Santos puolusti tunaroinutta kipparia

Julkaistu: 8.6.2012 23:13

Avausottelun 1-1-tulos jätti ristiriitaisia tunteita.

Kreikan valmentaja Fernando Santos ei suoraan näyttänyt pettymystään ottelun jälkeen. Sinänsä ymmärrettävää, kun ensimmäisellä puoliajalla Puola näytti juoksevan karkuun.

Kreikka nousi toisella tasoihin, ja olisi voinut jopa voittaa, mutta Giorgos Karagounisin rangaistuspotku pysähtyi Przemyslaw Tytonin käsiin.

- Karagounis on tehnyt maaleja aikaisemmin pilkulta. Nyt ei mennyt. Tällaista jalkapallo on, Santos puolusteli kokenutta kapteeniaan.

Kreikkaa on arvosteltu puolustusvoittoisuudesta. Se joutuikin puolustamaan avausottelussa vahvasti, sillä se pelasi yli puolet ottelusta vajaalla Sokratis Papastathopoulosin ulosajon jälkeen.

- Paransimme peliämme koko ajan, kun pystyimme lopulta myös pitämään palloa. Pelaajat olivat oikein hyviä toisella puoliajalla, Santos sanoi.

Kreikka ei aio silti jatkaa lohkossa pelkällä puolustamisella.

- Lähdimme voittamaan tätäkin ottelua. Niin lähdemme seuraavaakin.

Huolia toi paitsi Sokratisin pelikielto, myös Avraam Papadopoulosin loukkaantuminen.

Alakerta meni jo Puola-ottelun aikana rajusti uusiksi, mutta uusi malli toimi hyvin.

- Löydämme ratkaisun seuraavaan otteluun. Pelasimmehan nytkin ihan hyvin, Santos sanoi.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat