MAINOS

ILMOITUS – Veikkaus Oy:n mainosaineistoa, perustuu aitoon voittajahaastatteluun
MAINOS

Mies ehti syöttää voittonumerot kännykällään - ”Jos olisi vähän pidempään mennyt, en olisi nyt miljonääri”

MAINOS Joskus miljonäärielämä on pienestä kiinni.
Kenon miljoonavoitto toi kyyneleet silmiin imatralaismiehelle, kun tämä oli matkalla Veikkaukseen juhlistamaan suurvoittoa perinteisillä voittajakahveilla.

- Joskus tunteet purkautuvat nauruna, joskus itkuna. Matkalla tuli itku, naurahtaa mies jo aivan rauhallisena Vantaan Karhunkierroksessa sijaitsevassa Veikkauksen pääkonttorissa mansikkaleivoksen ääressä.

Oli tipalla, että miljoona olisi jäänyt voittamatta.

- Silloin oli töissä aikamoista häsäkkää. Mutta kun se saatiin ohi, ehdin sitten naputtamaan rivit sisään kännykälläni. Jos olisi vähän pidempään mennyt, en olisi nyt miljonääri, kertoo mies päätään pyöritellen.

Voitto selvisi vahingossa, kun mies selasi voittoarvontaa seuraavana päivänä kännykkäänsä. Keskiviikkona oli mennyt Kenosta miljoonan euron voitto Keiteleelle, ja kun mies huomasi omalla pelitilillään tiedon torstaina tulleesta miljoonan ja sadan euron voitosta, hän hetkellisesti kuvitteli sen tarkoittavan tuota toista voittoa.

- Minulla oli kolme 10-tason riviä kahden euron panoksella kunkutettuna. Yhteen osui täysosuma ja toisesta tuli vielä päälle satanen. Hauska sattuma oli, että voittorivin kunkkunumero oli 36, jonka valitsin riviin siksi, että se on moottoripyöräilijä Mika Kallion kilpailunumero. Moottoripyöräily on kiinnostanut aina vanhoista Imatranajoista lähtien, kertoo mies.

Imatralaismies innostui Kenosta voitettuaan jonkin aikaa sitten 1 000 euroa. Ajatuksena oli, että hän on valmis yrittämään uudestaan siihen saakka, kunnes saldo putoaa 500 euroon. Silloin olisi voittojen kotiuttamisen aika. Mutta kotiutuksesta tulikin ”vähän” suurempi – ja automaattinen, sillä yli 3 000 euron voitot ohjautuvat suoraan pelaajan pankkitilille.

- Noin ison rahamäärän voittaminen ei meinaa mennä ihan helposti järkeen. Totta se silti on. Nyt voi alkaa toteuttaa kaikkia niitä unelmia, joita on vuosikymmenien mittaan mielessään pyöritellyt. Läheisiä aion tietenkin myös tukea. Varoja riittää sijoitettavaksikin, jotta unelmia voit toteuttaa myös tulevaisuudessa.

Yksi unelmista on matkustaminen, mihin aiemmin ei ole ollut mahdollisuuksia. Nyt hintalaput ovat sivuseikka. Myös auto vaihtuu.

- Vanhakin on kyllä ihan hyvä, mutta se taitaa nyt mennä vaihtoon. Uutta en kuitenkaan osta tilalle. Käytetty se on, mutta entistä tehokkaampi ja eri merkkiä.

TÄMÄ SIVU ON VEIKKAUKSEN MAINOSAINEISTOA

Kiinnostaako Keno?

  • Kenossa on kaksi arvontaa päivittäin, klo 14.45 ja klo 20.45.
  • Kenossa valitaan riviin 2–10 numeroa ja riville panos 0.50–10 € väliltä.
  • KunkkuKertoimet on Kenon lisäpeli, jonka voi liittää riviin maksamalla panoksen suuruisen lisämaksun. KunkkuKertoimilla voittosumma voi olla yli kaksinkertainen KunkkuNumeron osuessa riviin.
  • Lisätietoa numeroiden määrän, panoksen ja KunkkuKertoimien vaikutuksesta voittosummiin osoitteessa Veikkaus.fi/Keno.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    MAINOS
    Lue myös:

    MAINOS