Syyskuun ensimmäisellä viikolla alkavassa jääkiekon KHL-liigassa vallitsee jako suurseuroihin ja piskuisiin.
Hannu Jortikan päävalmentama Amur Habarovsk jää monessa jälkeen sarjan jättiläisistä, mutta se on enemmänkin haaste kuin lamauttava tekijä suomalaisluotsille. Sekään ei haittaa, että joukkue vieraili Suomessa häviten valmistavissa otteluissa TPS:lle, HPK:lle ja Bluesille.- Miten minä sen sanoisin oikein ilkeästi? Olen hyvilläni, että tilanne on tällainen. Tässä tuli vähän tupaan, ja silloin Venäjällä asiat lyödään pöydälle ja niitä ruvetaan käymään läpi.
- Ja tässä kohtaa päävalmentajaa kuunnellaan. Seuraavan tason äijät pelkää omaa paikkaansa. Jollain tavalla koko venäläinen yhteiskunta on merkillinen. Aina on syyllinen, jos joku asia ei toimi. Se haetaan mistä tahansa, Jortikka ruotii.
Viime kaudella Venäjän jääkiekkomestaruudesta taisteli 23 joukkuetta. Nyt tulokkaiden myötä joukkueita on 26, ja sääntöjäkin on rukattu. Amurin palkkalistoilla on 25 pelaajaa, mutta pelipöytäkirjaan pääsee kerrallaan mukaan vain 20 (2+16+2).
- Kokoonpanossa pitää olla nyt mukana kaksi junioriakin. Joku tällainen ihme paimenkirje tuli - ihan mielivaltaa. Kyseessä on miesten ammattilaissarja, ja joku on saanut päähänsä että laitetaan pari 18-vuotiasta poikaa mukaan, Jortikka ihmettelee.
- Ja ulkomaalainen maalivahti saa pelata vain 66 prosenttia peleistä. Tämmöisiä ihmeellisyyksiä, Jortikka huomioi.
Entistä enemmän kiviä
Reilun vuoden Habarovskin päävalmentajana toimineen Jortikan hyppy tuntemattomaan onnistui, sillä sarjan häntäpään joukkueisiin kuulunut Amur eteni keväällä pudotuspeleihin sijalta 12.
- Jos viime vuonna oli paljon kiviä käännettävänä ja noustava, niin kyllä tänä vuonna on vielä enemmän, Jortikka myöntää.
Midakseksi kutsuttu Jortikka valmensi Suomessa kuusi kultaa ja hänen joukkueensa ovat voittaneet SM-liigassa 92 pudotuspelistä peräti 65. Näkymät Kiinan rajan vierestä sijaitsevasta Habarovskista ovat erilaiset.
- Pudotuspelit ovat taas tavoite. Viime vuonnakin se oli kuin lottovoitto. Ehkä jopa enemmän johtajille kuin faneille. Kun rahoitus tulee maakunnalta niin hekin (johtajat) ovat selkä seinää vasten, Jortikka vertailee.
Sirkushuveja pitää olla
Amurilla riittää äänekkäitä kannattajia sen 7 100 katsojaa vetävässä hallissa. Seura kauppasi myynnissä olleet 6 500 kausikorttia loppuun neljässä päivässä.
- Kun KHL:stä puhutaan niin ihmisten tulisi ymmärtää, että siellä on paljon kaupunkeja, joissa ei tapahdu mitään. Ei mitään toimintaa. Tehdään töitä ja on terästehtaita sekä öljyä.
- Vanha viisaus, että sirkushuveja pitää olla ihmisille. Ja näin se on, Jortikka linjaa.
Suomalaisvalmentaja sai äänensä esille, kun seuraan hankittiin ulkomaalaispelaajia. Mutta kun joukkueessa oli valtaisa vaihtuvuus, niin yllätystekijöitäkin riittää.
- Kylmä tosiasia on, että kun puoli joukkuetta vaihtuu niin hommaa on. Ja sellaiset miehet on hommattu, että yksikään uusista ei meinaa
mahtua joukkueeseen.
- Kun päästään kotiin Habarovskiin niin varmasti käymme keskustelut. Viime vuonnakin oli sellainen tilanne ennen sarjan alkua, että aika monelle lyötiin lippu käteen ja näkemiin, Jortikka puntaroi.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 18:00
1.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 17:06
2.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 15:51
3.
-
Hyks jätti syöpäsairaan kuolemaan - ruotsalaiskirurgit pelastivat 18:22
4.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 13:18
5.
-
Duudsonit Gumballissa: Ruotsin poliisi sakotti ja haukkui idiooteiksi 18:00
6.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 16:33
7.
-
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa 17:31
8.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 13:45
9.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 13:06
10.
-
Tyttärensä hyisestä koskesta pelastanut äiti pääsi sairaalasta 15:26
11.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 10:21
12.
-
Vantaalaisen Eeron kuolema - ensihoidosta aloitettiin esitutkinta 15:57
13.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 14:25
14.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 10:32
15.
-
Lapsiaan piiskannut isä joutuu korvaamaan 8 500 euroa 14:22
16.
-
Venäläinen uutistoimisto Guzenina-Richardsonista: "Venäläisten äitien päävihollinen" 16:51
17.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 08:53
18.
-
Amerikkalaisräppäri Eve muikeana Morgan Aeron kanssa Helsingin keskustassa 15:06
19.
-
Ke$halla kaikkien aikojen rohkein halkio - "Olen tavallista nakumpi" 14:06
20.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
1.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 10:32
2.
-
Maailman kuuluisin teinivaimo teki seksivideon 19.5. 19:42
3.
-
Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa 19.5. 20:46
4.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
5.
-
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle 19.5. 17:29
6.
-
Jukka Jalonen: Ihan perseestä! 19.5. 19:47
7.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
8.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 14:25
9.
-
Avaruuskapseli täynnä kuolleita laskeutui Etelä-Uralille 19.5. 21:16
10.
-
Silminnäkijä todisti kauhunhetkiä Langinkoskella: "Näin punaisen puseron" 19.5. 22:18
11.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
12.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 08:53
13.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 13:18
14.
-
Kerrostalo ilmiliekeissä Helsingin keskustassa - liikenne takkusi 08:57
15.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 10:21
16.
-
Eva Longoria ja korkean halkion kirous - intiimialue paljastui Cannesissa 19.5. 16:57
17.
-
Hausmyllyn tarina saa yllättävän käänteen kuolinuutisen jälkeen 07:06
18.
-
Turvonnut Keanu Reeves hämmästyttää – katso kuvat! 08:32
19.
-
Ruotsalaislehti: Granlundista Suomen syntipukki - taas 19.5. 20:34
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
5.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
6.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
7.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
8.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
9.
-
Lotta, 38, avautuu seksistä: "Mukana oli se naapurinsetä, jonka kanssa eksyin sänkyyn" 13.5. 15:33
10.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
11.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
12.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
13.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
14.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
15.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
16.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
17.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
18.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
19.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
20.

Oopperalaulaja laulatti Tre Kronoria ja yleisöä
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa
Leijonat ohitti Venäjän kiekkolistalla - katso 2014 MM-lohkot
Tappara jatkosopimukseen Niemisen kanssa - joukkueeseen myös MM-kultapakki
Tre Kronorin pelaajalta luvassa upea ele menehtyneelle joukkuekaverille
Lätkäradion MM-loppulausunto: Kultaiset potat ja Faselin spedeily pilasivat tunnelman
Raskin torjunnat sumensivat Rangersin
Thörnberg riemuitsi MM-kullasta
Kontiola MM-kisojen paras hyökkääjä
Sveitsin unelma MM-kullasta murskaksi - Tre Kronor juhlii
Kolme pientä ruotsalaista porsasta
Juhani Tamminen, Kuningas auringon
Selänteen ura jatkuu vielä ainakin yhden vuoden




