Helsingin olympialaisista 60 vuotta - "jenkit temmelsivät saunassa kuin pikkupojat"

Julkaistu: 19.7.2012 19:00

Helsinkiläisellä Olavi Siitosella oli 60 vuotta sitten aitiopaikka kotikaupungin olympialaisissa. Siitonen valvoi olympialaisten ohjelmien myyntiä.

- Liikuin aktiivisesti useilla eri suorituspaikoilla ja katsoin, että ohjelmia oli aina saatavana, Siitonen sanoi torstaina, kun Helsingissä juhlittiin 1952 olympialaisten avajaisten 60-vuotispäivää.

Nyt 87-vuotiaan, viipurilaissyntyisen Siitosen mielestä Helsingin kisat olivat hyvin kotikutoiset ja idylliset.

- Nykyään olympialaiset ovat liian kaupallisia ja usein turhan riehakkaita, Siitonen totesi.

Vuonna 1952 toisesta maailmansodasta oli vain vähän aikaa. Ihmiset halusivat urheilla rauhan ja ystävyyden merkeissä. Helsingin henki liikkui Olympiastadionin yllä.

Sotaveteraaniksi itseään tituleeranneella Olavi Siitosella oli monta hänelle yhä mieluista ikuismuistoa Helsingin olympialaisista.

- Olin HKV:n miehiä ja myöhemmin 1950-luvulla olin myös HKV:n johtokunnassa. Minun piti olympialaisten kisaportin luona tavata urheiluasioiden vuoksi pappi Richards (seiväshypyn kultamitalisti Bob Richards). Mutta hän oli liian kiireinen, enkä tavannut häntä kuten piti.

- Kisaportin luota löysin sitten neljännesfinaaleissa pudonneen USA:n nyrkkeilijän David Mooren, joka valitti sitä, että Pentti Hämäläinen on liian kova kehässä. Hämäläinen voittikin kääpiösarjan (54 kg) kultaa tuolloin, Siitonen selvitti.

Jenkit temmelsivät saunassa


Siitonen sai tehtäväkseen saunottaa kymmenkunta jenkkiä.

- He olivat saunassa ensimmäistä kertaa ja temmelsivät siellä kuin pikkupojat. He heittivät toinen toisensa päälle kylmää vettä ja leikkivät muutoinkin, Siitonen naurahti.

Helsingin vuoden 1952 olympialaisten kisatulen sytytti Suomen kaikkien aikojen paras urheilija Paavo Nurmi. Nurmea muisteltiin torstaina hänen nimikkopatsaallaan Olympiastadionin lähettyvillä muistoseppeleen laskulla. Seppeleen Paavo Nurmen patsaalle laskivat kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki, Suomen olympiakomitean pääsihteeri Jouko Purontakanen ja Helsingin kaupungin liikuntatoimen johtaja Anssi Rauramo.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat