"Unohdettu" suomalaistalentti hakee uutta nousua Ajaxissa

Julkaistu: 11.02.2012 07:20

Henri Toivomäen syksy meni pilalle loukkaantumisen takia. Nyt hän on terve ja uhkuu pelihaluja.

Vuosi sitten tammikuussa elämä hymyili Henri Toivomäelle. 19-vuotias lahtelainen oli juuri tehnyt 2,5 vuotta pitkän sopimuksen Hollannin suurseuran Ajaxin kanssa.

Seuran kotisivuilla oli kuvia hymyilevästä Toivomäestä paiskaamassa kättä Ajaxin päävalmentajan Frank de Boerin kanssa. Toivomäen Hollantiin järjestänyt pelaaja-agentti intoili, että puolen vuoden kuluttua Ajax myy Hollannin maajoukkuemiehen Gregory van der Wielin kovalla rahalla eteenpäin ja Toivomäki ottaa hänen paikkansa Ajaxin oikeana pakkina.

Nyt, reilu vuosi myöhemmin, van der Wiel on yhä Amsterdamissa ja Toivomäki toivoo kovasti saavansa minuutteja Ajaxin reservijoukkueessa Jong Ajaxissa.

Urasuunnitelmia on hidastanut vakava loukkaantuminen. Toivomäki kävi heti kauden alussa syksyllä tyräleikkauksessa ja samalla korjattiin myös jännettä hänen nivusissaan.

- Nivunen oli kipeä koko kahden kuukauden pre-seasonin ajan. Pelasin kivun kanssa ja pärjäsin ihan hyvin. Kun kausi alkoi, kipu yltyi kuitenkin niin kovaksi, että leikkaus oli ainoa vaihtoehto.

- Kun jalkapalloilijalle tärkeä keskikroppa avataan kahdesta paikasta, toipuminen ottaa oman aikansa, Toivomäki kertoi IS Urheilulle Seinäjoella.

Hän oli Etelä-Pohjanmaalla osana Mixu Paatelaisen tulevaisuuden talenteista kokoamaa maajoukkueryhmää Suomi XI:tä ja pelasi kaksi ensimmäistä peliä Djurgårdenia ja FC Floraa vastaan.

Peliminuutti peliminuutilta Toivomäki kipuaa kohti huippukuntoa. Matka on pitkä, mutta Floraa vastaan alkoi jo tuntua hyvältä.

- Peli rupesi jo vähän aukeamaan. Sain mukaan sellaista rentoutta. On peli kuitenkin vielä vähän takalukossa, kun rutiinia ei ole. Tämä mukaan lukien olen pelannut kolme ottelua paluuni jälkeen. Se ei ole hirveästi, Toivomäki totesi.

Suomi XI pelaa vielä sunnuntaina Örebrota vastaan, mutta Toivomäki ei ole mukana siinä ottelussa. Hän lentää takaisin Hollantiin lauantaina. Maanantaina Jong Ajax kohtaa vierasottelussa Jong ADO Den Haagin.

- Näin saan nukuttua kotona yhden hyvän yön ja olen sunnuntaina pirteänä ja freeseillä jaloilla vääntämässä ja katsomassa saisinko peliminuutteja, vaikka olen ollut pois parista treenistä.

Toivomäki pelasi ennen Hollantiin siirtymistään lähes 50 veikkausliigaottelua FC Lahdessa. Hän on myös kokeillut siipiensä kantavuutta italialaisessa Atalantassa. Huippupelaajatehtaana tunnettu Ajax on organisaationa kuitenkin omaa kokoluokkaansa.

- Vaihtuvuus on suuri ja kilpailu kovaa, Toivomäki kuvailee.

Hollantilaiset ovat itsevarmaa ja omanarvontuntoista kansaa. Amsterdamilaiset ovat tätä vielä maalaisserkkujaan enemmän, ja ajaxlaiset ovat turboahdettuja amsterdamilaisia.

- Kukaan ei tee koskaan virheitä. Kaikilla on vahvat mielipiteet ja he tuovat ne myös julki, Toivomäki kuvailee seuran kulttuuria.

Mutta ei Toivomäkikään anteeksi pyytele. Kun häneltä kysyy, että meneekö kevät nuorisojoukkueessa, hän ei suostu lyömään kohtaloaan lukkoon etukäteen.

- Kaikki on kiinni omasta suorittamisesta ja siitä, millaisia loukkaantumisia miesten joukkueessa on, Toivomäki vastaa.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Jalkapallo: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä