski. Näin aukon ja yritin sinne, Pelttari kertasi puhelimitse.

- Oli aika hilpeetä, ei oikein vielä osaa ajatella mitä tapahtui. Mutta en muista, milloin on näin hyvältä tuntunut, Pelttari iloitsi.

Rätyi torjui 30

Puolustaja Pelttari on kiekkoillut viime vuodet Duluthin yliopistojoukkueessa Minneostassa. Pelttari on tuore Yhdysvaltain yliopistomestari.

Ottelun parhaana palkittiin maalivahti Noora Räty, joka torjui 30 laukausta. Yhdysvallat painosti, sillä se voitti laukaisutilaston 30-14, mutta 18-vuotias Räty oli ohittamaton. Kapteeni Emma Laaksonenkin äityi kehumaan Rätyä ja tunnusti, että maalivahdissa oli syy voittoon.

Yhdysvaltain kapteeni Julie Chu otti tappion vastaan näennäisen tyynesti. Chun mielestä peli on muuttunut vuosien aikana ja selitteli tappiota joukkueiden tason kohenemisena.

Suomi on aina aiemmin hävinnyt arvokisoissa joko Yhdysvalloille tai Kanadalle. Vuoden 1997 MM-turnauksessa Suomi pelasi Yhdysvaltoja vastaan 3-3, mutta joutui myös tuolloin pronssiotteluun, jossa voitti Kiinan 3-0.

Kaikkiaan Suomi on ollut MM-tasolla pronssiottelussa kymmenen kertaa, ja seitsemän kertaa tuloksena on ollut pronssi. Viimeksi Suomi voitti MM-pronssia 2004. Vuonna 2005 ja 2007 Suomi hävisi pronssipelin Ruotsille.

Suomen seuraava ottelu on keskiviikkona Kanadaa vastaan. Lohkon viimeisessä ottelussa torstaina Yhdysvallat kohtaa Kanadan. Kolmen joukkueen jatkolohkon ykkönen ja kakkonen kohtaavat loppuottelussa. Kolmonen pelaa pronssista alemman jatkolohkon voittajaa vastaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  2. 2

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  3. 3

    Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  6. 6

    Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

  7. 7

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  8. 8

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  9. 9

    Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

  10. 10

    Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  4. 4

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  5. 5

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  6. 6

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  7. 7

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  10. 10

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  2. 2

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  3. 3

    Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  6. Näytä lisää