Meri, Vellamo

JaninaF

Valikko

JaninaF

Sanna: Olin jo päättänyt lopettaa kauneuskisat

Janina F Uimapukumalli -kisan kolme finalistia pitävät yhteisblogia Ilta-Sanomissa.

Blogin aloittaa Sanna Kankaanpää, joka oli jo 2009 päättänyt lopettaa kauneuskisaamisen. Kuinka sitten kävikään?

Tammikuun alussa selailin nettiä tavalliseen tapaani, kun yhtäkkiä Janina F Uimapukumalli -kilpailun mainos hyppäsi silmilleni. Samalla sekunnilla päätin, että osallistua kisaan jos vain ikäraja antaa myöden. Iloiseksi yllätykseksi yläikäraja oli 28 vuotta.

Olin jo vuonna 2009 päättänyt, että Miss Maailma 2009 -kisa saa jäädä viimeisekseni. Päätös johtui siitä, että lähes kaikkien Suomen kauneuskisojen yläikäraja on 24 vuotta.

Siksi ajattelinkin Janina F -kisan olevan jonkinlainen kohtalon merkki minulle, että "Vielä sinullakin on mahdollisuus!”  Lähetin hakemukseni heti ensimmäisenä hakemuspäivänä hetkeäkään epäröimättä.

Kiinnostukseni kilpailua kohtaan johtuu myös siitä, että olen aivan ihastunut Janina F -malliston tuotteisiin. Miss Maailma 2009 -kisamatkalleni Etelä-Afrikkaankin otin mukaani malliston bikinejä ja muita asuja.

Tuotteiden käyttäminen kisassa sopi myös teemaan, sillä Janina on itsekin edustanut Suomea Miss Maailma -kisassa, kaiken lisäksi samassa maassa. Melkoinen yhteensattuma!

Kuukautta myöhemmin eli helmikuun alussa sain puhelun Ilta-Sanomien toimittajalta, joka kertoi minun päässeen jatkoon. Casting-tilaisuus tuomariston edessä oli jo samana viikonloppuna.

Aluksi olin hieman järkyttynyt siitä, että niin nopeasti pitäisi olla valmis kilpailemaan. Hetken kuluttua olin kuitenkin jo aivan innoissani.

Perjantai-iltana matkustin äitini kanssa Espooseen tätini luokse, sillä sieltä oli helpompi siirtyä viikonloppuna Hotelli Kämpiin casting-tilaisuuteen. Tilaisuutta edeltävänä yönä yritin nukkua, vaikka eihän siitä meinannut tulla mitään, koska minua jännitti niin paljon.

Saavuin Hotelli Kämpiin samoihin aikoihin muiden tyttöjen kanssa. Tunnelma odotushuoneessa oli melko hiljainen, sillä kaikkia tyttöjä jännitti varmasti superpaljon.

Jännitys saattoi tietenkin johtua siitä, että huone täyttyi vähitellen 16:sta toinen toistaan upeammasta naisesta, joita vastaan olisi tarkoitus kilpailla.

Odottelimme hiirenhiljaisessa huoneessa tuomariston haastattelua. Olin itse viidentenä vuorossa. Emmekä saaneet puhua keskenämme asioista, joita tuomariston haastattelussa tehtiin tai puhuttiin. Jännitin jo niin paljon, että ihan tärisin.

Tuomariston haastattelu oli yksi mielenkiintoisimmista, joissa koskaan olen ollut. Ja voin kertoa, että olen ollut monessa mukana. Kyseisessä haastattelussa tapahtui eräs asia jota olen pelännyt koko elämäni: meitä pyydettiin laulamaan ensimmäinen kappale mieleen tuleva kappale!

En ollut uskoa korviani, menin hieman paniikkiin ja ajattelin, että tässä on se hetki jota olen koko elämäni pelännyt!

Huulet kuivuivat ja jäivät kiinni ikeniin. Olisi pitänyt laittaan vaseliinia hampaisiin. Meille annettiin myös mahdollisuus lausua kappale ja yritin lausua kappaletta, mutta se kuulosti naurettavalta.

Yhtäkkiä tuntui siltä, kuin olisin siirtynyt maallisen ruumiini ulkopuolelle. Kuulin itseni laulavan ääneen ABBAn Thank You For The Music -kappaleen kertosäkeistöä. WOW! Kauniisti se ei mennyt, mutta emmehän olleetkaan laulukilpailussa – onneksi!

Haastattelun jälkeen oli vuorossa bikinikierros. Tytöt menivät yksitellen omissa bikineissään tuomariston eteen. Kierros oli nopea, ja sen jälkeen menimme kaikki vielä yhdessä tuomariston eteen hetkeksi. Tässä vaiheessa rupesin itse jo hieman rentoutumaan, sillä pahin oli jo ohi enkä voinut enää itse vaikuttaa tulokseen.

Lopuksi menimme vielä yksitellen tuomareiden eteen kuulemaa pääsimmekö jatkoon vai emme. Tässä vaiheessa minulle tuli hieman paha mieli, sillä aloin miettiä, miltä tuntuisi tulla takaisin huoneeseen sen jälkeen, kun on kuullut ettei pääse jatkoon. Jos taas itse pääsisi jatkoon, miten asiasta voisi iloita, jos samassa huoneessa on tyttöjä jotka eivät päässeet.

Kuulin tuomareilta pääseväni jatkoon. Olin hyvin iloinen, mutta samalla todella surullinen kahdeksan tytön puolesta, jotka eivät päässeet jatkoon. Toisaalta lopulta vain yksi tyttö voittaa. Muut 15 putoavat ennemmin tai myöhemmin. Lopulta meitä istui huoneessa enää kahdeksan tyttöä ja tajusimme olevamme semifinalistit! Mahtavaa!

Otimme taksin ja siirryimme Sanomatalolle IS:n studiolle, jossa meistä jokaisesta tehtiin noin minuutin mittainen esittelyvideo ja otettiin yksittäis- ja ryhmäkuvia. Minulla oli oikein hyvä fiilis. Olin hyvin tyytyväinen päivän saavutuksiin, ja koko päivä oli superhauska!

Parin päivän päästä tuli viestiä seuraavista kuvauksista, jotka olivat jälleen Sanomatalolla. Saapuessani IS:n studiolle paikalla oli vain Janina, IS:n toimittaja, kuvaaja ja Sofia.

Tässä vaiheessa ryhdyin miettimään, mikä kuvausten motiivi on. Sitten kuulin vielä, että Juuli oli tulossa, mutta muista tytöistä ei puhuttu ollenkaan. En halunnut ruveta arvailemaan, vaikka mielessäni vilahtikin, että saattaisimme olla ne kolme finalistia.

Meistä otettiin kuvia kahdessa ihanassa asussa, joista toiset olivat Janina F -mallistoa. Kuvausten jälkeen meistä otettiin kolmestaan vielä yhteiskuvia, jonka jälkeen IS:n toimittaja kertoi meidän olevan Janina F Uimapukumalli 2011 -kisan finalistit! Olin aivan innoissani!

On hienoa olla kolmen parhaan joukossa kilpailussa, johon on hakenut satoja tyttöjä. Hypin ja pompin, iloitsin meidän kolmen menestyksestä!

Onneksi seuraavat kuvaukset ovat jo ensi viikon alussa. Kisa on tähän mennessä ollut todella hauska ja aivan erilainen kuin missikisat. Minusta on ihanaa, että meille annetaan mahdollisuus näyttää itsestämme erilaisia puolia.

Kisafiilis jatkukoon!

Janina F -finaalikolmikon blogi

Janina F -finalistikolmikko kirjoittaa yhteistä blogia IS:n verkkosivuilla.

Sadat kauniit naiset hakivat Janina F Uimapukumalli 2011 -kilpailuun. Hakijoiden joukosta valittiin 16 tyttöä tuomariston tavattaviksi. Heistä puolet pääsi semifinaaliin. Semifinalistit kuvattiin IS:n studiolla, minkä jälkeen heidät esiteltiin lehdessä ja IS:n verkkosivuilla.

Tuomaristo valitsi finaaliin kolme tyttöä, jotka ovat Sanna Kankaanpää, Sofia Ruusila ja Juuli Vaajaniemi.

Janina F Uimapukumalli 2011 -kisan voittaja selviää maaliskuussa.

Voittaja edustaa Janina F -vaatemerkkiä ja saa 10000 euron voittopotin. Hän tekee myös sopimuksen Suomen suurimman mallitoimiston Paparazzin kanssa ja pääsee voittomatkalle Floridan lämpöön.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    3. 3

      Raivostuttiko Donald Trump kiinalaiset? Tuleva presidentti keskusteli Taiwanin presidentin kanssa

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. 6

      ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    3. 3

      Raivostuttiko Donald Trump kiinalaiset? Tuleva presidentti keskusteli Taiwanin presidentin kanssa

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. Näytä lisää