Ruotsin EM-joukkue täynnä arvoituksia

Julkaistu: 4.6.2012 22:31

Ruotsi on ollut viime MM-kisoja lukuun ottamatta mukana kaikissa jalkapallon 2000-luvun arvokisoissa, mitä on selitetty usein jatkuvuudella.

Vahvasti puolustanut ja taktisesti yhtenäinen Ruotsi yllätti harvoin, mutta viikonloppuna alkavien EM-kisojen alla tilanne on toinen. Sinikeltaisten ympärillä pyörii koko joukko arvoituksia.

Muodonmuutoksen takana on pitkälti päävalmentaja Erik Hamrén, joka tarttui tahtipuikkoon marraskuussa 2009.

Hamrén poikkeaa huomattavasti edeltäjästään Lars Lagerbäckistä, eikä pelkästään vuolaampana puhujana.

- Lagerbäckin etäisyys pelaajiin oli suuri, ja Hamrén on vastaavasti paljon lähempänä. Hän on pidetty, palaa tunteella mukana ja on todella aktiivinen myös harjoituksissa, Aftonbladetin toimittaja Robert Laul kuvailee päävalmentajaa.

Lagerbäckin alaisuudessa pelijärjestelmälle oltiin uskollisia vuosikausia, ja muutokset sapluunaan olivat yleensä marginaalisia. Hamrénin aikana pelijärjestelmä on elänyt ja pelaajat ovat vaihtuneet tiuhaan. Hamrén totesi myös, että kisojen avauskokoonpanoa ei ole vieläkään naulattu.

- Jos verrataan Lagerbäckin aikaan, se on melkein kuin kiroilisi kirkossa, Laul heittää.
 

Hyökkäyksestä tehoja irti


Laulin mukaan Ruotsista on tullut arvoituksellisempi, ja otteluiden käsikirjoitusta on vaikeampi ennustaa. Parhaimmillaan ryhmä on tyrmäävän tehokas, mutta taso saattaa muuttua dramaattisesti myös ottelun sisällä.

Tilastollisesti suurin ero löytyy kohonneista tehoista. Karsintavaiheessa osumia syntyi yli kolmen maalin keskiarvolla ottelua kohden, ja sama tahti on jatkunut alkuvuoden harjoituspeleissä. Toisaalta hyökkäyspeli on parantunut osin puolustuksen kustannuksella.

Hamrénin pelaajaläheisestä linjasta kertoo tapa nimetä avauskokoonpano, joka tavataan ilmoittaa joukkueelle vasta pelipäivänä. Poikkeuksia tehdään kuitenkin yksilölähtöisesti.

- Ennen kaikkea yritän keskustella etukäteen niiden kanssa, jotka eivät pelaa, jottei tieto tule yllätyksenä alkaessamme käydä läpi taktiikkaa, Hamrén kertoi maanantain tiedotustilaisuudessa. 
 

Puolustus suurin arvoitus


Hamrénin mukaan viime viikkojen aikana on mietitty toistaiseksi melko vähän itse EM-kisoja. Päävalmentaja ei halua latauksen venyvän liian pitkäksi, ja todellinen keskittyminen alkaa ryhmän laskeutuessa Kiovaan. Alkulohkossa Ruotsi kohtaa kisaisäntä Ukrainan lisäksi Ranskan ja Englannin.

Ruotsi viimeistelee kisavirettään Tukholmassa tiistai-illan harjoitusottelussa Serbiaa vastaan. Toipilaista sivussa ovat Johan Elmander ja Markus Rosenberg, eli kaksi keskeistä vaihtoehtoa hyökkääjän paikalle. Kaksikon pelikunto voi vaikuttaa myös kärjen taakse istutetun tähtihyökkääjä Zlatan Ibrahimovicin pelipaikkaan.

Suurin epävarmuustekijä on silti puolustuspäässä. Hamrénin on ollut osin pakko junailla uusia kuvioita toppari Daniel Majstorovicin loukkaannuttua. Myös laitapuolustaja Mikael Lustigin pelituntuma on vähissä rikkonaisen kauden jälkeen.

Konkaritoppari Olof Mellberg saaneekin ensi maanantaina pelattavaan EM-avaukseen rinnalleen maajoukkuetasolla kokemattomampia pelimiehiä.
Lue lisää aiheesta: Jalkapallon EM-kisat 2012

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat