Tuija, Tuire, Vanessa

Jalkapallo

Valikko

Jalkapallo

Antti Niemi paluustaan: Rahallisesti olisi ollut hölmöä sanoa ei

Jo viime viikolla mahdollisena ounasteltu maalivahti Antti Niemen paluu kentille on nyt tosiasia.

Niemi on allekirjoittanut Englannin Valioliigan Portsmouthin kanssa kautta 2009-10 koskevan sopimuksen.

Niemen mukaan hän ei viime syksynä ripustaessaan hanskat naulaan ajatellutkaan tekevänsä vielä paluun tositoimiin. Tilanteet kuitenkin muuttuvat ja nyt kaikki palaset loksahtivat kohdalleen. Viimeinen sinetti oli tuttu mies Portsmouthin valmennusryhmässä.

- Comebackiini oli pari hyvää syytä. Itselle entuudestaan tuttu ja korkealle arvostamani maalivahtivalmentaja David Coles pyysi apua ja siihen pyyntöön oli vaikea sanoa ei. Lisäksi nyt olen aivan eri tilanteessa kuin silloin kun urani lopetin - nyt olen fyysisesti kunnossa eikä mikään paikka ole rikki, Niemi kertoi.

- Sitäkään ei käy kieltäminen, että tarjous oli rahallisesti sitä luokkaa, että olisi tässä tilanteessa hölmöä ollut sanoa ei.

Englannin Valioliigakauden alkuun on aikaa enää viikko ja Niemi suuntaakin katseensa jo avauskierrokseen.

- Portsmouthin avauspeli on omalta kannalta mielenkiintoinen - kohtaamme Fulhamin kotona. Fulham lähtee hakemaan Hodgsonin tutulla tyylillä pistettä ja varmasti tasaisissa merkeissä peliin lähdetäänkin. Hodgson on varmasti tyytyväinen tasapeliin, mutta meidän kyllä pitää tällaiset pelit voittaa pysyäksemme sarjassa.

Tolppien välissä Niemeä tuskin Fulhamia vastaan nähdään, vaan Portsmouthin ykkösvaihtoehto maalin suulle on toinen kokenut veräjänvartija David James.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Kuvat jättiruuhkasta: MM-kisat ruuhkauttivat nelostien

  5. 5

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  6. 6

    Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

  7. 7

    Ministeriltä kova arvio vuokranantajista Ylellä: Vuokralaisiksi halutaan mieluiten yhteiskunnan tukia nostavia

  8. 8

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  9. 9

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  10. 10

    Norjalaistähti Petter Northug pullistelee: ”Hiihdän 50 kilometriä alasti, jos...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  2. 2

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  5. 5

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  6. 6

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  7. 7

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  8. 8

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Kuvat jättiruuhkasta: MM-kisat ruuhkauttivat nelostien

  5. 5

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  6. Näytä lisää