Visa

Jääkiekko

Valikko

Jääkiekko

Lippu Leijonien harjoitusmaaotteluun 239 euroa – tämän vuoksi hintoja on turha päivitellä

Kommentti
Maailmancupin harjoitusotteluiden lipunmyynti kertoo taas kerran siitä, miten iso laji jääkiekko Suomessa on, kirjoittaa Ilta-Sanomien Juha Hiitelä.
Jos kiekkofani haluaa nähdä Leijonat omin silmin, seuraava mahdollisuus on syyskuun 8. päivä Helsingissä. Jos fani on ollut nopea, on saattanut päästä halvalla. Halvimmillaan lippu Suomen maailmancupin harjoitusotteluun Ruotsia vastaan on maksanut aikuiselta 39 euroa ja alle 15-vuotiaalta 29 euroa. Kalleimmat liput ovat 239 euroa kappaleelta, mutta niitä hintoja on turha päivitellä. Niiden kohderyhmä ovat katkarapuleipäkatsomoon vieraitaan tuovat yritykset.

Jos joku haluaa päivitellä hintoja, on syytä muistaa, että neljä vuotta sitten MM-kotikisoissa halvin lippu mihin tahansa Suomen alkusarjan peliin maksoi 155 euroa. Se oli sikamaista rahastusta B-luokan, tai oikeammin C-luokan turnauksella, mutta 39 euroa Suomen ja Ruotsin parhaiden pelaajien näkemisestä on vähintäänkin kohtuullinen hinta. Nimittäin näin monta kotimaista tämän luokan kiekkotähtiä samassa kaukalossa on nähty Suomessa viimeksi 12 vuotta sitten, jolloin samainen maailmancup edellisen kerran pelattiin.

Lippujen hintoja voi myös päivitellä eliitin kulutusjuhlina, mutta tässä – kuten kaikessa muussakin – toimii kysynnän ja tarjonnan laki. Jos 8. syyskuuta Hartwall-areenassa on tyhjiä penkkejä, liput ovat olleet liian kalliit. Jos tupa on täynnä ja halukkaita jäi ilman lippuja, voi jopa syyttää tai onnitella – katsantokannasta riippuen – Jääkiekkoliittoa hyväntekeväisyydestä. Tätä logiikkaa voi opiskella vaikka minkä tahansa yliopiston kansantaloustieteen peruskursseilla, ellei Juha Sipilän hallitus ole säästökiimassaan lakkauttanut niitäkin.

Satuin olemaan viime syksynä Jääkiekkoliiton tilaisuudessa, jossa muun jutustelun yhteydessä puhe kääntyi juuri tämän ottelun lippujen hinnoitteluun, joka silloin oli liitossa työn alla. Toimitusjohtaja Matti Nurminen kysyi silloin mikä neljännen valtionmahdin edustajien mielestä olisi sopiva hinta halvimmalle lipulle. Taisin sanoa 79 euroa, mutta joka tapauksessa selvästi enemmän kuin mitä liitto nyt lipuistaan pyytää. Pysyttelen kannassani, lipuista olisi voinut pyytää enemmänkin. Kukaan ei tiedä koska Aleksander Barkov, Mikko Koivu, Tuukka Rask, Rasmus Ristolainen, Patrik Laine ja kumppanit nähdään yhtä aikaa seuraavan kerran kotimaan kamaralla. Kukaan ei nimittäin tiedä jatkuuko maailmancup nykyisenlaisena neljän vai kahdeksan vuoden päästä – tai jatkuuko se ylipäätään koskaan.

Mielenkiintoisinta hinnoittelussa on Suomen ja Ruotsin otteluiden välinen ero. Leijonat ja Tre Kronor kohtaavat parin päivän välein, ensin Helsingissä ja sen jälkeen Göteborgissa. Ja lippujen hinnoissa on valtava ero.

Ruotsissa lipunmyynti alkoi ennen joulua, sikäläinen liitto todennäköisesti ajatteli myyvänsä lippuja joululahjaksi. Suomessa myynti alkoi vasta toukokuussa, ja tikettikauppa on käynyt hyvin. Jääkiekkoliitto on myynyt paljon lyhyemmässä ajassa omaan otteluunsa lähes yhtä paljon lippuja kuin Ruotsin liitto Göteborgiin, vaikka Hartwall-areena on Scandinaviumia isompi halli.

Erot kertovat siitä, millaista kiekkohuumaa Suomessa tällä hetkellä eletään. Kaksi maailmanmestaruutta junioreissa ja MM-hopeaa miehissä ovat hinanneet kiinnostuksen tappiin. Ruotsissa kansaa kiinnostaa muut asiat enemmän, etenkin Göteborgissa, jossa ainakin takavuosina kiinnostus maajoukkueita kohtaan lajissa kuin lajissa oli selvästi lievempää kuin esimerkiksi Tukholmassa.

Ikuisesta alemmuuskompleksista länsinaapuria kohtaan kärsivillä suomalaisilla on siis kerrankin syytä olla tyytyväisiä: Edes jääkiekossa me olemme Ruotsia edellä. Sekin on jo jotain.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

    4. 4

      Poliisin salaperäinen operaatio Kotkan Karhulassa kestänyt jo vuorokauden – ”Siellä on nähty normaalia enemmän poliisiautoja”

    5. 5

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    6. 6

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    7. 7

      Berner ehdottaa hankintatukea autojen ostajille

    8. 8

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    8. 8

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    9. 9

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    10. 10

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

    4. 4

      Poliisin salaperäinen operaatio Kotkan Karhulassa kestänyt jo vuorokauden – ”Siellä on nähty normaalia enemmän poliisiautoja”

    5. 5

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    6. Näytä lisää