Portugalin vahva peli toi lopulta tulosta puolivälieräottelussa Tshekkiä vastaan.
- Pelasimme fantastisesti. Ensimmäiset 20 minuuttia eivät olleet niin hyviä, mutta sen jälkeen hallitsimme peliä. Meillä oli lukuisia maalipaikkoja. Tshekillä ei ollut ainuttakaan, Ronaldo hehkutti.
- Luulen, että meillä 50-50 mahdollisuudet päästä finaaliin ja minä uskon siihen, Ronaldo jatkoi.
Se riitti Portugalille, sillä Tshekki ei pystynyt oikeastaan koko ottelun aikana luomaan vaarallisia maalipaikkoja. Se ei saanut yhtäkään laukausta kohti Portugalin maalivahtia Rui Patriciota. Portugali puolestaan loi läpi ottelun useita maalipaikkoja.
- No, me tiesimme, että pelistä voi tulla hyvin vaikea. Portugali on loistava hyökkäyspelissään. Toisella jaksolla menetimme vahvuutemme ja energiamme. Yksi maali oli Portugalille tarpeeksi, Tshekin valmentaja Michal Bilek sanoi.
Portugali voitti Tshekin 1-0 ja kohtaa ensi viikon keskiviikkona Donetskissa välierässä voittajan ottelusta Espanja-Ranska.
Portugali koki ottelun avausjaksolla takaiskun, kun ykköshyökkääjä Helder Postiga loukkasi takareitensä.
Tshekki-Portugali 0-1 (0-1)
79. Cristiano Ronaldo 0-1
Tshekki: 1-Petr Cech; 2-Theodor Gebre Selassie, 3-Michal Kadlec, 6-Tomas Sivok, 8-David Limbersky; 19-Petr Jiracek, 17-Tomas Hubschman (20-Tomas Pekhart 86), 13-Jaroslav Plasil, 14-Vaclav Pilar; 22-Vladimir Darida (9-Jan Rezek 61); 15-Milan Baros
Portugali: 12-Rui Patricio; 21-Joao Pereira, 2-Bruno Alves, 3-Pepe, 5-Fabio Coentrao; 16-Raul Meireles (14-Rolando 88), 4-Miguel Veloso, 8-Joao Moutinho; 17-Nani (6-Custodio 84), 23-Helder Postiga (9-Hugo Almeida 40), 7-Cristiano Ronaldo
Erotuomari: Howard Webb (Englanti)
Yleisöä: 55 590
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Pankkikortin lainaaminen huoltoasemalla tuli kalliiksi - kymppitonni katosi 23.5. 20:33
1.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
2.
-
Tosi-tv-laihduttaja: Hiukset lähtivät liian tiukalla kuurilla 23.5. 22:40
3.
-
Jennifer Aniston strippaa uusimassa roolissaan - katso! 23.5. 19:08
4.
-
Täyskäännös säässä - helteet tulevat Suomeen ensi viikolla! 23.5. 17:48
5.
-
Aftonbladet: Suomalaismiestä uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio Tukholman mellakoista 00:08
6.
-
Rax Buffet hylkäsi pizza-sanan - "Karppaajat isoja mielipidevaikuttajia" 23.5. 20:19
7.
-
Perussuomalainen: Alppilan kohuopettaja lähtee politiikkaan - harkitsee eurovaaleja 01:00
8.
-
Analyysi: Itämeren "ufo-löytö" sisältää valmistettua metallia 23.5. 14:36
9.
-
Valtion ammateissa huimat palkkaerot - 1 155-10 525 e/kk 23.5. 22:50
10.
-
Kommandopipomies komensi kaikki maahan - vei rahat kioskista Vantaalla 23.5. 22:59
11.
-
Chris O'Neillin malli-exä vietti ökyhäät 23.5. 23:05
12.
-
Kysy seksistä: Voimakkaat aamuerektiot häiritsevät 23.5. 19:14
13.
-
30 000 pizzan lähetys riitti Guinnesin ennätyskirjaan 23.5. 23:41
14.
-
Miksi mies ammuttiin suomalaisvaimon eteen? Nyt puhuu Husbyn poliisi 23.5. 15:19
15.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 23.5. 13:36
16.
-
Poliisi varoittaa: Kesä villitsee ulkomaalaiset rikoskoplat - Älä jätä edes tuuletusikkunaa auki! 23.5. 18:40
17.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 23.5. 9:14
18.
-
Onko hän Suomen vahvin urheilija? 23.5. 16:29
19.
-
Hulluruohon myrkky syövytti opettajan sormen 23.5. 22:12
20.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
1.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 23.5. 13:36
2.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 23.5. 8:39
3.
-
Missi-Maija jäi ilman valkolakkia 23.5. 13:07
4.
-
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun 23.5. 11:51
5.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 23.5. 14:13
6.
-
Täyskäännös säässä - helteet tulevat Suomeen ensi viikolla! 23.5. 17:48
7.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 23.5. 9:14
8.
-
Paha rekkakolari Pyhtäällä - kaksi kuollut 23.5. 14:45
9.
-
Jari Sarasvuo: Isän kohtalo kaduttaa 23.5. 10:33
10.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
11.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
12.
-
Tästä Tukholman mellakat räjähtivät: Mies ammuttiin suomalaisen vaimon silmien edessä 23.5. 10:16
13.
-
Harri Kirvesniemi haki suksifirmansa konkurssiin 23.5. 13:14
14.
-
Analyysi: Itämeren "ufo-löytö" sisältää valmistettua metallia 23.5. 14:36
15.
-
Kotkalainen roskakuski saa jättikorvaukset – uskomaton syy potkuille 23.5. 15:33
16.
-
Salaattipenkistä tehtiin tutkintapyyntö poliisille – nyt puhuu kasvattaja 23.5. 16:19
17.
-
Maria Jungner puhuu seksistä 23.5. 12:30
18.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
19.
-
Kuudesluokkalainen poika puukotti tyttöä koulussa 23.5. 9:16
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
3.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
4.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
5.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
6.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
7.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
8.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
13.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
14.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
15.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
16.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
17.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
18.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
19.

13-vuotias "Lionel Messi" voitti IS:n Valioliigakisan
HJK-kapteeni: "Harmittaa ja v****aa!"
HJK hävisi taas kotonaan - Muuris-huudot raikuvat jo!
KuPSin Pekonen avautui kentästä - "Nyt pelataan perhana jo toukokuun loppua!"
Jaro haki voiton Lahdesta - "Onni ja ylpeys"
Interin tuliaiset napapiiriltä: tappio ja ulosajo
Klubi pian kriisissä - "Sixten Boströmin asema käy tukalaksi"
Hongan valmentaja Lehkosuo: "Kestimme ilmasodan"
Jari Litmanen teki komean rabona-kikan Hongkongissa - katso video!
Taistelu Malagan tähtipelaajasta kiihtyy
Bayern varma finaalivoitostaan - juhlapaikka jo varattu
Arsenal kauppaa kapteeniaan alehintaan
Kohudokumentti: Juventus voitti veridopingin voimin
Ferguson jr. neuvotteli isälleen 100 000 punnan päiväpalkan
Dortmundille raju takaisku Mestarien liigan finaalin alla
Tukholman futisderby keskeytettiin massiivisen soihtuketjun takia - katso kuvat
Valioliigaseurojen tv-tulot kasvavat rajusti seuraavilla kausilla





