IS Urheilun Mikko Knuuttila seurasi EM-kisojen lohkovaihetta Ukrainassa. Hän valitsi viisi unohtumatonta hetkeä otteluista ja ottelukaupunkien kaduilta.
1. Sekunnit Andri Shevtshenkon toisen maalin jälkeenOnnesta sekaisin oleva ukrainalaisyleisö huusi niin kovaa, että Kiovan olympiastadion tuntui nousevan ilmaan. Ottelun jälkeen korvat soivat vielä pitkään.
35-vuotiaan Andri Shevtshenkon paluu loukkaantumiskierteen jälkeen vielä kerran huipputasolleen on ollut yksi koko kisojen kauneimmista tarinoista. Harmi vain, että Ukrainan tie päättyi alkulohkoon.
2. Cristiano Ronaldon pystyjuoksu Hollantia vastaan
Lehdistökatsomot ovat yleensä katonrajassa, mutta Harkovan stadionilla paikkani oli miltei kentän tasolla, kymmenkunta metriä sivurajasta. Pääsin Portugali-Hollanti-ottelun toisen puoliajan seuraamaan Cristiano Ronaldon pelaamista lähietäisyydeltä ja vaikutuin hänen hurjasta urheilullisuudestaan.
Valitsemassani hetkessä Ronaldo lähti mukaan vastahyökkäykseen kaukaa omalta kenttäpuoliskolta ja juoksi omalaatuisella, mutta tehokkaalla askeleellaan täyttä vauhtia rangaistusalueelle. Hän ei saanut palloa, mutta oli maalintekopaikassa, mikäli syöttö olisi osunut kohdalleen.
Vastaavan atleettisen suorituksen olen viimeksi nähnyt Pekingin olympialaisten 100 metrin finaalissa.
3. Andy Carrollin maali Ruotsin verkkoon
Osuma oli täydellisin puskumaali, jonka olen nähnyt paikan päällä. Voima, tarkkuus ja keskitys, kaikki olivat kohdallaan. Se oli klassinen Englannin numero ysin maali.
Zlatan Ibrahimovicin volley Ranskaa vastaan on lähellä kisojen maali -skabassa, mutta Carrollin osuma omissa papereissani hiuksenhienosti edellä.
4. Hollannin fanit Harkovassa
Lähellä Venäjän rajaa Itä-Ukrainassa sijaitseva Harkova on hankalien liikenneyhteyksien päässä, sieltä on vaikea löytää edullista majoitusta ja kaupunki on yleisilmeeltään vielä toinen jalka Neuvostoliitossa. Silti Harkovaan matkasi yli kymmenen tuhatta hollantilaista tukemaan joukkuettaan. Yksi tapaamani pariskunta oli ajanut asuntoautollaan 2500 kilometrin matkan Eindhovenista kahden koiransa kanssa Harkovaan.
Hollannin fanien ansiosta jokaisessa pelissä Metalist-stadionilla oli mainio tunnelma. Harmi vain, että Hollanti tuotti kentällä valtavan pettymyksen faneilleen.
5. Wesley Sneijderin ulkosyrjäsyöttö Tanska-pelissä
Hollannin kolmeen tappioon mahtui sentään joitain hyviä hetkiä. Wesley Sneijderin ulkosyrjällä lähettämä läpisyöttö Klaas-Jan Huntelaarille Tanska-ottelussa oli sellainen. Syötössä yhdistyivät veitsenterävä pelinäkemys ja mieletön tekninen taito.
Tanskan maalivahti Stephan Andersen torjui rohkeasti Huntelaarin yrityksen, mutta Bundesliigan maalikuninkaan epäonnistuminen ei lainkaan vähentänyt Sneijderin syötön arvoa.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
1.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
2.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
3.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
4.
-
Viking Lotossa on meneillään harvinainen putki 19.6. 23:28
5.
-
Torontolaislehti antoi Raskille komean lempinimen 19.6. 23:36
6.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
7.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
8.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 19.6. 20:35
9.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
10.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 19.6. 18:35
11.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
12.
-
Summanen avautui kirjeellä: "Meitä yritetään häiritä ulkopuolelta kaikin keinoin" 19.6. 20:04
13.
-
Eva Biaudet ja Pirjo Hiidenmaa sattuivat samoihin juhliin samanlaisessa mekossa - katso kuvat! 19.6. 22:01
14.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
15.
-
Lapsen sukupuoli yllätys Williamille ja Katelle 19.6. 20:17
16.
-
Dolce ja Gabbana saivat vankeusrangaistuksen 19.6. 19:08
17.
-
"Vain yksi sadasta jää henkiin" - humalainen putosi 15. kerroksesta kadulle 19.6. 18:03
18.
-
Islanti jatkaa "julmaa ja tarpeetonta" toimintaansa 19.6. 21:30
19.
-
Yli kuukausi sitten kadonnut Rosa nähty Vantaalla 19.6. 16:08
20.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
1.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 19.6. 8:08
2.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
3.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
4.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
5.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
6.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 19.6. 10:12
7.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 19.6. 10:23
8.
-
Oletko lapseton ja alle 35-vuotias? YLE: Tälle leirintäalueelle ei mitään asiaa juhannuksena 19.6. 7:30
9.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
10.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
11.
-
Suomalaiskiekkoilija raivostutti KHL-fanit - heitti saamansa palkinnon roskiin 19.6. 10:05
12.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
13.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 19.6. 16:13
14.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 19.6. 15:49
15.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
16.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
17.
-
Ambulanssi kaahasi vastaantulevien kaistalla 170 km/h - "Ei voi kuvitella, että olisi ollut tarvetta" 19.6. 11:00
18.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
19.
-
Poikabändiläisen riutunut olemus järkytti fanit 19.6. 7:07
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
9.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
10.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
11.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
12.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
13.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
14.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
15.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
16.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
17.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
18.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
19.
-
Törkytähti laihtui lähes tunnistamattomaksi - kiistää vaarallisen dieetin 13.6. 15:27
20.

Ruotsin eläköitynyt futislegenda teki pikavisiitin tositoimissa
Vaasan illan kuuma kysymys: rankkareita vai ei?
Hyyrynen ja Riski TPS:n voiton takuumiehinä
VPS viime hetkellä tasoihin - tuomari fanien hampaissa
Sirbiladze uhkasi tuomaria - punainen pelaajakäytävällä!
Mitä ihmettä? Tainio teki maalin päällään!
Lahti teki vihdoin maalin - teki myös toisen ja nousi voittoon
Savage käynnisti HJK-ilotulituksen hirmuvedollaan
Helmareilla vielä paljon tehtävää edessä
Helmareiden tehokärki: "Aika uskomaton fiilis"
Bright kapellimestarina MIFK:n maalikarkeloissa
Helmareiden kenraaliharjoituksesta tasapeli
Helmareilla pari yllätystä avauskokoonpanossa
Nyt se on varmaa - Ring siirtyy Kaiserslauterniin
Liverpool-hyökkääjän siirto West Hamiin käytännössä selvä
Kuka juhlii juhannuksena? VPS ja Honka pelaavat tänään liigan kärkisijasta
Barcelonan tähtipelaaja kertoo totuuden: En ole lähdössä mihinkään
Sekava siirtosotku päätökseen - Tammilehdon ja Heikkilän siirrot jäävät voimaan
Liverpool teki tarjouksen maajoukkuelaiturista





