Torsti

Jalkapallo

Valikko

Jalkapallo

Jalkapallon suuri puhallus – 70 miljoonaa kolmen koplalle!

Brittilehdistö seuraa jalkapallomaailman tapahtumia erityisellä huolella. Pari viikkoa sitten se raportoi uusimmista paljastuksista jalkapalloliitto Fifan sotkuissa.
Suomessa aihetta käsitteli Juha Kanerva tässä lehdessä (4.6.), muutoin raportointi on jäänyt EM-kisojen katveeseen.

On näet käynyt ilmi, että Fifan johtokolmikko, puheenjohtaja Sepp Blatter, pääsihteeri Jérôme Valcke ja talouspäällikkö Markus Kattner, on viimeisen viiden vuoden aikana jakanut toisilleen palkankorotuksia ja palkkioita yhteensä yli 70 miljoonan euron edestä.

Herrat ovat ehkä myös syyllistyneet rikoksiin Sveitsin lakeja vastaan. Kaikki ovat jo saaneet potkut tehtävistään, mutta rahoja ei ole peritty takaisin. BBC ja The Guardian ovat hankkineet tietonsa Sveitsin syyttäjäviranomaisilta.

Nykyinen Fifa on vakuuttanut antavansa kaiken avun maan viranomaisille ja Yhdysvaltojen oikeusministeriölle. Fifan omien tutkimusten mukaan kaikki ei ehkä ole mennyt hyvän hallintotavan mukaisesti, sillä ”samat henkilöt ovat sekä neuvotelleet sopimukset ja hyväksyneet ne”.

Fifan kulttuuria kuvaa, että Kattnerille maksettiin palkkioita vielä senkin jälkeen, kun Yhdysvaltojen oikeusvirasto oli pidättänyt joukon Fifan johtajia viime vuoden toukokuussa hotelli Baur-au-Lacissa Zürichissa.

Michel Platini, josta piti tulla Blatterin seuraaja, seuraa käynnissä olevia kisoja televisiosta. Hän sai Blatterilta yllättäen 1,5 miljoonan euron korvauksen vuosien takaisista palveluksista, joiden luonnetta hän ei pystynyt vakuuttavasti selittämään. Platini joutui lähtemään Euroopan jalkapalloliitto Uefan johdosta ja sai neljän vuoden toimitsijakiellon lajin parissa.

Blatter vakuuttaa, että hänellä ei ollut mitään tekemistä epäselvyyksien kanssa, jotka liittyvät Saksan vuoden 2006 MM-kisoihin. Niiden takia Saksan palloliiton puheenjohtaja Wolfgang Niersbach joutui eroamaan. Häntä ja Franz Beckenbaueria epäillään 6,7 miljoonan euron lahjusten antamisesta, jotta kisat saatiin Saksaan.

Blatterin asianajaja on äskettäin lausunut, että hänen päämiehensä palkkiot ovat olleet ”asianmukaiset, reilut ja linjassa siihen mitä maailman johtavien urheilujärjestöjen johtajille maksetaan”. Lausunto on varmaan sinänsä totuudellinen.

Fifan tulivuori purkautuu nyt.

Itse itseään ohjaava ja miljardeja tuottava Fifan kaltainen rahantekokone toimii samalla logiikalla, jolla mafiaperheet jakavat läänityksiä ja markkina­osuuksia toinen toisilleen. Avoimuus ei kuulu toimintatapoihin.

Huliganismi jalkapallon ympärillä on vakavasti otettava ongelma. Vielä vakavampi lajin kannalta on kuitenkin järjestelmällinen rikollinen toiminta, joka sai jatkua vuosikymmeniä ennen kuin tutkiva journalismi sen paljasti.

Fifan uusi puheenjohtaja Gianni Infantino ei ole tarttunut tehtäviinsä sillä tarmolla, jota häneltä vaalipuheen perusteella odotettiin. Infantinolla itsellään on selittämistä omissa palkkioissaan ja yhteyksistään Panaman veroparatiisiin. Mitä enemmän Fifan pesää tongitaan, sitä tuhdimmin se tuoksuu.

Blatterin pitkäaikainen neuvonantaja Klaus Stoehlker lausui BBC Sportille äskettäin, että ”Fifan tulivuori purkautuu nyt”.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    3. 3

      Mies kuoli rajussa nokkakolarissa Hauholla

    4. 4

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    5. 5

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    6. 6

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    7. 7

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    8. 8

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    9. 9

      SK: Syyttäjänvirastot ostivat koulutusta valtakunnansyyttäjän veljen yhtiöltä

    10. 10

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    9. 9

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    10. 10

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    3. 3

      Mies kuoli rajussa nokkakolarissa Hauholla

    4. 4

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    5. 5

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    6. Näytä lisää