Kaikki hyvä päättyy aikanaan, niin myös jalkapallon EM-kisojen A-lohko. Illan pelien jälkeen kaksi joukkuetta suuntaa katseensa jatkopeleihin ja kaksi muuta häipyy kisamaisemista vähin äänin.
Venäjä lähtee Kreikka-otteluun kauniisti sanottuna ylivoimaisena ennakkosuosikkina. Jatkopaikan kannalta venäläisille riittää tasurikin, mutta Kreikkaa vastaan siihen ei kannata tyytyä. Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan, saattaa kolme maalia kisoissa jo paukuttanut Alan Dzagojevkin tuumata.
Kreikan jatkopaikka vaatisi voiton Venäjästä ja Puola-Tshekki-pelin päättymistä tasuriin. Ei tule tapahtumaan.
Kreikkalaiset ovat kovia poikia taistelemaan, mutta vastustajan ylivoimaisuus saattaa lannistaa Varsovan pimeässä illassa. Asetelma on sinällään aika klassinen: ainakaan minä en löydä ainuttakaan syytä sille, miten Kreikka saisi Venäjä-pelistä pisteitä.
Tuleeko teille jotain syitä mieleen?
Tuomisen huomio: Venäjän 21-vuotias Alan Dzagojev on näiden kisojen nuorin maalintekijä. Taasko heilahtaa illalla?
Tuomisen tuomio: 0-2
TSHEKKI-PUOLA, kello 21.45 (TV2)
Tästä pelistä ei panosta puutu, sillä molemmilla mailla on vielä mahdollisuudet jatkopeleihin. Tshekin osalta voitto riittää jatkopaikkaan. Tasapeli riittää, jos Kreikka ei voita omaa peliään. Jos Tshekki pelaa tasan ja Kreikkka voittaa, Kreikan on voitettava Venäjä vähintään kuudella maalilla, että Tshekki pääsisi jatkoon. Tappio tietää putoamista puolivälieristä.
Puolan joukkueella on hieman vähemmän jossiteltavaa. Vain voitto avaa paikan jatkopeleihin. Jotenkin on sellainen kutina, että nämä em. asetelmat huomioiden, Tshekki ja Puola tulevat tarjoamaan huikean ottelun. Siis ainakin niille, jotka ovat vielä lauantai-iltana kello 21.45 tv:n katselukunnossa.
Huikealla en valitettavasti kuitenkaan tarkoita mitään maalijuhlia, sillä tämä vääntöhän tulee selkeästi olemaan ns. yhden maalin matsi. Tuon maalin tulee iskemään Puolan Robert Lewandowski. Ja sillä maalilla Puola menee jatkoon. Ei tässä sen kummempia ennustuksia ja pohdintoja tarvita.
Tuomisen huomio: Puola ei ole pelannut arvokisojen jatkopeleissä 26 vuoteen. Viimeksi 1986 Meksikossa ja nyt sitten heti perään omissa kotikisoissa 2012.
Tuomisen tuomio: 0-1
Ja vielä kaupan päälle yksi ylimääräinen Tuomisen huomio: Muistakaa, rakkaat ystävät, että lohkojen päätöspelit alkavat samaan aikaan eli kello 21.45.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 15:40
1.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 14:34
2.
-
Finnair joutui vähentämään matkustajamäärää - yli 40 lomalaista jäi Turkkiin 16:42
3.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 13:23
4.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 14:12
5.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
6.
-
Les Miserables -tähti: Hollywood varasti isot rintani 15:04
7.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 09:35
8.
-
Rosberg paalulle Monacossa - Räikköselle viides lähtöruutu 16:10
9.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
10.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
11.
-
Viivi Avellanilla hymyyn on syy: häät tulossa ja vauvakuume 16:08
12.
-
IS kokeili: Tältä tuntuu istua uuden ministeriauton takapenkillä! 13:40
13.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 09:55
14.
-
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli 12:34
15.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
16.
-
Kysy seksistä: En kiihotu tai kostu. Olenko normaali? 15:14
17.
-
Eksynyt hirvi seikkaili Espoossa: "Näytti siltä, että voi tulla ikkunasta läpi" - katso kuvat 14:42
18.
-
Joutuuko Ulla Taalasmaa palaamaan Salattuihin elämiin vielä kolmannen kerran? 06:31
19.
-
Ruotsalaislegendan poika loikkaamassa kilpailijan leiriin 17:37
20.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
1.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
2.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
3.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
4.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
5.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
6.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 09:35
7.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
8.
-
Ihmisiä sairaalaan Kehä III:n autokaaoksesta 24.5. 18:42
9.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
10.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
11.
-
Taisteleva metso piinaa puolustusvoimia – "Ruuti on aina kuivaa" 24.5. 18:49
12.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
13.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 24.5. 14:13
14.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 07:03
15.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 24.5. 15:21
16.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
17.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 24.5. 13:10
18.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 14:34
19.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
2.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
6.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
13.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
14.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
15.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
19.

Ruotsalaislegendan poika loikkaamassa kilpailijan leiriin
Huuhkajatähti: Kiinnitä katseesi heihin Mestarien liigan finaalissa
Nostaako hän Internazionalen takaisin huipulle?
Porto myi keskikentän tähtikaksikkonsa - nettosi hurjan summan
Hyypiän ex-joukkuetoveria kaavaillaan Millwallin peräsimeen
254 kilometriä pyörän selässä - Arsenalin menestyksellä hikiset seuraukset toimittajalle
Eurooppa-liigan voittaja etenee tulevaisuudessa suoraan Mestarien liigaan
Hitzlsperger: Saksalaiset kateellisia Valioliigalle
Cityn seurajohto asettaa uudelle valmentajalleen huimat tavoitteet
Torres: Chelsea ei halua minusta eroon
Valioliigatähti lataa: Teen mitä haluan
Saksalaisseura voittoon myös naisten Mestarien liigassa
Litmanen dopingväitteistä: "Muiden tehtävä hankkia todisteita"
13-vuotias "Lionel Messi" voitti IS:n Valioliigakisan
HJK-kapteeni: "Harmittaa ja v****aa!"
HJK hävisi taas kotonaan - Muuris-huudot raikuvat jo!
KuPSin Pekonen avautui kentästä - "Nyt pelataan perhana jo toukokuun loppua!"
Jaro haki voiton Lahdesta - "Onni ja ylpeys"
Interin tuliaiset napapiiriltä: tappio ja ulosajo





