Juoksukoulu

Valikko

Juoksukoulu: Vaemot ja Aenot luottavat rajattomaan riemuun

Juoksukoulun Vaemot ja Aenot -juoksuporukka levittää juoksemisen ohessa savolaisen elämänkatsomuksen ilosanomaa. Tämä juoksuporukka ei turhia stressaile.
Vaemot ja Aenot-juoksuporukka koottiin ensimmäistä kertaa yhteen vuosi sitten keväällä 2011, jolloin tavoitteena oli juosta Naisten Kymppi. Ryhmä pääsi tavoitteeseensa ja juoksivat koko kymmenen kilometrin matkan.

Idea ryhmän perustamiseen lähti sydänsuruista. Yksi porukan jäsenistä oli aiemmin talvella sydänsurujen koeteltavana ja tarvitsi ympärilleen hersyviä ja iloisia naisia sekä liikunnan tuomaa riemua. Joukkoon valikoitui sopivasti yllytyshulluja yksilöitä, jotka uskalsivat ottaa kymmenen kilometrin juoksuhaasteen vastaan.

Alkuvaiheessa kenelläkään ei ollut paljoa juoksemisesta, eikä kaikilla ollut edes lenkkareita. Nykyään ryhmän naiset lenkkeilevät oman kuntonsa ja tuntonsa mukaan puolimaratonia silmällä pitäen. Ennen valintaa IS Juoksukouluun Vaemot ja Aenot kokoontuivat harjoittelemaan yhdessä kerran kuukaudessa.

Omien sanojen mukaan Vaemoilla ja Aenoilla on loistava ja hulvaton henki. Jokaisesta treenistä tiimi saa paljon iloa, lämpöä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Juoksuporukan missio on levittää hymyä ja iloa jokaisen vastaantulijan huulille. Tätä tarkoitusta ajaa myös juoksuasu, jossa porukka on tähän mennessä tapahtumat juossut. Epäilyksistä huolimatta haalarimaisessa asussa voi juosta erittäin hyvin.

Vaemot ja Aenot kannustavat toisiaan niin sanoilla kuin teoilla. Juoksuporukan motto on ”käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain”. Jos juoksuporukka pystyy naurultaan jotain sanomaan, niin viimeistään leveä Savon murre saa kuulijan posket nykimään.

Vaemojen ja Aenojen haaveena on Tukholman maratonin taittaminen joku päivä. Ajalla ei ole merkitystä, kunhan ystävät ja hyvä meininki ympärillä säilyvät, koska niitä ei kellolla voi mitata.

Lue Vaemojen ja Aenojen tunnelmia IS Juoksukoulun blogista.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  6. 6

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  7. 7

    ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

  8. 8

    Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

  9. 9

    Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

  10. 10

    X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  3. 3

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  8. 8

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  9. 9

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  10. 10

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  6. Näytä lisää