EM-kisojen keskiviikon helmi on Saksa vastaan Hollanti. Varastossa on sammiokaupalla vanhoja kaunoja.
Kahden jalkapalloilun suurvallan väliset antipatiat juontavat juurensa kaukaa. Ne saavuttivat huippunsa vuoden 1988 EM-kisoissa.Hollanti löi Saksan Hampurissa pelatussa välieräottelussa Marco van Bastenin viime hetken maalilla. Riehaantuneet hollantilaiset rinnastivat voittonsa toisen maailmansodan tapahtumiin.
Kaduilla raikunutta laulua ei voinut tulkita väärin: "Vuonna 1940 he tulivat, vuonna 1988 me tulimme!"
Voitto Saksasta oli hollantilaisille EM-kultaa merkittävämpi asia.
Jatkoa seurasi kaksi vuotta myöhemmin. Italian MM-kisojen neljännesvälieräottelussa Hollannin Frank Rijkaard sylkäisi Saksan Rudi Völleriä kasvoihin. Kahakan päätteeksi molemmat pelaajat ajettiin kentältä.
KATSO VIDEO: Völler vs. Rijkaard
Saksa voitti 2-1 ja kuittasi kahden vuoden takaisen tappionsa. Sen ottelun jälkipyykkiä pestiin pitkään.
Tänä iltana vanhat kiistakumppanit ottavat jälleen mittaa toisistaan. Asetelma on herkullinen.
Hollanti pelasi avausottelussaan Saksaa vakuuttavammin. Tyypilliseen tapaansa germaanit kuitenkin voittivat oman ottelunsa Portugalia vastaan. Hollanti kärsi yllätystappion Tanskalle.
Näiden tulosten valossa Hollannin on käytännössä pakko voittaa tänään. Vaikka Saksan tilanne on henkisesti helpompi, tappio ei ole vaihtoehto heillekään. Ei Hollantia vastaan, ei arvokisoissa.
Luvassa on todennäköisesti kisojen tähän mennessä nautittavin jalkapalloilta, mikäli molemmat keskittyvät pelaamiseen.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 11:58
1.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 12:51
2.
-
Robert Pattinson lopetti suhteen nähtyään ex-rakastajan tekstarin Kristenin puhelimessa 13:54
3.
-
Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla 11:34
4.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 10:28
5.
-
HS: Yli 200€/tunti – katusoitolla voi tienata huimasti Helsingissä 12:16
6.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 11:43
7.
-
Mansikat A-hepatiittitartuntojen todennäköinen lähde 13:06
8.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 10:07
9.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 09:04
10.
-
Tästä on kysymys Tukholman mellakoissa: "Giganttinen epäonnistuminen" 13:49
11.
-
Ohjelmistoyritys rekrytoi työntekijöikseen autisteja 12:25
12.
-
Suomalaismotoristi syöksyi jyrkänteeltä Itävallan Tirolissa 10:56
13.
-
Miksi uuden Xboxin pitäisi kiinnostaa, jos en pelaa? Tämän vuoksi 11:00
14.
-
Claudia Even lapsella mystinen sairaus 08:54
15.
-
Rob Halford vaihtoi Harley-Davidsonin pyörätuoliin 13:27
16.
-
Makedonian viisuedustajat syyttävät tappiostaan "takapuolta kähmiviä homoja" 12:02
17.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
18.
-
2-vuotiaan sormet jäivät oven saranapuolen väliin - palokunta irrotti 09:47
19.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
2.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
3.
-
Nyt on in tunkea kissa leukaan - katso kuva ilmiöstä 21.5. 17:48
4.
-
Pubi vai kauppa? "Viekää myymälänne muualle, Lidl" 21.5. 20:36
5.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 10:28
6.
-
Törmäsi kuorma-auton kanssa - pyöräilijä kuoli Turussa 00:03
7.
-
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000! 21.5. 13:39
8.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 09:04
9.
-
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä" 21.5. 18:35
10.
-
Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla 11:34
11.
-
Tänään vihittävä tv-aviopari selvisi raskaasta tragediasta 21.5. 15:58
12.
-
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu 06:02
13.
-
Vanhuksen koira pilkisti raunioista kesken haastattelun - katso video 21.5. 16:21
14.
-
Isomummo piti miestä vankina yli kuukauden 21.5. 10:45
15.
-
Näin Gumball 3000 jatkui Venäjällä - IS kyydissä! 21.5. 15:16
16.
-
Jari Sarasvuo: Tuttavat kerjänneet rahaa 06:24
17.
-
"Maailmanhistorian pahin tornado" - katso kuvat ja video Oklahoman tuhosta 21.5. 13:08
18.
-
Suuri kuoppa imaisi useita ihmisiä Kiinassa - ainakin viisi kuoli 21.5. 16:48
19.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
5.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
6.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
7.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
8.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
9.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
10.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
11.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
12.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
13.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
14.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
15.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
16.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
17.
-
Serbian kaunottaret raivostuivat viisutappiosta: Rasismia! 15.5. 17:47
18.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
19.

Lehti: PSG havittelee Benitezia
Maajoukkuetopparilta iloisia uutisia faneille finaalin alla
Veikkausliigan tähtipelaaja kärsii polvivammasta
Valioliigavahdin 2-vuotiaasta pojasta tuli YouTube-tähti - katso video
Seitsemän kauden yhteistyö päättyi - Stoke vaihtaa manageria
Seuralegenda jatkaa Ajaxin puikoissa
Liverpool myy hyökkääjäänsä lähes 25 miljoonan euron tappiolla
Beckhamin vanhin poika QPR:n akatemiaan? - vedonlyöjät innoissaan
Manchester City laajentaa Yhdysvaltain kentille
Di Canion johtamistyyli puhuttaa - "psykopaattinen draamakuningatar"
Lehti: Chelsea tekemässä jättitarjousta Gomezista
Casagrande: Molemmat TPS-veskarit myytävänä!
Perez vahvisti: Jose Mourinho lähtee Real Madridista
JJK:lle vihdoin voitto - tosin cupissa
Del Bosque tukee Casillasta
Real Madrid avaa valmentajaruletin? Info klo 21
Drogba jäi ilman maajoukkuekutsua - liian vanha?
IS Urheilun valioliiga-arviot kaudesta 2012-13 - mikä olikaan kympin seura?





