Jalkapallon EM-turnauksessa nähdään liuta häikäisevän taitavia pelaajia. Jotkut heistä ovat joukkueilleen korvaamattoman tärkeitä. IS Urheilu esittelee heistä kuumimmat.
Pelasi upean kauden Arsenalissa. Komeat 30 maalia Valioliigassa latonut van Persie vältti vihdoin loukkaantumiset, ja jälki oli vakuuttavaa. Muodostaa kisojen parhaan hyökkäyskaksikon Klaas-Jan Huntelaarin kanssa. Van Persie on nokkimisjärjestyksessä edellä monipuolisuutensa ja erikoistilanteidensa ansiosta.
Xavi Hernandez, Espanja
Barcelonan ja Espanjan pelin sielu. Pelikäsitykseltään ylivertainen kehen tahansa verrattuna. Ei anna melkein koskaan harhasyöttöjä. Xavi on johdattanut Espanjan jo kahteen arvokisakultaan. Keskikentän maestro johtaa esimerkillään.
Petr Cech, Tshekki
Kokenut Cech hilasi torjunnoillaan Chelsean Mestarien liigan voittajaksi. Cech huokuu itsevarmuutta, mikä on omiaan rauhoittamaan puolustuslinjan pelaamista. Tshekin alkulohko ei ole ylitsepääsemättömän vaikea. Mikäli Cech onnistuu, Tshekki etenee jatkopeleihin. Joukkueensa ylivoimaisesti tärkein pelaaja.
Philipp Lahm, Saksa
Joukkueen kapteeni on valmentaja Joachim Löwin luottomies hyökkäys- ja puolustussuuntaan. Lahm oli yksi kisojen parhaista pelaajista neljän vuoden takaisessa EM-turnauksessa. Monet muistavat varmasti hänen viime hetken voittomaalinsa välieräottelussa Turkkia vastaan. Kun panokset ovat suuret, Lahm parantaa peliään.
Cristiano Ronaldo, Portugali
Vaikka Portugali ei kisojen kuumimpiin suosikkeihin kuulukaan, Ronaldoa ei voi sivuuttaa. Nopeudessa ja taidossa portugalilainen häviää ainoastaan niukasti Lionel Messille. Ronaldo on noussut viimeisen vuoden aikana uudelle tasolle. Oikuttelevasta nuorukaisesta on kasvanut tärkeiden maalien mies. Turnauksen taitavin pelaaja.
EM-lopputurnaus alkaa tänä iltana. Ensin iskevät yhteen Puola ja Kreikka kello 19 alkaen ja myöhemmin toisistaan ottavat mittaa Venäjä ja Tshekki.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Ricky nöyryytti rasistia Pasilassa: "Koko bussi taputti" 21.5. 22:26
1.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
2.
-
Jari Sarasvuo: Tuttavat kerjänneet rahaa 06:24
3.
-
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu 06:02
4.
-
Nyt on in tunkea kissa leukaan - katso kuva ilmiöstä 21.5. 17:48
5.
-
Rähinät levisivät uusiin lähiöihin Tukholmassa 06:35
6.
-
Lotus-pomo vastasi kuumiin Kimi-huhuihin 21.5. 19:48
7.
-
Pubi vai kauppa? "Viekää myymälänne muualle, Lidl" 21.5. 20:36
8.
-
Horoskooppi 22.5.2013 06:00
9.
-
Törmäsi kuorma-auton kanssa - pyöräilijä kuoli Turussa 00:03
10.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
11.
-
Suuri kuoppa imaisi useita ihmisiä Kiinassa - ainakin viisi kuoli 21.5. 16:48
12.
-
Leo Komarov palaamassa Venäjälle? 21.5. 21:22
13.
-
Armeija ajaa uutta taistelumalliaan - ampuu Rovajärvellä mökkien yli 21.5. 20:01
14.
-
Yhä useampi työntekijä joutuu yt-neuvotteluihin 03:00
15.
-
Brad Pitt on uskollinen: Ei seksikohtauksia toisten naisten kanssa 21.5. 23:14
16.
-
Naiset varoittelevat tulevaa isää: Tästä et William välttämättä selviä 21.5. 22:45
17.
-
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä" 21.5. 18:35
18.
-
Vanhuksen koira pilkisti raunioista kesken haastattelun - katso video 21.5. 16:21
19.
-
Tarja Turunen lauloi hääparille Metallicaa - katso video 21.5. 21:21
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
2.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 21.5. 6:25
3.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 21.5. 7:31
4.
-
Ricky nöyryytti rasistia Pasilassa: "Koko bussi taputti" 21.5. 22:26
5.
-
Isomummo piti miestä vankina yli kuukauden 21.5. 10:45
6.
-
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000! 21.5. 13:39
7.
-
Nyt on in tunkea kissa leukaan - katso kuva ilmiöstä 21.5. 17:48
8.
-
"Maailmanhistorian pahin tornado" - katso kuvat ja video Oklahoman tuhosta 21.5. 13:08
9.
-
Pubi vai kauppa? "Viekää myymälänne muualle, Lidl" 21.5. 20:36
10.
-
Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon 21.5. 10:55
11.
-
Törmäsi kuorma-auton kanssa - pyöräilijä kuoli Turussa 00:03
12.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
13.
-
Tänään vihittävä tv-aviopari selvisi raskaasta tragediasta 21.5. 15:58
14.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
15.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
16.
-
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä" 21.5. 18:35
17.
-
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?" 21.5. 10:33
18.
-
Näin Gumball 3000 jatkui Venäjällä - IS kyydissä! 21.5. 15:16
19.
-
Vanhuksen koira pilkisti raunioista kesken haastattelun - katso video 21.5. 16:21
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
5.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
6.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
7.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
8.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
9.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
10.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
11.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
12.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
13.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
14.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
15.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
16.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
17.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
18.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.

Valioliigavahdin 2-vuotiaasta pojasta tuli YouTube-tähti - katso videovuotiaasta
Seitsemän kauden yhteistyö päättyi - Stoke vaihtaa manageria
Seuralegenda jatkaa Ajaxin puikoissa
Liverpool myy hyökkääjäänsä lähes 25 miljoonan euron tappiolla
Beckhamin vanhin poika QPR:n akatemiaan? - vedonlyöjät innoissaan
Manchester City laajentaa Yhdysvaltain kentille
Di Canion johtamistyyli puhuttaa - "psykopaattinen draamakuningatar"
Lehti: Chelsea tekemässä jättitarjousta Gomezista
Casagrande: Molemmat TPS-veskarit myytävänä!
Perez vahvisti: Jose Mourinho lähtee Real Madridista
JJK:lle vihdoin voitto - tosin cupissa
Del Bosque tukee Casillasta
Real Madrid avaa valmentajaruletin? Info klo 21
Drogba jäi ilman maajoukkuekutsua - liian vanha?
IS Urheilun valioliiga-arviot kaudesta 2012-13 - mikä olikaan kympin seura?
Atleticon maalivahti solvasi Real-faneja törkeällä tavalla - katso video
Liverpool-legenda jätti tunteikkaat hyvästit





