Heli, Heljä, Helinä

Jalkapallo

Valikko

Jalkapallo

Vinkki Hongalle – visiitti Swanseaan

Kommentti
Jalkapalloseuran tärkein asia on luoda itselleen selkeät arvot ja pitää niitä yllä jokapäiväisessä toiminnassaan, kirjoittaa Urheilusanomien kirjeenvaihtaja Eero Laurila Swanseasta.
Suomalaisessa jalkapalloseurassa tunnetusti sattuu ja tapahtuu, mutta Mika Lehkosuon irtisanominen Hongasta taitaa olla jo jäävuoren huippu.

Kuulin uutisesta, kun vietin viikonlopun Swansean vieraana Etelä-Walesissa. Vaikka tiesin Joutsenien olevan periaatteiltaan erilainen kuin normaali valioliigaseura, oli lämmin vastaanotto silti yllätys.

- Et kai lähde jo sunnuntaina? Olisi ollut kiva jutella vielä enemmän, kysyi seuran akatemiavastaava parin tunnin keskustelun päätteeksi.

Swanseassa osataan arvostaa sitä, että heistä ollaan kiinnostuneita. Seura harjoitteli vielä 1960-luvulla paikallisilla rannoilla ja oli mennä konkurssiin vuosituhannen vaihteessa.

Pelastukseksi koituivat kannattajat, jotka keräsivät ympärilleen kaupungin johtavia liikemiehiä ja kaappasivat lopulta ilman suuntaa seilanneen seuran omistuksen itselleen.

Alkoi hurja nousu, joka johti valioliigapaikkaan keväällä 2011. Glamour oli silti päivittäisestä toiminnasta kaukana. Pelaajat kävivät vielä pääsarjatasolla harjoitusten jälkeen suihkussa yhdessä paikallisen kuntoklubin jäsenten kanssa.

Seuran pelastaneet ydinkannattajat ovat nousseet kulttimaineeseen ja saavat jatkuvasti konsultointipyyntöjä ympäri maailman. Viimeksi apua oli pyydetty Israelista, tätä ennen Tanskasta.

- Luulin, että elämä helpottaa eläkkeellä, mutta nyt tässä vasta kiire onkin, kertoi yksi faneista.

Suomalaisseurat eivät ole sen sijaan kysyneet vinkkejä Etelä-Walesista. Ehkä aihetta olisi, sillä Swansea City on sitouttanut aivan uskomattomalla tavalla koko kaupungin taakseen.

Kun Michael Laudrup sai tiistaina Swanseasta potkut, ei ihmisiä tuntunut ensisijaisesti harmittavan seuran taloudellinen menetys, sillä tanskalainen saa lähtöpasseistaan kipurahaa viisi miljoonaa puntaa. Jopa enemmän swansealaisia riipi se, että Laudrup ei reilun puolentoista vuoden pestin aikanaan tuntunut sisäistävän sitä, mistä walesilaisseurassa on pohjimmiltaan kyse.

Se satutti useita Swansealle paljon antaneita, mutta toisaalta Laudrupin ajanjakso vahvisti yhden asian: seuran arvot todellakin elävät syvällä kaupunkilaisten sielussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    3. 3

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    6. 6

      Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

    7. 7

      Koiran juoma-astia olikin arvokas design-esine – Tapanin löytö oli joutua roskiin

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      Helmi-Maaria avasi Suomeen seksittömän kosketuspalvelun – asiakkaalle on vain yksi sääntö

    10. 10

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. 6

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    9. 9

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    3. 3

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    6. Näytä lisää