Sampsa

KHL

Valikko

KHL

Kultaleijona Salmela: Naismaailmassa menee paremmin, kun miehellä on hevonen

Anssi Salmela piipahti Suomessa ranneleikkauksessa. Hän palaa Venäjälle hevosenomistajan ja Mestis-seuran taustapiruna.
Leijonien MM-sankareihin keväällä 2011 kuulunut Anssi Salmela yllättää jälleen. Lentokentällä juovuksissa televisiohaastattelussa esiintynyt ja Kauppatorilla järjestetyssä kansanjuhlassa presidentti Tarja Halosta rutistanut elämäntaitelija on hankkinut ravihevosen: 1-vuotiaan tamman De Toy Zenan.

- Naismaailmassa menee paremmin, kun miehellä on hevonen, Salmela perusteli.

- Moni on sanonut, että kaikkeen minäkin rahani laitan. Mutta elämässä pitää olla pientä jännitystä.

Aiemmin ravimaailmasta täysin tietämätön Salmela omistaa suvultaan ranskalais-amerikkalaisen ravurinalun Martti Liljeströmin kanssa. Hevosta valmentaa Ylöjärvellä ja Viialassa tallejaan pyörittävä Markku Nieminen, joka on yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä ravivalmentajista.

- Tähtäämme menestykseen isoissa kilpailuissa, mutta olemme varautuneet myös siihen, että kaikki menee päin persettä, Salmela summaa.

- De Toy Zenan sukupuu on hyvä ja hevonen on komea. Se maksoi vähän enemmän kuin 500 euroa, mutta alle 100 000. Mihinkään huonoon hevoseen ei halunnut lähteä mukaan.

Salmela on sijoittanut myös Heinolan Peliittoihin, josta hän omistaa tiettävästi kymmenen prosenttia. Mestis-seuran pääomistaja on maalivahti Karri Rämö, joka on Salmelan seuratoveri KHL:ssä pelaavassa Avangard Omskissa.

- Kävin aikoinani Lahdessa pelaamassa, kun urallani oli vaikea jakso. Tunnen sieltä seudulta monta pelaajaa ja haluan auttaa Peliittoja kohti parempaa tulevaisuutta, Salmela kertoi.

Puolustaja kävi Suomessa ranneleikkauksessa. Hän matkustaa takaisin Venäjälle torstaina.

- En tiedä, milloin pelaan seuraavaksi. Toipumisessa voi mennä kuukausi tai puoli vuotta. Minulla ei ole aiempaa kokemusta tällaisesta loukkaantumisesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. 6

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    7. 7

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    8. 8

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    9. 9

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    10. 10

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. Näytä lisää