Nestori

Jalkapallo

Valikko

Jalkapallo

Fifa: MM-äänestys oli "täydellisesti järjestetty"

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on käynyt puolustusasemiin. Kattojärjestö puolustaa kovin äänenpainoin paljon kritisoitua äänestyssysteemiään.
Fifan pääsihteeri Jerome Valcke tyrmää etenkin Englannin suunnalta tulleen voimakkaan kritiikin MM-isännyyden äänestysprosessista. Brittien mukaan heille etukäteen luvattuja ääniä ei tullut sovitusti ja järjestelmää syytettiin läpimädäksi.

- Äänestys oli täydellisesti järjestetty, täydellisen läpinäkyvä ja täydellisesti hallinnassa, Valcke puolustautui.

- Jos sanomme, ettei (äänestysjärjestelmä) toimi, myöntäisimme jonkin menneen vikaan. Olen pahoillani, mutta olemme organisoineet erittäin toimivan järjestelmän.

Osansa sai myös brittilehdistö. BBC:n Panorama-ohjelmassa esitettiin kovia korruptiosyytöksiä Fifan suuntaan ja aiemmin Sunday Times oli ilmiantanut kaksi äänestäjää äänten myymisestä.

- Fifan ExCo ei olisi voinut äänestää Englantia sen jälkeen, kun paikallinen media loukkasi sitä pahimmalla mahdollisella tavalla. Jos olisimme tehneet niin, olisimme syyllistyneet loukkaukseen (Fifaa kohtaan), avautui osansa korruptiosyytteistä saanut Fifan varapresidentti Jack Warner.

Monen mielestä äänestys ei ollut riittävän läpinäkyvä, sillä äänestäjäkohtaisia valintoja ei paljastettu.

- En koskaan liuvannut äänestää ketään. Äänestin Venäjää ja Yhdysvaltoja ja tein niin hyvistä syistä, perusteli amerikkalainen Chuck Blazer valintojaan.

- Äänestyksen on oltava suljettu, koska näin korkealla tasolla eri maiden hallitukset ja muut tahot haluavat vaikuttaa tuloksiin. Ainoa tapa suojella äänestäjiä on salaamalla äänet.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmeaa draamaa! Niskanen oli jo kullassa kiinni – törmäys Norjan kanssa tiputti Suomen MM-pronssille

    2. 2

      Miesten parisprintillä karmea loppu! Iivo Niskanen törmäsi norjalaiseen, Suomi jäi pronssille – IS seurasi

    3. 3

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      Pettymys naisten parisprintissä – Suomi jäi viidenneksi, kulta Norjaan

    6. 6

      Auto törmäsi jalankulkijoihin Lontoossa – viisi kiidätetty sairaalaan

    7. 7

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    8. 8

      Tv-kanavan ”Ruotsin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja” hämmästyttää – Ruotsissa miehestä ei ole kuultu sanaakaan

    9. 9

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    10. 10

      Aamu-tv:ssä sekoillut muotitähti mokasi Facebookin live-lähetyksessä – rinta paljastui vahingossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmeaa draamaa! Niskanen oli jo kullassa kiinni – törmäys Norjan kanssa tiputti Suomen MM-pronssille

    2. 2

      Miesten parisprintillä karmea loppu! Iivo Niskanen törmäsi norjalaiseen, Suomi jäi pronssille – IS seurasi

    3. 3

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      Pettymys naisten parisprintissä – Suomi jäi viidenneksi, kulta Norjaan

    6. Näytä lisää