Puolalaiset ja venäläiset ottivat yhteen: Poliisilla käytössä kyynelkaasua ja vesitykkejä

Julkaistu: 12.6.2012 19:53, päivitetty: 12.6.2012 23:41

Puolalaiset ja venäläiset jalkapallofanit ottivat väkivaltaisesti yhteen maiden jalkapallon EM-kisakohtaamisen alla.

Venäläisten jalkapallofanien marssi Veiksel-joen yli Varsovan jalkapallostadionille EM-kisojen Puola–Venäjä-otteluun päättyi tappeluihin tiistaina illalla.

Myöhäisillan tietojen mukaan ainakin 10 ihmistä loukkaantui ja useita kymmeniä pidätettiin. Uutistoimisto AP:n mukaan poliisi käytti levottomuuksien taltuttamisessa ainakin kyynelkaasua ja vesitykkejä.

Itse ottelu päättyi hieman kello 23.30:n jälkeen 1-1. Tasapelin uskottiin hillitsevän pelättyjä kahakoita pelin jälkeen.




Uutistoimisto AP:n mukaan ottelua edeltävä tappelu alkoi, kun joukko puolalaisia hyökkäsi venäläisfanien kimppuun, ja venäläiset vastasivat väkivaltaan samalla mitalla.



Kamppailu jätti useita ihmisiä maahan loukkaantuneina. AP:n mukaan ainakin yksi henkilö näytti loukkaantuneen vakavasti.
Huhujen mukaan yksi ihminen olisi kuollut, mutta tietoa ei tiistai-illan aikana vahvistettu.

Venäläisfanit olivat saaneet luvan marssia stadionille maansa itsenäisyyspäivän kunniaksi. Lupa herätti Puolassa jo etukäteen kuumia tunteita.

Kun noin 5000 fanin marssi alkoi, tunteet kuumenivat suukovusta tappeluksi ja edelleen kivien heittelyksi kohti tappelua tyrehdyttämään tulleita poliiseja.



Interfax: 50 naamioitunutta puolalaista hyökkäsi


Venäläisen uutistoimiston Interfaxin mukaan kaupungilla sattui myös toinen suurempi välikohtaus, kun 50 naamioitunutta puolalaista hyökkäsi venäläisfanien kimppuun kahvilassa.
 

 

Venäläisfanien marssi on koettu Puolassa poliittisesti provosoivana. Puolan ja Venäjän suhteet ovat olleet pitkään ongelmalliset ja jopa vihamieliset.

Varsovan keskustassa partioi tiistai-iltana 6000 poliisia väkivaltaisuuksien ehkäisemiseksi.

Varsovassa kello 21.45 alkanutta ottelua seurasi paikan päällä IS:n toimittaja Janne Kosunen. Lue täältä, miten Kosunen kuvaili tunnelmaa.



Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Tuoreimmat