Tuija, Tuire, Vanessa

Jalkapallo

Valikko

Jalkapallo

"Kuulin, kuinka Ronaldon polvi hajosi"

Italialaisen jalkapalloseuran Livornon maalivahti Marco Amelia todisti vain muutaman metrin päästä, kuinka yhden kaikkien aikojen jalkapalloilijan ura saattoi päättyä.

Amelia seisoi maalillaan liigaottelussa AC Milania vastaan, kun milanolaisten brasilialaistähden Ronaldon vasen polvi petti vaarattoman näköisessä pallontavoittelutilanteessa.

- Kuulin kammottavan äänen. Se oli kova ja omituinen paukahdus, Amelia kuvaili BBC:n mukaan.

Ronaldo luhistui maahan ja huusi tuskasta. Kyynelehtivä pelaaja kannettiin paareilla kentältä.

- Hän sanoi, että tunne oli samanlainen kuin edellisellä kerralla, AC Milanin puolustaja Daniele Bonera kertoi goal.comin mukaan.

Edellisellä kerralla Ronaldo viittasi kevääseen 2000, jolloin hänen oikean polvensa patellajänne repesi ottelussa Parmaa vastaan.

Eilen sairaalatutkimuksissa varmistui, että Ronaldo oli oikeassa. Hänet leikattiin myöhään illalla Pariisin Pitie-Salpetrie -sairaalassa. Leikkauksen tehnyttä kirurgia avusti kokenut spesialisti Gerard Saillant, joka leikkasi Ronaldon vuonna 2000.

Tuon operaation jälkeen Ronaldo palasi takaisin huipulle. Hän oli huikeassa vedossa vuoden 2002 MM-kisoissa, joissa hän teki kahdeksan maalia ja johti Brasilian maailmanmestariksi.

Viime vuodet Ronaldo on kuitenkin kärsinyt loukkaantumisista ja ylipainosta. Saillant ei osannut sanoa, kauanko 31-vuotiaan tähden toipumisessa pelikuntoon nyt menee.

- Hän on nyt kahdeksan vuotta vanhempi kuin viime kerralla. On vaikea sanoa mitään, Saillant totesi uutistoimisto AP:lle.

AC Milanin omistaja Silvio Berlusconi kertoi televisiohaastattelussa, että Ronaldo pelkää uransa olevan ohitse. Berlusconi yritti kuitenkin valaa uskoa brasilialaiseen.

- Hänellä on yhä poikkeuksellinen fysiikka, Berlusconi sanoi AP:n mukaan Italian yleisradiolle.

  • Eurofutis

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Kuvat jättiruuhkasta: MM-kisat ruuhkauttivat nelostien

  5. 5

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  6. 6

    Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

  7. 7

    Ministeriltä kova arvio vuokranantajista Ylellä: Vuokralaisiksi halutaan mieluiten yhteiskunnan tukia nostavia

  8. 8

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  9. 9

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  10. 10

    Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  2. 2

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  5. 5

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  6. 6

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  7. 7

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  8. 8

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Kuvat jättiruuhkasta: MM-kisat ruuhkauttivat nelostien

  5. 5

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  6. Näytä lisää