EM-kisojen ensimmäinen jättiyllätys!

Julkaistu: 9.6.2012 20:51, päivitetty: 9.6.2012 22:10

EM-kisojen B-lohkoa kutsuttiin ennen turnauksen alkua kuoleman lohkoksi. Sellainen siitä uhkaa tulla ainakin Hollannille, kun se hävisi Tanskalle 0-1.

Kaksi vuotta sitten MM-kisoissa hopeaa voittanut Hollanti koki yllätystappion Tanskalle. Juuttien odotettiin olevan lohkon heikoin ryhmä.

Hollanti painoi vahvasti läpi ottelun, mutta Tanskan maalivahti Stephan Andersen pystyi pitämään nollan maalillaan. Parhaat paikat osuivat Arjen Robbenille ja Klaas-Jan Huntelaarille, mutta tolppaa lähemmäksi Hollanti ei päässyt.

Tanska sen sijaan rokotti jo avausjaksolla, kun Michael Krohn-Dehli pääsi laukomaan terävästi. Pallo painui maaliin Hollannin maalivahdin Maarten Stekelenburgin jalkojen välistä.

- Se oli Tanskan ainoa vaarallinen tilanne. Olen sanaton, sillä nämä kolme pistettä olisivat olleet hyvin tärkeitä, Hollannin kapteeni Mark van Bommel sanoi pettyneenä.

- Meillä oli viisi hyvää paikkaa ja kerran osuimme tolppaan, van Bommel harmittelu.

- Tiesimme, miten Hollanti pelaa. He voivat dominoida peliä vahvasti. Jos onnistut järkyttämään heitä, on mahdollisuus onnistua. Ja uskon meidän tehneen juuri niin, Tanskan päävalmentaja Morten Olsen sanoi.

Hollannin päävalmentaja Bert van Marwijk jäi kaipaamaan rangaistuspotkua tilanteessa, jossa hänen mielestään Tanskan Lars Jacobsen pelasi palloa kädellään.

- Se oli aivan selkeä rangaistuspotku. Meillä oli ehkä neljä, viisi tai kuusi pelaajaa, joilla oli useita paikkoja, van Marwijk sanoi.

- Meidän täytyy nyt voittaa Saksa, van Marwijk tiivisti hollantilaisten tilanteen.

Hollanti-Tanska 0-1 (0-1)
24. Michael Krohn-Dehli 0-1.
Hollanti: Maarten Stekelenburg; Gregory van der Wiel (85. Dirk Kuyt), John Heitinga, Ron Vlaar, Jetro Willems; Mark van Bommel (v), Nigel de Jong (71. Rafael van der Vaart); Arjen Robben, Wesley Sneijder, Ibrahim Afellay (71. Klaas-Jan Huntelaar); Robin van Persie.
Tanska: Stephan Andersen; Lars Jacobsen, Simon Kjaer, Daniel Agger, Simon Poulsen (v); Niki Zimling, William Kvist (v); Dennis Rommedahl (84. Tobias Mikkelsen), Christian Eriksen (74. Lasse Schöne), Michael Krohn-Dehli; Nicklas Bendtner
Erotuomari: Damir Skomina, Slovenia.
Lue lisää aiheesta: Jalkapallon EM-kisat 2012

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat