Nestori

JaninaF

Valikko

JaninaF

BB-Nikon kihlatun yllättävä päätös!

BB-Nikon kihlattu Sofia Ruusila haki mukaan "kansainvälisen tason" kisaan.
Helsinkiläinen Sofia Ruusila haki Janina F Uimapukumalli -kilpailuun. Sofia tunnetaan BB-Nikona tutuksi tulleen Niko Nousiaisen kihlattuna.

– Hain mukaan, koska tämä tuntui haastavalta kilpailulta. Uskon voivani saada kisasta kokemusta ja varmuutta, 21-vuotias Sofia perusteli.

Myös kilpailun palkinnot eli 10 000 euroa, voittomatka Floridaan ja sopimus Suomen suurimman mallitoimiston Paparazzin kanssa houkuttelivat.

– Palkinnot ovat Suomen mittakaavassa aivan mielettömät. Ne ovat kansainvälistä tasoa, joten toki myös ne vaikuttivat päätökseeni hakea.

Sofia on hallitseva Miss Helsinki, mutta hän luopuu tittelistään maaliskuussa. Tällä hetkellä hän tekee erilaisia keikkatöitä mallina ja messuedustajana.

Uskotko mahdollisuuksiisi kilpailussa?

– Mielestäni minulla on bikinikuviin sopiva vartalo ja olen kansainvälisen näköinen. Uskon sopivani bikinimalliksi hyvin, hän kertoo.

Tummahiuksisella ja 168-senttisellä Sofialla on marokkolainen isä, minkä vuoksi hän näyttää eksoottiselta.

Janina F Uimapukumalli -kilpailun hakuaika päättyi tammikuun lopussa. Tällä hetkellä esiraati käy läpi hakemuksia.

Seuraava vaihe on casting-tilaisuus, joka järjestetään jatkoon päässeille. Heistä tuomaristo valitsee kymmenen semifinalistia, jotka esitellään Ilta-Sanomissa.

Myös lukijat pääsevät äänestämään suosikkiaan.

Janina F Uimapukumalli 2011 valitaan maaliskuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    3. 3

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    4. 4

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    5. 5

      Useita loukkaantunut rajussa tulipalossa Ruotsissa – ihmiset pelastautuivat hyppimällä ikkunoista

    6. 6

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    9. 9

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    10. 10

      Kuolemanvakavasti sairastunut valmensi Suomen MM-yllättäjää syöpäosastolta – ”Eipä tullut mieleen jättää lenkkiä väliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    10. 10

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    3. 3

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    4. 4

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    5. 5

      Useita loukkaantunut rajussa tulipalossa Ruotsissa – ihmiset pelastautuivat hyppimällä ikkunoista

    6. Näytä lisää