Juoksukoulu: Asento - juokse!

Samuli Vasala näytti Maria Sidille ja Jyrki Anttilalle, kuinka käsien ja keskivartalon asento vaikuttaa juoksutekniikkaan.
Juoksuvalmentaja Samuli Vasala pyörittelee nauraen päätään. Nämä kaksi ovat haastavia tapauksia. Kun Jyrkillä piti olla taannoin vapaapäivä harjoituksista, näin hänet hiihtolenkillä. Hän väitti tehneensä vain yhden kierroksen, vaikka parta oli huurteessa ja mustikkakeittoa rinnuksilla.

Oopperalaulaja Jyrki Anttilaa naurattaa. Hiihtäminen on yksi miehen intohimoista, samoin kalastaminen Lohjanjärvellä. Tähtäin on silti tiukasti IS:n juoksukoulun päähaasteessa, toukokuisessa puolimaratonissa.
- Näettekö nyt, Samuli vahtii minua.

Tällä kertaa Samuli vahtii valmennettaviensa juoksuasentoa. Hän kuvaa kännykälle videota, kun Jyrki juoksee Olympiastadionin sisäradalla. Pian he kumartuvat yhdessä tutkimaan ruutua.

Askelrytmi on hyvä, mutta katsopas käsiä. Ne pitäisi tuoda suoraan eteen. Nyt ne ovat sen verran sivuilla, että vartalon poikkilinja vetää oikealle, jolloin liike voi tuntua lantiossa, Samuli selvittää.

Toisen juoksukoululaisen, näyttelijä Maria Sidin, kanssa Samuli on katsonut asentoa jo aikaisemmin yhteisellä lenkillä. Maria on keskittynyt pitämään katseen suoraan edessä sekä hallinnut tietoisesti käsien asentoa ja keskivartaloa. Pieni jännittäminen on kuitenkin saanut olkapäät kipeytymään. Käsiä pitää siis vielä rentouttaa.

Maria ja Jyrki tekevät toisen harjoituksen Samulin opastuksella. He seisovat paikoillaan jalat juoksuasennossa, nousevat päkiöille ja kallistavat taaksepäin niiaamatta kuitenkaan lantiota. He nousevat takaisin eteen päkiöille ja lähtevät juoksemaan. Tämä auttaa löytämään oikean keskivartalon asennon.

Jyrki ja Maria saavat heti ajatuksesta kiinni, ja juoksu muuttuu silminnähden.
- Te olette ihan liekeissä tämän tekniikan kanssa! Tavallinen juoksija ei näin nopeasti opi, Samuli kehuu valmennettaviaan.

Kuntotestin jälkeen Jyrki pääsi treenaamisessa heti hyvään vauhtiin. Parin viikon jälkeen hänelle iski poskiontelontulehdus, eikä kuntoilu onnistunut kolmeen viikkoon. Se veti tenorin mielen matalaksi.

Poskiontelot punkteerattiin kuudesti. Tervehtymisen jälkeen ensimmäinen lenkki tuntui siltä kuin en olisi koskaan aikaisemmin juossut, mutta kyllä se siitä lähti sujumaan.

Mariakin kärsi pienen flunssan, joka rajoitti treenaamista. Hän kertoo nauraen olleensa helpottunut siitä, että Jyrkikin oli sairastanut. Sen verran kilpailuviettiä löytyy.

Maria on nauttinut hitaista juoksu- ja hiihtolenkeistä sekä intervalliharjoituksista eli kävelyn ja kevyen juoksun vuorottelusta. Loppukesästä kokomaratonille tähtäävä Jyrki puolestaan tekee sekä kevyttä että helppoa viikko-ohjelmaa. Osa treeneistä on rankkoja.
- Venyttely on jäänyt vähän vähemmälle. Jotenkin siitä tulee aina kiireessä laistettua, molemmat harmittelevat.

Juoksukoulun päätähtäin, Helsinki City Run, juostaan 5. toukokuuta. Samuli arvioi Jyrkin juoksevan puolimaratonin aikaan 1,5-2 tuntia. Maria haluaa olla viimeisessä starttiryhmässä, ettei tule stressiä.

Treenit ovat jatkuneet kovalla harjoittelulla. Viimeiset kaksi viikkoa valmennettavat hiljentävät tahtia, keräävät voimia ja toivovat pysyvänsä terveinä. Viimeinen viikko otetaan rennosti ja käydään hierojalla.

Kiireet myös jatkuvat molemmilla. Kansallisoopperassa laulava Jyrki toimii kesäkuun alussa pidettävien Ilmajoen musiikkijuhlien taiteellisena johtajana. Maria on kuvannut televisiolle Kätevää emäntää ja Sokkokokkia niin, että pohkeet ovat kipeät korkokengillä seisomisesta.

Kristina från Duvemåla
-musikaalin ensi-iltaviikolla apulaisohjaaja ehti tehdä vain kolme treeniä neljän sijasta. Siitä tuli huono omatunto.

Ensi-iltajuhlissakin ajattelin vain Samuli Vasalaa, kun tilasin viiden ruokalajin aterian. Mietin, että apua, kirjoitin tämän Facebookiin, ja nyt valmentajani saa tietää, että täällä vaan juhlitaan, Maria virnistää.

Seuraa blogista, kuinka Juoksukouluun valittujen juoksuporukoiden harjoittlu sujuu:
>> Urheat Viikingit
>> Vaemot ja Aenot

Näitä luetaan!

  1. 1

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  2. 2

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  3. 3

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  4. 4

    Tallentuiko Kim Jong-unin velipuolen surma videolle? Japanilaiskanava esitti kuvamateriaalia

  5. 5

    Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

  6. 6

    Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

  7. 7

    Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

  8. 8

    Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

  9. 9

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  10. 10

    Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  5. 5

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  7. 7

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  10. 10

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  2. 2

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  3. 3

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  4. 4

    Tallentuiko Kim Jong-unin velipuolen surma videolle? Japanilaiskanava esitti kuvamateriaalia

  5. 5

    Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

  6. Näytä lisää