Ilmari, Ilmo

Jääkiekko

Valikko

Jääkiekko

HIFK:n vuoden 2011 mestareilla iloinen jälleennäkeminen Leijonissa

Leijonat
Sotshin turnauksessa nähdään iso kasa HIFK:n vuoden 2011 mestarijoukkueen pelaajia.
HIFK:n kevään 2011 SM-kultamitalisteista mukana Leijonissa ovat Ilari Melart, Petteri Wirtanen, Max Wärn, Lennart Petrell ja Teemu Ramstedt. Valmennusryhmässä ovat IFK:n silloinen päävalmentaja Kari Jalonen ja apuvalmentaja Kai Rautio, sekä mestarikippari Ville Peltonen, joka lopetti pelaajauransa viime keväänä.

He valmistautuvat maaotteluihin täysin normaalisti Leijonien jäseninä. Vanhojen joukkuekaverien kanssa pelaaminen on kuitenkin erityislaatuista – etenkin, kun taustalla on yhdessä voitettu mestaruus.

- Kyllähän se aina mukavaa on, Ramstedt hymyili.

- Pääsee heti yhteiseen säveleen mukaan, kun on vanhoja juttuja taustalla. Niitä pääsee heti kaivelemaan. Se helpottaa aina. Suomen vahvuus on toki muutenkin aina ollut hyvä joukkuehenki. Kun jätkät ovat entuudestaan tuttuja, ei tule mitään opettelujaksoa, Ramstedt sanoi.

Ramstedt ja moni muu on uudessa tilanteessa, kun entinen joukkuekaveri Ville Peltonen on nyt valmentajana.

- Ville pystyi paljon jeesaamaan jo pelaaja-aikanakin. Hän tuo varmasti niitä samoja juttuja, mutta pystyy valmentajana myös katsomaan asioita erilaisesta perspektiivistä. Odotan mielenkiinnolla kyllä ensimmäistä kertaa hänen alaisuudessaan. Toivottavasti hän pystyy paljon auttamaan – ja miksei pystyisi. Hänelläkin on niin tuoreessa muistissa pelihommat.

Ramstedt harjoitteli tiistaina Petrellin ja Wärnin sentterinä. Wärn istui Ramstedtin vieressä aikoinaan IFK:n pukukopissa.

Wärn lähti kevään 2011 mestaruuden jälkeen Pelicansiin, josta hän siirtyi JYPin kautta HK Sotshiin. Tiistaina hän istui ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen samaan koppiin vanhojen pelikaveriensa kanssa.

- ”Ramulla” on aina ollut samat jutut. Samoille tyhmille jutuille nauroimme tänäkin aamuna kuin aina aiemminkin, Wärn virnisti.

- Hauskaa nähdä kavereita. Moni on pelannut ulkomailla, emmekä ole muutenkaan nähneet. Emme me täällä millään luokkaretkellä kuitenkaan ole, Wärn muistutti.

Edit. klo 14.49: Ingressi kirjoitettu uusiksi, Jokerien Petteri Wirtanen on mukana Leijonissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    2. 2

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    6. 6

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    7. 7

      Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    10. 10

      Näin Shirly Karvinen edustaa Suomea Miss Universum -kisassa – lipui kameroiden eteen seksikkäästi läpikuultavassa asussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    5. 5

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    6. 6

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    2. 2

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    6. Näytä lisää