IS Varsovassa yöllä: Pelottava läpikulku halki kaupungin

Julkaistu: 13.6.2012 8:49

Kaupungilla vielä yölläkin vallinnut aggressiivinen tunnelma ja uhka pelottivat kokenuttakin kisamatkaajaa, kirjoittaa IS Urheilun ja Veikkaajan toimittaja Janne Kosunen Varsovasta.

Puolan ja Venäjän kannattajat eivät rauhoittuneet edes myöhään tiistaina 1-1 päättyneen ottelun jälkeen.

Noin 56 000 katsojaa vetänyt Kansallisstadion tyhjeni nopeasti ottelun jälkeen, mutta jo varttitunti loppuvihellyksen jälkeen stadionille kantautuivat helikopterien ja poliisiautojen äänet.

Tunnelmat ja näkymät olivat ahdistavat, aggressiiviset ja maskuliiniset myös stadionin ulkopuolella, josta alkoi pelottava, 45 minuuttia kestänyt kävelymatka Varsovan rautatieasemalle mitä erilaisemmissa tiloissa ja tunnelmissa olleiden tuhansien ihmisten keskellä.

Sekavalta ja epämääräiseltä vaikuttanut tilanne kärjistyi välillä lähelle uusia yhteenottoja, ja jopa yhteenotoiksi asti.

Jotkut kasvonsa peittäneet puolalaiset yrittivät löytää tappelukavereita kadunkulmissa.

Suuri väkijoukko, jossa mukana toki valtavasti tavallisia rauhallisia faneja, eteni kaaoksen ja metelin keskellä pääkatua kohti keskustaa.
Osa kiihtyneistä huligaaneista yritti saada tappelun aikaan törmäilemällä tahallaan vastaantuleviin ihmisiin tai etsimällä katsekontaktilla hyvää syytä päästä hakkaamaan joku.

Kaiken vihan keskellä kulkiessa piti olla samaan aikaan iso ja pieni, kulkea nopeasti mutta hitaasti, tarkkailla ympäristöä, mutta ei katsoa ketään silmiin, ja näyttää niin puolueettomalta kuin ikinä parhaimmilla kyvyillään pystyy.

Isossa väkijoukossa oli myös naisia ja lapsia, mutta pelottavaan mielentilaan ajautuneet huligaanit eivät hyökkäilleet heidän kimppuunsa. Yksi puolalaisnainen sai tosin naamioidulta huligaanilta raivostuneen huutoryöpyn - kun oli kai ilmoittanut mielipiteensä puolalaisnuorten käyttäytymisestä.

Helikopterien ja sireenien äänet yhdistettynä mellakkapoliisijoukkojen äkkinäisiin siirtymisiin ja joihinkin määrätietoisiin pidätyksiin tallensivat mieleen ikimuistoisia otoksia, joita ei olisi halunnut koskaan nähdä.

Kaduilla kenkien alla rutisi lasimurskaa ja lasinsirpaleita, hajotetuista pulloista. Äärimmäisen pitkältä tuntuneen matkan varrella silmiin ei osunut, että kauppojen ikkunoita olisi hajoitettu - ainakaan vielä puolenyön aikaan.

Pitkä marssi



Nämä ovat kuudennet miesten arvokisani itse paikalla, ja muistan kokeneeni samantapaista vain kerran: Tukholmassa 1992. Silloin kahakka ja huligaanit olivat kuitenkin nopeasti niputettuina siististi pitkässä rivissä, kun eilinen sekava ruuhka ja lähes joka puolella vallinnut uhka pelottivat voimakkaasti.

Osa ihmisistä vain notkui katujen varsilla tarkkaillen tilannetta mielenkiinnosta, osa notkujista etsi potentiaalisia tappelukavereita tai uhreja. Yhtäkkiä päämassasta saattoi irrota tusina tummiin pukeutunutta huppupäätä tai lippismiestä juoksemaan jonnekin määrätietoisesti ja aggressiivisesti.

Poliisien liikehdintäkin ajoi pukareita liikkeelle, ja silloin kilttien joukko meni tarkkaa "ihmisslalomia" välttyäkseen törmäykseltä känniseen öykkäriin.

Harvoin on 45 minuutin kävelymatka tuntunut niin pitkältä kuin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Varsovassa.

Myös rautatieasemalla vallitsi vielä äänekäs tunnelma. Kun junani lähti kohti Gdanskia kello 00.38, venäläiset heittelivät rautatieasemalla kipeän äänekkäitä paukkupommeja, joiden voima korostui käytävien tarjoamassa kaikupohjassa.

Ensimmäisen kerran uskalsi huokaista helpotuksesta vasta junassa, kun Varsovasta lähdöstä oli kulunut puolisen tuntia.

Tunteja myöhemmin, aamun sarastuksessa, junan ikkunasta avautuneet maaseutumaisemat lehmä- ja hevoslaitumineen saivat toivomaan, että kaikki Varsovassa tapahtuneet väkivaltaisuudet olisivat olleet vain unta.

Mutta nämä eivät olleet.

Eikä uhka päättynyt vielä tähän. Venäjä pelaa seuraavankin ottelunsa Varsovassa, lauantaina. Silloin tuskin tulee ongelmia kreikkalaisfanien kanssa, mutta rajuimmat puolalaiset odottelevat jatko-osia tiistaina alkaneelle järjettömälle toiminnalle.

Viha kytee, edelleen.
Lue lisää aiheesta: Jalkapallon EM-kisat 2012 , IS paikalla EM-kisoissa

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat