Selma

Jalkapallo

Valikko

Jalkapallo

MP:n niskuroinut tähtipelaaja palaa kotimaahansa

Kakkonen
Mikkelin Palloilijoiden viime kausien ykköspelaaja Denis palaa kotimaahansa Brasiliaan sunnuntain välikohtauksen seurauksena.
Brasilialaispelaaja turhautui omiensa otteisiin sunnuntaina FC Myllypuroa vastaan pelatussa kotiottelussa, ja jätti kentän oma-aloitteisesti ottelun 65. peliminuutilla. MP hävisi Kakkosen Itäisen lohkon kamppailun Myllypurolle lopulta lukemin 4-5.

MP:n seurajohto ilmoitti välittömästi ottelun jälkeen, ettei Mikkelissä tähtipelaajan viittaa kantavalla Deniksellä ole enää mitään asiaa joukkueeseen.

- Noin ei voi tehdä. Emme tarvitse tuollaista pelaajaa, MP:n joukkueenjohtaja Mika Korpela kertoi suivaantuneena Länsi-Savon verkkosivuilla.

Denis, 24, siirtyi MP:n riveihin neljä vuotta sitten maanmiehensä, MyPan toiminnanjohtajana työskentelevän Marco Manson avulla.

- Hän on kotoisin samasta kotikaupungista kuin minä. Siellä on paljon köyhiä ihmisiä, ja Denis oli yksi heistä. Köyhä lapsi, joka haluaa pelata jalkapalloa, Manso selitti.

- En ole agentti, olen vain sellainen "kummisetä", joka on auttanut, Manso jatkoi naurahtaen.

Manso on käynyt sunnuntain tapauksen läpi MP:n joukkueenjohdon kesken, ja asia on selvä: Denis ei jatka MP:ssä, ja palaa kotimaahansa Brasiliaan. Tulevaisuuden jalkapallokuviot ovat toistaiseksi auki.

- Tällä hetkellä hän palaa Brasiliaan äitinsä luokse, ja miettii ihan rauhassa virheitään. Parempi, että hän ottaa kotona kylmän suihkun, ja katsoo sitten myöhemmin, mikä on paras ratkaisu, Manso sanoi.

Denis pelasi MP:ssä neljän kauden aikana 73 ottelua, joissa hän viimeisteli huikeat 66 maalia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. 6

      Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    9. 9

      Kommentti: Romuttaja-Renzi löysi itsensä romutuksesta

    10. 10

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    10. 10

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. Näytä lisää