Treeni juoksumatolla

Moni juoksija harjoittelee talvikaudella paljon juoksumatolla. Oman juoksumaton hankinnan vaihtoehtona voi käydä juoksemassa kuntosalin juoksumatolla.
Juoksumatolla treenaaminen sopii erityisesti kylmille, liukkaille tai muuten huonoille keleille. Matolla juostessa on syytä seurata tarkasti sykkeitä, sillä matto vie koko ajan askelta eteenpäin ja siten helpottaa juoksua. 

Treenaamista helpottaa, jos matto on peilin edessä. Peilin avulla voi seurata omaa tekniikkaa ja hioa siitä entistä sulavampaa. Kun ensikertalainen nousee juoksumatolle, on juoksu poikkeuksetta etunojapainotteista ja olo tuntuu hieman epämiellyttävältä. Pikkuhiljaa ryhti suoristuu ja muutaman harjoituskerran jälkeen lantio alkaa itse hakeutua asentoon, missä matolla pysyminen tuntuu helpolta. Juoksumattoharjoittelun avulla moni juoksija saa lantion optimaaliseen asentoon painopisteen päälle.

Mukavammin suurella matolla

Kuntosalien juoksumatot ovat yleensä raskaamman sarjan mattoja, joilla juokseminen on miellyttävää. Monet kotikäyttöön tarkoitetut matot ovat mitoiltaan pienempiä, ominaisuuksiltaan karsitumpia ja juoksupinta-alaltaan suppeampia.

Suurella kumimatolla juokseminen on mukavampaa ja turvallisempaa. Laajemman juoksupinta-alan edut korostuvat niin nopeassa juoksussa kuin vauhdin ja juoksukulman vaihteluissa. Myös pitkä askel vaatii pitkän maton. Pienempienkin mattojen iskunvaimennusjärjestelmät ovat melko hyvät.

Matoista löytyy usein paljon eri ominaisuuksia. Silti valtaosa juoksijoista askeltaa matolla perusasetuksilla säätäen juoksukulmaa ja nopeutta manuaalisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    3. 3

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    4. 4

      Poliisit kommentoivat ohjelmaa, johon Trumpin Ruotsi-puhe perustui – ”Hän editoi vastauksia”

    5. 5

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    6. 6

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Lännen Media: Kelan ruuhkista jo yli 40 kantelua

    9. 9

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    10. 10

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    3. 3

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    4. 4

      Poliisit kommentoivat ohjelmaa, johon Trumpin Ruotsi-puhe perustui – ”Hän editoi vastauksia”

    5. 5

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    6. Näytä lisää