Sampsa

Jalkapallo

Valikko

Jalkapallo

RoPS: Liigapaikka säilyy... ehkä

Jalkapalloliigaan viime kaudeksi palannut RoPS uusi sarjapaikkansa lopulta helposti, vaikka tuttu taisto olikin kauden ajan pitkälti päällä.

Kolme voittoa viimeisestä neljästä ottelusta nostivat rovaniemeläiset lopulta kymmenenneksi eli parhaaseen sijoitukseen sitten kauden 2000.

Edellinen liigavisiitti (2004-05) päättyi putoamiseen kahden kauden jälkeen, mutta nyt pohjoisessa uskotaan pidempään liigailuun.

Vilkas vaihtuvuus pelaajistossa on jälleen kerran leimannut talvea, joten yhteispelin löytymiseen saattaa hetki vierähtää.

- Joukkue on uusi, ja pelaajat hyvin nuoria. Odotuksetkin ovat uudet, mutta katsotaan kauden aikana niitä tarkemmin, juuri ennen viime kauden alkua valmennusvastuun ottanut virolainen Valeri Bondarenko toteaa.

Lähtijöistä kirpaisee etenkin Mika Nurmela, jonka tilalle pitää löytää uusi "pelin sielu".

Vahvistuksia on haettu jälleen tutusti Sambiasta, mutta todennäköistä lienee kuitenkin myös se, että RoPS:n "alkuperäinen" sambialainen eli Zeddy Saileti ehtii kentällekin kakkosvalmentajan tehtäviensä ohella.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sukeltajat löysivät kadonneen miehen puukotettuna katiskaverkosta – syyttäjä vaatii ankaraa rangaistusta

  2. 2

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  3. 3

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  4. 4

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  5. 5

    Imatra: 23-vuotias vangittiin kolmesta murhasta epäiltynä

  6. 6

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  7. 7

    Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

  8. 8

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  9. 9

    Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

  10. 10

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  6. 6

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  7. 7

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  10. 10

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sukeltajat löysivät kadonneen miehen puukotettuna katiskaverkosta – syyttäjä vaatii ankaraa rangaistusta

  2. 2

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  3. 3

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  4. 4

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  5. 5

    Imatra: 23-vuotias vangittiin kolmesta murhasta epäiltynä

  6. Näytä lisää