Anna, Anne, Anu

KHL

Valikko

KHL

NHL unohdettu - suomalaiskaksikko jäämässä Omskiin

Maalivahti Karri Rämö on päättänyt jäädä myös ensi kaudeksi Avangard Omskiin, kertoo Sovetski Sport. Myös puolustaja Lasse Kukkosen uskotaan päätyvän samaan ratkaisuun.

Lehden mukaan molemmat jääkiekkoilijat harkitsivat vielä jokin aika sitten mahdollisuutta siirtyä NHL:ään, mutta tulivat sitten toisiin ajatuksiin.

- Kaikki ulkomaalaiset pelaajat ovat viihtyneet meillä. Kun Rämö ja Kukkonen tulivat, he sanoivat, että Omskissa elämä sujuu jopa paremmin kuin NHL:ssä, seuran toimitusjohtaja Anatoli Bardin sanoi.

Bardin kertoi Sports.ru:n mukaan, että Rämön jäännistä on jo sovittu sekä pelaajan itsensä että hänen agenttinsa kanssa. Sen sijaan Kukkosen kanssa neuvottelut ovat vielä kesken.

- Luulen, että myös Kukkonen jää meille. Olemme keskustelleet hänen kanssaan ja tällä viikolla käymme vielä muutamia asioita, hän sanoi.

Avangardin uusi valmentaja alkavalla kaudella on Raimo Summanen.

Kukkonen kertoi aiemmin Sport-Expressille poislähtöoaikeistaan, mutta korosti niiden liittyvän vain perhe-elämään. Hän sanoi jo tuolloin myös sen, ettei uran jatko Avangardissa ole myöskään mikään mahdottomuus.

Kun lehti kyseli, liittyvätkö poislähtöaikeet jotenkin Summasen tuloon, Kukkonen kiisti epäilyt.

- Miksi te niin ajattelette? Raimo Summanen on kunnianhimoinen ja taitava valmentaja, joka tähtää aina voittoihin ja mestaruuksiin. Eivät kai ihmiset lähde pois ammattilaisten luota? Kukkonen sanoi.

- Demokraatiksihan häntä ei voi kutsua. Mutta Summasen kiihko syntyy vain yhdestä asiasta: hän itse kantaa todella paljon huolta tuloksesta ja vaatii siten myös muilta samanlaista intohimoa, lehti siteerasi Kukkosta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

  2. 2

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  5. 5

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  6. 6

    Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

  7. 7

    Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

  8. 8

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  9. 9

    Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

  10. 10

    Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  4. 4

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  5. 5

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  6. 6

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  7. 7

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  10. 10

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

  2. 2

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  5. 5

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  6. Näytä lisää