Ensimmäinen pari uunista ulos, EM-puolivälierät käynnistyvät tänään!
TSHEKKI-PORTUGALI, kello 21.45 (TV2)Juhannuksen kunniaksi lämpöä ja hikeä tulee riittämään jokaisessa neljässä otteluparissa, mutta mennään nyt kuitenkin peli kerrallaan.
Mitä tulee ensimmäisenä mieleen Tshekin ja Portugalin kohtaamisesta? No, tietenkin se fakta, että Portugali lähtee otteluun melko suurena ennakkosuosikkina. Joukkueen pelaaminen on mennyt eteenpäin turnauksen edetessä. Hieman eri näköistä touhua oli Saksaa ja Hollantia vastaan kuin tappiollisessa Tanska-pelissä.
Portugalilla on enemmän taitoa, pelinopeutta ja paremmat yksilöt. Mikäli nuo em. elementit yhdistyvät edes kohtalaiseen puolustuspelaamiseen, ei joukkueen jatkopaikalle ole olemassa ainuttakaan estettä. Piste.
Tshekin kannalta oleellisinta olisi päästä puolivälierään parhaalla miehistöllä, mutta taitaa jäädä haaveeksi. Keskikentän tärkeimmän miehen, eli Tomas Rosickyn vammautunut akillesjänne oli vielä ainakin eilen kipeä, kun Puolan suuntaan soittelin.
Rosickyn pelaaminen onkin äärimmäisen epävarmaa. Ja vaikka hän kentälle raahautuisikin, niin tekeminen tulee olemaan puolikuntoista. Ja siihen Tshekin nipulla ei ole varaa.
Jatkopeleissä kaikki on mahdollista, mutta jotenkin Tshekin urakka vaikuttaa nyt liian isolta.
Tuomisen huomio: Tshekki pudotti Portugalin vuoden 1996 EM-puolivälierässä 1-0-voitollaan.
Tuomisen tuomio: 1-2
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
1.
-
Tukholman lähiössä kaaos päällä: Autoja tulessa, poliiseja heitelty kivillä 00:39
2.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
3.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
4.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
5.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 20.5. 16:33
6.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
7.
-
Hyks jätti syöpäsairaan kuolemaan - ruotsalaiskirurgit pelastivat 20.5. 18:22
8.
-
Baballa ikävä vaiva - pakkotauko juoksemisesta 20.5. 23:17
9.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
10.
-
Vaalivilppiä viisuissa? 20.5. 22:15
11.
-
Duudsonit Gumballissa: Ruotsin poliisi sakotti ja haukkui idiooteiksi 20.5. 21:35
12.
-
Presidentti Halosen Meggy-kissa on kotiutunut hyvin 20.5. 23:05
13.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 20.5. 8:53
14.
-
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa 20.5. 17:31
15.
-
Ke$halla kaikkien aikojen rohkein halkio - "Olen tavallista nakumpi" 20.5. 14:06
16.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
17.
-
Helsingin Mätäjoessa myrkkyvuoto – satoja kaloja kuollut 00:22
18.
-
Saara Aalto äänittää kiinankielistä albumia - aikoo valloittaa Aasian markkinat 03:00
19.
-
KHL-seurassa kaksi suomalaisvahtia ensi kaudella! 20.5. 23:05
20.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
1.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
2.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
3.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
4.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
5.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 20.5. 10:21
6.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
7.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 20.5. 8:53
8.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 20.5. 14:25
9.
-
Kerrostalo ilmiliekeissä Helsingin keskustassa - liikenne takkusi 20.5. 8:57
10.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 20.5. 13:45
11.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 20.5. 13:06
12.
-
Hausmyllyn tarina saa yllättävän käänteen kuolinuutisen jälkeen 20.5. 7:06
13.
-
Turvonnut Keanu Reeves hämmästyttää – katso kuvat! 20.5. 8:32
14.
-
Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa 19.5. 20:46
15.
-
Lätkäradion MM-loppulausunto: Kultaiset potat ja Faselin spedeily pilasivat tunnelman 20.5. 9:09
16.
-
"Laittomia kisastudioita" - Noin 40 ravintolaa jäi kiinni MM-kisojen aikaan lainvastaisuuksista 20.5. 13:21
17.
-
Tässä on kuumin suomalaispuhelin – Jollan mystinen "toinen puolisko" 20.5. 13:09
18.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
19.
-
HS: Alepan lattialla kengät – hymynaama jäi saamatta 20.5. 7:21
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
5.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
6.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
7.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
8.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
9.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
10.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
11.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
12.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
13.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
14.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
15.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
16.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
17.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
18.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.

Perez vahvisti: Jose Mourinho lähtee Real Madridista
JJK:lle vihdoin voitto - tosin cupissa
Del Bosque tukee Casillasta
Real Madrid avaa valmentajaruletin? Info klo 21
Drogba jäi ilman maajoukkuekutsua - liian vanha?
IS Urheilun valioliiga-arviot kaudesta 2012-13 - mikä olikaan kympin seura?
Atleticon maalivahti solvasi Real-faneja törkeällä tavalla - katso video
Liverpool-legenda jätti tunteikkaat hyvästit
Nämä kuvat saivat valioliigamanagerin raivon partaalle
Huuhkajapakin kausi päättyi tappioon
Ancelotti pyysi lupaa jättää PSG:n
Sir Alexilla karmeat jäähyväiset - viisi päästettyä maalia
Tévez lähdössä Ranskaan: "Sopisi minulle loistavasti"
Beckhamilla tunteikkaat jäähyväiset - "Oli vaikea potkaista palloa"
Nyt riitti! Chelsea aikoo myydä Fernando Torresin
Pois potkittu Mancini muisti City-faneja hienolla eleellä - katso kuvalinkki
Messi, Ronaldo, Beckham... Kuka supertähdistä tienaa eniten?
Moni valioliigamanageri jättää tänään jäähyväiset seuralleen
Suomalaismaalivahdille kaksi hienoa palkintoa





