IS paikalla EM-futiksessa: Platini ei saa edes hymyillä

Julkaistu: 30.6.2012 16:16

Euroopan jalkapalloliiton Uefan puheenjohtaja Michel Platini selitteli lauantaina puolueettomuuttaan.

Häneltä kyseltiin paljon paitsi finalisteista Espanjasta ja Italiasta, myös eri pelaajista. Yksi kysymys kuului, että onko Espanja tylsä joukkue!
Platini alkoi nauraa.

- Espanja ei ole tylsä. Se on näyttänyt paitsi täällä, myös aiemmissa kisoissa täydellistä taktiikan ja tekniikan yhdistelmää. Se pystyy luomaan maalipaikkoja, Platini sanoi.

Hän on seurannut kisaotteluita VIP-aitioista varsin ilmeettömänä. Tässä syy:

- Olen roolini takia hyvin neutraali. Yritän olla reagoimatta mihinkään. En saa edes hymyillä maalin jälkeen, tai heti tulee kritiikkiä muka puolueellisuudestani, Platini sanoi.

Entisen suurpelaajan Platinin ikimuistoisin tähtijakso olivat kotikisat 1984. Hän johdatti silloin Ranskan Euroopan mestariksi tekemällä ennätykselliset yhdeksän EM-kisamaalia.

Nyt maalikuninkuus saattaa mennä jakoon kolmella osumalla!

- Maalintekoa luullaan helpoksi, mutta se ei ole iisiä. Tämä on hyökkäysvoittoisin turnaus aikoihin, mutta yhdeksän maalin tekeminen ei ole helppoa, uskokaa pois, Platini sanoi, pöyhkeilemättä.

Platinia pommitettiin myös kysymyksillä maalikameroista.

- Olen sitä teknologiaa vastaan. Mitä sitten, jos pelaaja pääsee maalipaikkaan käsivirheen tai paitsion jälkeen? Tarvitsisimme teknologian, joka kertoisi, mitä maaliin johtaneissa tilanteissa tapahtui. Mihin se raja sitten lopulta vedettäisiin? Platini heitti.

Platini on kierrellyt ahkerasti kisakaupungista ja ottelusta toiseen. Toimittajia kiinnosti, mitä hän on tehnyt otteluiden välillä.

- Olen juonut paljon votkaa, eikös se ole täällä tapana! No, vakavasti, töitä on riittänyt. Olin aika jännittynyt tullessani kisoihin, mutta nähtyäni kaiken toimivan, olen nyt helpottunut, Platini sanoi.

Siiten hän kiirehti seuraavaan kokoukseen.

-Paras voittakoon loppuottelun. Uskon myös kisojen parhaan pelaajan löytyvän voittajajoukkueesta, Platini sanoi astellessaan pois korokkeelta.
Lue lisää aiheesta: Jalkapallon EM-kisat 2012 , IS paikalla EM-kisoissa

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat