Keijo

Jalkapallo

Valikko

Jalkapallo

Kolmiodraaman uhri Wayne Bridge jättää MM-kisat väliin

Englannin jalkapallomaajoukkueen puolustaja Wayne Bridge ei halua mukaan kesällä pelattavaan MM-lopputurnaukseen parisuhdeskandaalin takia.

- On aina ollut kunnia edustaa Englantia. Olen kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen päätynyt siihen, että joukkueessa mukana oleminen olisi kestämätön tilanne ja aiheuttaisi erimielisyyttä, Bridge kertoi tiedotteessa torstaina.

Vasemman puolustajan tontilla pelaava Bridge on ajautunut riitoihin entisen seuratoverinsa ja maajoukkueen ex-kapteenin John Terryn kanssa. Hiljattain paljastui, että Terryllä oli suhde Bridgen entisen avovaimon kanssa.

- Mielestäni maajoukkueen edun kannalta on tärkeää, että tarpeettomat häiriötekijät vältetään, Bridge perusteli.

Taitojensa puolesta Bridgen odotettiin mahtuvan mukaan Englannin päävalmentajan Fabio Capellon MM-kisaryhmään. Nyt Capellolla on kiperä tilanne, sillä niin ikään vasempana puolustajana pelaava luottomies Ashley Cole ei ole myöskään käytettävissä loukkaantumisen takia.

Kahden lapsen isällä Terryllä oli suhde Bridgen entisen avovaimon kanssa, kun he olivat joukkuetovereita Chelseassa. Uskottomuusskandaalista Britanniassa nousseen valtavan kohun takia vastuu maajoukkueen kapteenin tehtävistä otettiin Terryltä pois.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  3. 3

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  4. 4

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  5. 5

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  6. 6

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  7. 7

    Pienkone putosi ostoskeskukseen Australian Melbournessa – AFP: Useita kuolleita

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  10. 10

    8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  3. 3

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  4. 4

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  5. 5

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  6. Näytä lisää