Laina

Jalkapallo

Ulos Valikko

Jalkapallo

Niklas Moisander ja uusi valmentaja vanhoja tuttuja

Niklas Moisanderin AZ Alkmaar lähtee tulevaan kauteen uusista lähtökohdista. Haastajasta on tullut haastettu ja myös päävalmentaja on vaihtunut kesän aikana. Uusi päävalmentaja Ronald Koeman on kuitenkin turkulaiselle jo ennestään tuttu Ajaxin ajoilta.

AZ voitti monen yllätykseksi viime kauden päätteeksi Hollannin mestaruuden. Joukkueen pelaajisto on kuitenkin vaihtunut vain vähän, sillä päävalmentaja Louis van Gaalin lisäksi muita lähtijöitä ei vielä ole.

- Sama joukkue meillä on pitkälti kasassa. Yksi uusi ruotsalaispelaaja tuli mukaan ja varmaan muutama vahvistus tulee vielä kesän aikana, Moisander valottaa pelaajatilannetta.

Moisander palasi joukkueensa harjoitusrinkiin maanantaina ja on saanut ensituntumansa uuteen valmentajaansa.

- Olen saanut hänestä ihan hyvä kuvan. Hän on kokenut ja rauhallinen, ja hän on vetänyt hyviä harjoituksia, Moisander kiittelee.

Kaksikon polut ovat kohdanneet ennenkin, sillä Moisander kuului Ajaxin organisaatioon muutaman vuoden ajan samaan aikaan, kun Koeman toimi amsterdamilaisjoukkueen päävalmentajana.

- Hän sanoikin heti ensimmäisenä kun tapasimme, että hän muistaa minut niiltä ajoilta ja harmitteli minun senaikaisia loukkaantumisia, Moisander kertoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jari Isometsä varmana Therese Johaugista: ”Ei saisi ensimmäistäkään maailmancupin pistettä”

  2. 2

    Kouvolalainen lääkäri Ashraf varoittaa Suomea lepsuudesta turvapaikanhakijoiden suhteen: ”Puhuminen ei riitä”

  3. 3

    Vaimo kaiverrutti miehensä sormukseen ovelan tekstin – tarkoituksena taata, ettei mies pettäisi

  4. 4

    Kaikki alkoi Kaivopuistosta – Euroopan etsityimmän naisen Marina Kettusen, 29, tarina

  5. 5

    Huippuyleisurheilija taistelee elämästään – putosi 5. kerroksen parvekkeelta

  6. 6

    Beyoncé varasti show’n Super Bowlin puoliajalla – rohkea asu oli kunnianosoitus Michael Jacksonille

  7. 7

    Kova väite ruokateollisuuden salaisesta aseesta: Katsopa, löytyykö paketin kyljestä taikaluku 35/55

  8. 8

    Video: Hurja läheltä piti -tilanne 8-tiellä – Volvo liukui mäen takaa kylki edellä vastaan

  9. 9

    Suomalainen nakudeittailija avautuu surkeimmista treffikokemuksistaan: ”Herään, kun mies pissaa sängyn viereen”

  10. 10

    Denver Broncos voitti Super Bowlin!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kova väite ruokateollisuuden salaisesta aseesta: Katsopa, löytyykö paketin kyljestä taikaluku 35/55

  2. 2

    Oranssi lämpöaalto vyöryy Suomeen – Ilmatieteen laitos: Syy löytyy Euroopasta

  3. 3

    Kaikki alkoi Kaivopuistosta – Euroopan etsityimmän naisen Marina Kettusen, 29, tarina

  4. 4

    Leuanvedon uusi maailmanennätys on syntynyt! ”Lopussa näytti siltä, että lähteekö taju”

  5. 5

    Video: Hurja läheltä piti -tilanne 8-tiellä – Volvo liukui mäen takaa kylki edellä vastaan

  6. 6

    Vaimonsa murhan tilannut mies koki yllätyksen – ”Yllätys! Olen vielä hengissä”

  7. 7

    Vaimo kaiverrutti miehensä sormukseen ovelan tekstin – tarkoituksena taata, ettei mies pettäisi

  8. 8

    Näin karuilta leuanvedon ME-miehen kämmenet näyttivät – tästä syystä ei tuntenut niissä kipua

  9. 9

    Järeä putkirikko Helsingissä – vesi saartoi ihmisiä autoihin, liikenne tökki

  10. 10

    Pelko iski Thaimaan turismiin: ”Ihmiset pakenevat täältä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tarkkasilmäiset tuomarit paljastivat massahuijauksen Norjan hiihtokisoissa – ”Tämän on oltava parodiaa”

  2. 2

    Yli 65-vuotiailta kysyttiin, mitä he katuvat elämässään eniten – yleisin vastaus pistää ajattelemaan

  3. 3

    Pelko iski Thaimaan turismiin: ”Ihmiset pakenevat täältä!”

  4. 4

    Täydellinen nainen järkyttyi naisvankilan seksin määrästä – joutui kolmanneksi pyöräksi tahtomattaan

  5. 5

    Kamiina hiipui ja teltta kylmeni ampumaleirillä 36 asteen pakkasessa – kipinämikko alkoi hakata kadettia klapilla

  6. 6

    Yksi tapa voi tuhota parisuhteen – johtaa yli 90 prosentin todennäköisyydellä eroon

  7. 7

    Kuvat julki: Otto-automaatin kamera tallensi kadonneen Päivin

  8. 8

    Salkkarit-kaunottaren ”täydellistä” bikinivartaloa ylistetään sosiaalisessa mediassa: ”Sulan sulle beibe”

  9. 9

    Viestintävirastolta vakava varoitus suomalaisille: Älä usko tätä ovelaa näkymää tietokoneesi ruudulla

  10. 10

    Suomalaisten loma sai karun lopun – kuluttajaviranomaiset varoittavat matkanjärjestäjästä

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jari Isometsä varmana Therese Johaugista: ”Ei saisi ensimmäistäkään maailmancupin pistettä”

  2. 2

    Kouvolalainen lääkäri Ashraf varoittaa Suomea lepsuudesta turvapaikanhakijoiden suhteen: ”Puhuminen ei riitä”

  3. 3

    Vaimo kaiverrutti miehensä sormukseen ovelan tekstin – tarkoituksena taata, ettei mies pettäisi

  4. 4

    Kaikki alkoi Kaivopuistosta – Euroopan etsityimmän naisen Marina Kettusen, 29, tarina

  5. 5

    Huippuyleisurheilija taistelee elämästään – putosi 5. kerroksen parvekkeelta

  6. Näytä lisää