Torsti

Jalkapallo

Valikko

Jalkapallo

RoPS venyi tasapeliin Hongan vieraana

Honka ja RoPS kohtasivat torstaina jalkapalloliigan ottelussa. Joukkueiden välinen taistelu päättyi lopulta 0-0-tasapeliin.

Ottelun alku oli molemmilta joukkueilta hieman hermostunutta, ja varsinkin kotijoukkueen syötöt karkailivat. Molemmat joukkueet pääsivät luomaan heti ottelun alussa muutamia maalipaikkoja. RoPS:lta Zeddy Saileti, Mika Nurmela ja Chilese Chibwe pääsivät kokeilemaan maalintekotaitojaan, mutta tällä kertaa ruuti oli märkää.

Paikkansa oli myös kotijoukkueella ja varsinkin Rami Hakanpäällä oli maukas tilanne siirtää espoolaiset johtoon, mutta hän laukoi kulmapotkun jälkitilanteesta muutamasta metristä pallon reilusti yli maalin.

Espoolaiset tulivat toisella jaksolla paremmin mukaan ja hallitsivat kenttätapahtumia, mutta maalipaikat olivat vähissä. Hongasta pääsivät vuoroin kokeilemaan niin Hermanni Vuorinen, John Weckström kuin Jussi Vasara, mutta joka kerta pallot suuntautuivat ohi rovaniemeläisten maalin tai RoPS-vahti Kalle Rönkön syliin. Näin Espoossa päädyttiin maalittomaan pistejakoon.

Kotijoukkueen päävalmentaja Mika Lehkosuo kaipasi rentoutta joukkueen otteisiin.

- Meillä oli paikat ratkaista ottelu. Tarvitsemme kuitenkin rentoutta joka osa-alueelle ja sitä kautta tulee varmasti onnistumisia myös maalitilanteissa.

RoPS-luotsi Valeri Bondarenko oli tyytyväinen pisteeseen, mutta tietää joukkueen pystyvän vielä parempaan.

- Piste oli tänään tärkeintä. Emme pelanneet sillä tasolla millä meillä olisi potentiaalia. Jouduimme olemaan paljon ilman palloa.

Tilastot

Honka-RoPS 0-0 (0-0)Erotuomari: Mattias Gestranius.Yleisöä: 3 120.Honka: Tomi Maanoja, Ville Jalasto, Tuomo Turunen, Jussi Vasara (77. Aleksandr Kokko), Nicholas Otaru, Joel Perovuo, Hermanni Vuorinen, Jami Puustinen (46. John Weckström), Hannu Haarala, Hannu Patronen, Rami Hakanpää.RoPS: Kalle Rönkkö, Stephen Kunda, Antti Uimaniemi (74. Juha Majava), Aleksandr Kulik (v), Daniel Bauer, Titi Essomba (v), Nchimunya Mweetwa (90. Antti Peura), Mika Nurmela (v), Janne Turpeenniemi, Zeddy Saileti (66. Chanda Mwaba), Chileshe Chibwe.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  3. 3

    Roisia vilauttelua varjo-Oscareissa: läpikuultava mekko paljasti alushousut, halkio esitteli seksikästä nivustatuointia

  4. 4

    Upeat kuvat: Häikäisevää pukuloistoa – kuka oli Oscar-gaalan kuningatar?

  5. 5

    Oscar-gaala päättyi uskomattomaan katastrofiin – some repesi valtavaan raivoon: ”Jaettiinkohan muut palkinnot oikein?”

  6. 6

    Tässä kaikki Oscar-voittajat – La La Land putsasi pöydän, lopussa sattui hurja sekaannus

  7. 7

    Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

  8. 8

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  9. 9

    Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

  10. 10

    Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  4. 4

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  5. 5

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  6. 6

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  10. 10

    Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  3. 3

    Roisia vilauttelua varjo-Oscareissa: läpikuultava mekko paljasti alushousut, halkio esitteli seksikästä nivustatuointia

  4. 4

    Upeat kuvat: Häikäisevää pukuloistoa – kuka oli Oscar-gaalan kuningatar?

  5. 5

    Oscar-gaala päättyi uskomattomaan katastrofiin – some repesi valtavaan raivoon: ”Jaettiinkohan muut palkinnot oikein?”

  6. Näytä lisää