Tuija, Tuire, Vanessa

Jalkapallo

Valikko

Jalkapallo

Näin rajulla tavalla Messi telottiin - katso video!

Barcelonan voitonjuhlat Espanjan La Ligassa saivat sunnuntaina ikävän sivumaun. Kolmen pisteen hinta oli supertähti Lionel Messin loukkaantuminen.

Messi ehti iskeä Barcelonan 2-1-vierasvoittoon päättyneessä ottelussa Atletico Madridia vastaan katalaanien ensimmäisen osuman. Ottelun viimeisillä minuuteilla Messias sai itse osumaa, kun Atleticon tshekkivahvistus Tomas Ujfalusi torppasi Messin sairastuvalle.

Ujfalusi niittasi napit edellä suoraan Messin oikeaan nilkkaan niin kovalla voimalla, että tuskainen Messi kannettettiin paareilla kentän reunalle.

Messi elehti kentällä siihen malliin, että yleisö pelkäsi jalan olevan pahasti tohjona. Tuoreimpien tietojen mukaan argentiinalaistähti selvisi tällistä sittenkin melko vähin vaurioin.

Barcelonan mukaan alustavissa testeissä ei ilmennyt viitteitä murtumista. Kyseessä uskotaan olevan sivusidevamma. Messin jalka turposi hurjiin mittoihin.

- Huomenna (maanantaina) teemme testejä ja lääkärit kertovat meille missä mennään. Hän on surullinen ja silmät punaisina, mutta tällaisia sattuu. Nyt voimme vain odottaa tuloksia ja auttaa häntä toipumisessa, manageri Pep Guardiola kommentoi uutistoimisto AP:n mukaan.

Samaan hengenvetoon Guardiola moitti Ujfalusin torppauksen, joka oli kieltämättä täysin turha.

- Kuvat puhuvat puolestaan. Messi on todella rehellinen pelajaa, rehellisin mitä minä tiedän. Hän vain tahtoo pelata.

Alustavien arvioiden mukaan Messi on sairastuvalla parisen viikkoa.

Katso alta videolinkki Messin loukkaantumisesta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  3. 3

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  4. 4

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  5. 5

    IS-haastattelu: Pääministerin mediasuhteissa juopa – Sipilän terveystietojakin urkittu

  6. 6

    Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

  7. 7

    Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

  8. 8

    Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

  9. 9

    Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

  10. 10

    Carl Bildt jatkaa kuittailua Trumpin Ruotsi-puheista – ”Jättäisi golfin väliin ja tulisi itse katsomaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  6. 6

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  7. 7

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  8. 8

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  9. 9

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  10. 10

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  3. 3

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  4. 4

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  5. 5

    IS-haastattelu: Pääministerin mediasuhteissa juopa – Sipilän terveystietojakin urkittu

  6. Näytä lisää