Heli, Heljä, Helinä

Jalkapallo

Valikko

Jalkapallo

Italialaispomo: Hetemaj on luvannut siirtyä seuraamme

Jalkapallo
Alkukauden vuokralla FC Honkaa edustanut Mehmet Hetemaj, 26, on italialaislähteen mukaan siirtymässä maan kolmannella sarjatasolla pelaavaan A.C. MonzaBrianzaan.
Kyseessä olisi jälleen lainasopimus, sillä keskikenttäpelaaja on yhä AlbinoLeffen omistuksessa.

Asiasta uutisoi mbnews.it -sivusto, mutta Hetemaj itse antaa tämän viikon Urheilusanomissa ymmärtää, että haluaisi pelata Lega Prota korkeammalla sarjatasolla. Monza on tiettävästi ollut suomalaisesta kiinnostunut jo viikkoja.

- Hetemaj on ollut myös Modenan kiikarissa, mutta antanut minulle sanansa, että liittyy seuraamme, Monzan tekninen johtaja Alfredo Pasini sanoi mbnews:lla.

- Siirto ei kuitenkaan toteudu heti, sillä Mehmet haluaa ensin pelata Hongassa Euroopan liigan ensimmäisen karsintakierroksen ottelut.

Honka kohtaa virolaisen JK Sillamäe Kalevin torstaina vieraissa ja viikkoa myöhemmin kotikentällään.

Suomea kolmessa A-maaottelussa edustaneella Hetemaj'lla on Italian sarjoista vankkaa kokemusta. Hän pelasi maassa ensimmäisen kerran jo kaudella 2009-10 ja on AlbinoLeffen lisäksi edustanut Regginaa.

Hetemaj'n toive siirtyä Lega Prota kovempaan sarjaan on sikäli ymmärrettävä, että hän on jo aiempina kausina osoittanut olevansa vähintään Serie B:n tasoinen pelaaja.

Monzaa ensimmäistä kautta luotsaava Fulvio Pea on erittäin arvostettu alasarjavalmentaja.   

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    5. 5

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    6. 6

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    7. 7

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    8. 8

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    9. 9

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    10. 10

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    5. 5

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    6. Näytä lisää