Tuija, Tuire, Vanessa

Jalkapallo

Valikko

Jalkapallo

Barcelona jyrää - Leo Messi upotti nyt Stuttgartin

Stuttgartin valmentajan Christian Grossin ennustus kävi toteen keskiviikkona jalkapallon Mestarien liigassa.

Gross ennakoi ennen neljännesvälierien toista ottelua, että Stuttgart kaipaa täydellistä peliä voidakseen päihittää Barcelonan. Toisin kävi, Barcelona voitti 4-0 ja eteni yhteistuloksella 5-1 kahdeksan parhaan joukkoon Euroopan arvostetuimmassa seurajoukkueiden kilpailussa.

Täydellisyys oli todella kaukana Stuttgartin otteista, kun saksalaisten puolustus seurasi katseella Lionel Messin hakeutumista maalipaikkaan 13. minuutilla. Messi sai edetä rauhassa ja laukoa ylänurkkavedolla Barcelonan 1-0-johtoon.

Vajaat kymmenen minuuttia myöhemmin Pedro tuplasi espanjalaisisäntien johdon kauniin hyökkäyksen päätteeksi, ja peli oli käytännössä ratkennut.

Messi kaunisteli numerot 3-0:aan tunnin pelin jälkeen, ja Bojan Krkic sinetöi loppuluvut pari minuuttia ennen päätösvihellystä.

- Meillä oli taas hyvä ilta. Nyt täytyy vain katsoa, mikä joukkue tulee seuraavaksi vastaan, ottelun tähtenä loistanut Messi tuumasi. Hänen maalivireensä oli suoraa jatkoa sunnuntaiselle Espanjan liigapelille, jossa hän kuritti Valenciaa kolmella maalilla.

Barcelona on Mestarien liigan puolivälierien ainoa espanjalaisjoukkue, mutta vahva suosikki uusimaan viimevuotisen voittonsa. Jos Pep Guardiolan suojatit onnistuvat voittamaan Mestarien liigan toisena vuonna peräkkäin, joukkue tekee kilpailun historiaa.

Toistaiseksi mikään joukkue ei ole pystynyt uusimaan voittoaan liigassa, jota on pelattu talvesta 1992-93 lähtien.

Ennen toukokuista loppuottelua edessä ovat kuitenkin vielä kaksiosaiset puolivälierät ja välierät, joiden otteluparit arvotaan perjantaina Sveitsissä. Barcelonan fanit odottavat silti jo finaalia, varsinkin kun se pelataan 22. toukokuuta arkkivihollisen Real Madridin kotistadionilla Santiago Bernabeulla.

Bordeaux piti pintansa

Ranskalaisen Bordeaux'n helmikuussa tekemä vierasmaali osoittautui arvokkaaksi keskiviikon toisessa otteluparissa. Kreikkalainen Olympiakos kiusasi ranskalaisia pitkään, mutta Bordeaux'n jatkopaikka ei ollut uhattuna.

Bordeaux voitti kotonaan lopulta 2-1 ja nappasi jatkopaikan yhteismaalein 3-1.

Ottelun jännitys tiivistyi runsaan tunnin pelin jälkeen, kun vaihtomies Kostas Mitroglou tasoitti Bordeaux'n jo viidennellä minuutilla hankkiman johdon. Sitä ennen, avauspuoliskon lisäajalla Olympiakosin Matt Derbyshire sai pallon maaliin, mutta oli itse niukasti paitsiossa.

- Teimme ottelun itsellemme vaikeaksi toisella puoliskolla. Mutta avausjaksomme oli fantastinen. Meidän olisi pitänyt johtaa tauolla 2-0 tai 3-0, sanoi Bordeaux'n Yoann Gourcuff tv-kanava Canal Plusin haastattelussa.

Gourcuff viimeisteli komealla vapaapotkulla isäntien avausmaalin.

Mitrogloun maalin syntyaikaan kreikkalaiset pelasivat yhden miehen alivoimalla Derbyshiren hankittua toisen varoituksensa. Kymmeneen mieheen kutistui myös Bordeaux'n miehistö, kun Alou Diarra ajettiin kahden varoituksen takia kentältä 68. minuutilla.

Bordeaux'n toisen osuman teki Marouane Chamakh puskemalla pallon maaliin 88. minuutilla.

NÄILLÄ MENNÄÄN:

Jalkapallon Mestarien liigan puolivälieriin selviytyneet joukkueet maittain:

Englanti: Arsenal, Manchester UnitedEspanja: BarcelonaItalia: InterRanska: Bordeaux, LyonSaksa: Bayern MünchenVenäjä: Moskovan TsSKA

Puolivälierien ja välierien otteluparit arvotaan perjantaina. Puolivälierien ensimmäiset ottelut pelataan 30.-31. maaliskuuta, toiset ottelut 6.-7. huhtikuuta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  3. 3

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  4. 4

    Tämän viestin Krista Pärmäkoski kertoi maaliintulon jälkeen – ”Nukahdin siinä…”

  5. 5

    Verinen kuva MM-kisasta – venäläishiihtäjä koki kovia ladulla

  6. 6

    Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

  7. 7

    IS seuraa yhdistelmäkilpailua: Suomen miehet haastajina mitalijahdissa

  8. 8

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  9. 9

    Kommentti: Sipilän mediakritiikki on syytä ottaa vakavasti

  10. 10

    Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  6. 6

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  7. 7

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  8. 8

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  9. 9

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  10. 10

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  3. 3

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  4. 4

    Tämän viestin Krista Pärmäkoski kertoi maaliintulon jälkeen – ”Nukahdin siinä…”

  5. 5

    Verinen kuva MM-kisasta – venäläishiihtäjä koki kovia ladulla

  6. Näytä lisää