Olof Mellbergiä otti eilen rajusti päähän. Silti ruotsalaistoppari yritti urheasti hymyillä puolenyön jälkeen Kiovan stadionin uumenissa. Tukevasti allapäin oli myös valmentaja Erik Hamren.
Virallisessa valokuvassa Karembeu virnisti, samoin olutmerkin edustaja. Mellberg näytti lähinnä siltä, että hänen koiransa oli juuri kuollut.
- Ei tällä minulle paljon väliä ole. Tuntuu oudolta voittaa jotain, kun putoaa turnauksesta. Kiitos vaan valinnasta, Mellberg sai sanottua.
Karembeu perusteli valintaa sillä, että Mellberg teki kaksi maalia ja puolusti hyvin. Itse asiassa Mellbergin nimiin merkittiin vain toinen Ruotsin osumista. Ensimmäinen oli lopulta Englannin Glen Johnsonin oma maali, tosin Mellberg oli vahvasti avittamassa sen synnyssä.
Hyvin puolustaminen oli myös hieman kyseenalainen kehu. Ruotsi kuitenkin päästi kolme maalia. Turnauksen avaustappiossa Ukrainaa vastaan omiin meni kaksi.
- Viisi päästettyä maalia kahdessa ottelussa oli tosi iso pettymys. Niin moneen ei ollut varaa, Mellberg sanoi.
Häntä ennen puhunut Ruotsin valmentaja Erik Hamrén oli myös erittäin pettynyt. Hänen mukaansa Ruotsi pelasi hyvin, mutta joukkueella ei ollut onnea.
- Tuntuu todella pahalta pelaajien puolesta, Hamrén sanoi.
Hän korosti olleensa tyytyväinen pelaajien esitykseen, mutta jotain oli totta kai pielessä, kun EM-kisoista tuli lähtö vain kahden ottelun jälkeen.
- Tähän sopii sanonta leikkaus onnistui, mutta potilas kuoli. Siltä tuntuu nyt, Hamrén totesi.
Ruotsi on ulkona D-lohkon jatkopaikkataistelusta, mutta sillä on vielä mahdollisuus vaikuttaa lohkon lopputilanteeseen. Maa kohtaa viimeisellä kierroksella Ranskan, joka taistelee jatkopaikoista Englannin ja Ukrainan kanssa.
IS Urheilu kysyi Hamrénilta, miten Ruotsi lähtee kahden takaiskun jälkeen päätösotteluun.
- En ole edes ajatellut sitä vielä. Ensin meidän pitää käsitellä tämä pettymys. Menee ainakin 24 tuntia ennen kuin aloitamme keskittymisen Ranska-peliin, Hamrén vastasi.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 18:36
1.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 17:42
2.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 18:17
3.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 16:13
4.
-
Summanen avautui kirjeellä: "Meitä yritetään häiritä ulkopuolelta kaikin keinoin" 20:04
5.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 18:35
6.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 13:51
7.
-
Eva Biaudet ja Pirjo Hiidenmaa sattuivat samoihin juhliin samanlaisessa mekossa - katso kuvat! 19:25
8.
-
Dolce ja Gabbana saivat vankeusrangaistuksen 19:08
9.
-
"Vain yksi sadasta jää henkiin" - humalainen putosi 15. kerroksesta kadulle 18:03
10.
-
Lapsen sukupuoli yllätys Williamille ja Katelle 20:17
11.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 15:49
12.
-
Mies oli jäädä kivisateen alle pihallaan: "Hyppäsin jalokuusen taakse" 19:43
13.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 10:21
14.
-
Legendan etsinnät päättyivät tutusti - näistä kaikista paikoista Jimmy Hoffaa on haettu 20:16
15.
-
Kysy seksistä: Miksi tulen nopeasti? 17:30
16.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 20:35
17.
-
Tällä hinnalla Ässät löisi Suomen mestarinsa lihoiksi 17:11
18.
-
Pekka Sauri teloi itsensä pyörätuolissa 18:43
19.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 10:23
20.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
1.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 08:08
2.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
3.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
4.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 10:21
5.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
6.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
7.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 13:51
8.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 10:12
9.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 10:23
10.
-
Oletko lapseton ja alle 35-vuotias? YLE: Tälle leirintäalueelle ei mitään asiaa juhannuksena 07:30
11.
-
12 tunnin lento ilman vettä ja ruokaa - Norwegian pahoittelee alkuvaikeuksia 18.6. 21:55
12.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
13.
-
Suomalaiskiekkoilija raivostutti KHL-fanit - heitti saamansa palkinnon roskiin 10:05
14.
-
Jimmy Hoffa haudattiin elävältä? "Löisin miljoonasta vetoa" 18.6. 21:05
15.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 18.6. 16:13
16.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 17:42
17.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 15:49
18.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 18.6. 15:48
19.
-
Ambulanssi kaahasi vastaantulevien kaistalla 170 km/h - "Ei voi kuvitella, että olisi ollut tarvetta" 11:00
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
9.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
10.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
11.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
12.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
13.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
14.
-
Emilia Pikkaraisen peppukuva pääsi t-paitaan 12.6. 20:58
15.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
16.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
17.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
18.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
19.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
20.

MBright kapellimestarina MIFK:n maalikarkeloissa
Helmareiden kenraaliharjoituksesta tasapeli
Helmareilla pari yllätystä avauskokoonpanossa
Nyt se on varmaa - Ring siirtyy Kaiserslauterniin
Liverpool-hyökkääjän siirto West Hamiin käytännössä selvä
Kuka juhlii juhannuksena? VPS ja Honka pelaavat tänään liigan kärkisijasta
Barcelonan tähtipelaaja kertoo totuuden: En ole lähdössä mihinkään
Sekava siirtosotku päätökseen - Tammilehdon ja Heikkilän siirrot jäävät voimaan
Liverpool teki tarjouksen maajoukkuelaiturista
ManU-manageri Moyes heti kovan haasteen edessä
Hurja käänne - Capello jättää Venäjän ja ryhtyy PSG:n manageriksi?
Futissota Etelä-Koreassa: Iran-luotsilta karkasi mopo käsistä - katso video
Newcastlen fanit raivoissaan - pomo kutsui luottopelaajaa "Kebabiksi"!
Veikkausliigajoukkueille sama pallo ensi kaudeksi - HJK poikkeus
Kukkonen kuvitteli jo hiljentävänsä Gamla Ullevin
Arsenal-tähti vei viehättävän tyttöystävänsä vihille - katso kuvalinkki
Tämä huippupelaaja torjuu Bayernin ja Barcelonan kosiskelut
Suomi kohtaa Sveitsin EM-kisakenraalissa





